8 x yrittäjän hyvinvointi

Yritys menestyy, kun yrittäjä voi hyvin. Asiantuntijat neuvovat, kuinka pidät itsestäsi huolta etkä uuvu työn alle.

1. Muista lomailla

“Lomien pitäminen on yrittäjälle kriittisen tärkeää. Työstä täytyy välillä päästää irti, kerätä voimia ja palautua, jotta voi hyvin. Lomailu mahdollistaa pysyvän yritystoiminnan ja intohimoisen tekemisen, sillä yleensä lomalla on mahdollisuus antaa tilaa luovuudelle sekä uusille oivalluksille myös yrittäjyyteen liittyen. Yritystoiminnan tulee olla suunniteltua ja tuottavaa, jotta lomia on mahdollista pitää. Myös yksinyrittäjä voi pitää lomia, vaikka ei olisikaan varaa palkata sijaista. Siihen tarvitaan vain hyvä suunnitelma.”

Tytti Laine

Yrittäjävalmentaja

2. Pidä hengähdystauko

“Pienet arkiset muutokset ovat helppo tapa yrittäjälle lisätä omaa hyvinvointia. Mieti, miten voisit lisätä liikuntaa omassa arjessasi. Liikunnan ei tarvitse olla välttämättä hikijumppaa, vaan esimerkiksi työmatkojen taittaminen pyörällä tai kävellen lisää hyvinvointia. Kiinnitä huomiota myös stressinhallintaan ja rauhoittumiseen. Jos tauot tuppaavat unohtumaan, laita kännykkä hälyttämään tauon merkiksi. Tauon aikana kannattaa nousta työpisteeltä ylös, tehdä pieni jumppa, kävellä portaat tai kiertää kortteli ympäri. Jos olo on stressaantunut, muista hengittää. Pitkä uloshengitys rauhoittaa yllättävän paljon stressaantunutta mieltä.”

Asta Kouri

Viestintäasiantuntija, HYMY – Hyvinvoiva yksin- ja mikroyrittäjä -hanke

3. Nuku riittävästi

“Yrittäjillä riski liian vähiin yöuniin on tavallista palkansaajaa suurempi, kun vastuu työajan säätelystä on itsellä. Liian vähäinen uni heikentää muistia, keskittymiskykyä ja oppimista. Monien sairauksien ja työtapaturmien riski kasvaa, jos ei nuku tarpeeksi. Keskimäärin ihminen tarvitsee unta 7–8 tuntia yössä. Huomaa, että jos menet sänkyyn 7 tuntia ennen herätyskellon soittoa, unta tulee korkeintaan 6,5 tuntia, sillä nukahtaminen ja yöheräilyt vievät osan unesta. Univajeen tunnistaa ärtymyksestä ja väsyneestä olotilasta, mutta toisaalta ihminen myös tottuu väsymykseen. Kokeile lisätä yöunen määrää ja tarkkaile, oletko paremmalla tuulella. Jos olo on parempi, olet todennäköisesti nukkunut aiemmin liian vähän. Univajeesta voi kertoa myös se, jos nukahtaa samalla sekunnilla, kun panee pään tyynyyn.”

Henri Tuomilehto

Unilääkäri ja -tutkija, Oivauni

4. Panosta hallitukseen

“Hallituksella on iso merkitys yrittäjän hyvinvoinnille. Hyvä hallitus katsoo tulevaisuuteen ja tuo lisänäkemystä yrittäjälle. Hallitus sparraa yrittäjää eikä yrittäjä jää yksin haasteidensa kanssa. Monipuolinen hallituskokoonpano täydentää yrittäjän omaa osaamista. Hyvässä hallituksessa pelisäännöt ja roolit ovat selkeät. Kun hallinnossa on hyvä dynamiikka, keskustelu on avointa ja asioita voidaan myös kyseenalaistaa. Hyvä hallitus ei ole vain kumileimasin, joka ainoastaan hyväksyy sille esitetyt asiat, vaan on mukana etsimässä ja löytämässä parhaita ratkaisuja yrityksen tulevaisuuden menestykselle.”

Leena Linnainmaa

Varatoimitusjohtaja, Keskuskauppakamari

5. Hae vertaistukea

“Kun perustin oman yrityksen, muistan tunteneeni ihanaa vapautta, kunnes pikku hiljaa huomasin kärsiväni työperäisestä yksinäisyydestä. Luovuus kaikkoaa, kun ei ole kaikupintaa. Onneksi löysin yrittäjäverkostot, joiden kautta sain kavereita ja tukea. Suosittelen kaikkia yrittäjiä verkostoitumaan. Yhteistyö tuo voimaa, ja omat murheet näyttävät pieniltä toisten kanssa. Kokemusasiantuntijuus on sitä, että voi jakaa toisten kanssa ja oppia toinen toisilta.”

Marja-Liisa Manka

Työhyvvinvoinnin johtamisen dosentti, Tampereen yliopisto

6. Huomaa uupuminen ajoissa

“Yrittäjälle mahdollisen uupumisen ennakoiminen ja hälytysmerkkeihin puuttuminen on tärkeää työkyvyn säilymisen kannalta. Yrittäjä voi esimerkiksi jokaisen työviikon päätteeksi arvioida, miten työviikko sujui ja oliko kiva mennä töihin. Uupumisen tunnistaa siitä, kun työ ei tunnu enää mielekkäältä, usko omaan aikaansaamiseen heikkenee eivätkä normaalit yöunet auta poistamaan väsymystä. Vakava hälytysmerkki on, kun liiallinen kuormitus alkaa näkyä ulospäin. Silloin asiat menevät usein pieleen, jokin tärkeä asia unohtuu tai tulee virheitä. Usein uupunut ihminen ei hallitse tunteitaan, vaan voi alkaa esimerkiksi itkeä tai raivota kesken työpäivän. Kun muut huolestuvat sinusta, on aika lopettaa sinnittely. Mieti, voitko palkata lisäapua, siirtää töitä myöhemmälle tai tehdä jotain eri tavalla. Huolehdi, että aikaa jää säännöllisesti riittävälle levolle ja muulle tekemiselle, joka virkistää kehoa ja mieltä.”

Kirsi Ahola

Työterveyspsykologian dosentti ja johtaja, Työterveyslaitos

7. Lue kirja

Yritysvalmentaja JP Jakonen jakaa kirjassaan Stressivapaa yrittäjä vinkkejä järkevään ajankäyttöön, arjessa jaksamiseen ja stressinhallintaan.

8. Livahda lähiluontoon

“Luonto on monille meistä hyödyntämätön hyvinvoinninlähde. Ota mallia lapsista, koiranomistajista ja maastopyöräilijöistä ja poikkea rohkeasti kotikulmien metsäpoluille. Vastassa on kaikkia aisteja hivelevä luontokokemus, joka tuottaa tutkitusti mielihyvää, laskee verenpainetta ja edistää työstä palautumista. Välillä kannattaa poiketa polulta, sillä mikä olisikaan parempaa liikuntaa kuin mättäältä toiselle hyppely, kosteikkojen ja kivien väistely sekä kaatuneiden puiden kiertely. Epätasaisessa maastossa liikkuessa syke nousee kuin huomaamatta. Luontoon kannattaa pyrkiä myös kesken työpäivän. Jo vartin kävelylenkki lähipuistossa vähentää tutkitusti iltapäiväväsymystä.”

Kirsi Timonen

Tutkija, Työterveyslaitos


Artikkeleita: