Alvin alarajan nosto edistää talouskasvua

Suomen Yrittäjänaiset ajaa arvonlisäveron alarajan nostamista 10 000 eurosta 50 000 euroon kevään kehysriihessä. Samalla alvin huojennusliukumaa tulee porrastaa asteittain, jottei pienten firmojen kasvulle synny kannustinloukkuja.

Puheenjohtaja Seija Estlanderin ja toimitusjohtaja Marju Silanderin mukaan Suomella ei ole enää varaa nykysysteemiin eikä pieniin kosmeettisiin viilauksiin. He pitävät liian alhaista alvin alarajaa tulppana pienten firmojen kasvulle.
– Suomi on jäänyt jälkeen EU-maiden yleisistä linjauksista, ja viimeksi Viro teki päätöksen nostaa alvin alaraja 40 000 euroon – ja hakee siihen nyt EU:sta tarvittavat luvat.
– Jos Suomi jää alvin alarajan linjaamisessa lillukanvarsitasolle, jumitumme Kreikan tavoin maaksi, jossa on yksi EU:n alhaisimmista alarajarimoista, Estlander summaa.

Hän painottaa liian alhaisen alvin alarajan rasittavan enemmän työvoimavaltaisia yrityksiä kuin pääomavaltaisia yrityksiä.
– Naiset toimivat Suomessa työelämän eriytymisen vuoksi pitkälti palvelualoilla. Näin Suomen matala alvin alaraja rokottaa raskaammin naisvaltaisia firmoja, jotka eivät aina uskalla lisätä täyttä alvia lopputuotteensa hintaan. Eikä myyntien alveista aina ole vähennettävänä ostojen alveja.

Marju Silander sanoo Valtion Taloudellisen Tutkimuskeskuksen eli VATTin tutkimustulosten tukevan myös arvonlisäveron alarajan nostoa.
– Alvin alarajan nosto tekee työvoimavaltaisista pienistä firmoista kannattavampia ja vähentää niiden byrokratiaa.
– Meillä on liikaa työttömiä ja fakta on se, että uudet työpaikat syntyvät pieniin yrityksiin. Jo nyt yli 60 prosenttia työntekijöistä työllistyy pk-yrityksissä.
– Suomen plussana on lisäksi se, että korkean koulutustason vuoksi meillä on edellytykset kasvuun ja aivan uudenlaiseen bisnestoimintaan.
– Nykyinen järjestelmä on kuitenkin iso jarru pienten yritysten kasvulle, sillä monet firmat vähentävät 10 000 euron rajapaalun häämöttäessä toimintaansa, Silander painottaa.

Lisätiedot:
Seija Estlander, puheenjohtaja, p. 050 302 8460
Marju Silander, toimitusjohtaja, p. 050 409 2561


Tiedotteita: