Alkuviikosta varmisteltiin jo syksyn Liittokokouksen puhujia Vantaan yrittäjänaisten kanssa. Liittokokouksesta esiintyjineen on tietoa seuraavassa Yrittäjänainen-lehdessä. Vuoden 2009 Liittokokous järjestetään lokakuussa Vantaalla ja majoitus on järjestetty uuteen viihdekeskus Flamingoon. Siellä voi saman katon alla mm. shoppailla, viettää iltaa, mennä hohtokeilaamaan tai vaikkapa kylpylään.
Tänään tiistaina pohdimme Yrittäjänaisten Keskusliiton toimistolla Seija Estlanderin ja Tarja Jönkkärin kanssa toimenpiteitä, joilla saamme vanhemmuuden kulujen oikeudenmukaisen jaon lopultakin toteutumaan. Suomessa naiset saivat äänioikeuden lähes ensimmäisinä maailmassa. Meillä naiset kouluttautuvat, käyvät töissä ja yrittävät. Ei voi olla oikein, että uusien veronmaksajien syntymisen taakka jää silti yhä vain äidin työnantajan harteille.
Naapurissamme Ruotsissa, josta meillä on muissakin asioissa haettu mallia, asia on hoidettu jo vuosikymmeniä sitten. Ns. vanhemmuuden rahastoon kerätään verovaroja kaikilta yhteiskunnan toimijoilta, ja sieltä hoidetaan vanhemmuuden kulut. Montako työryhmää Suomessa on vielä istuttava, ennen kuin tasa-arvo toteutuu? Vuonna 2005 ministeri Mönkäre asetti Metsämäen työryhmän pohtimaan asiaa, vuonna 2006 työtä jatkoi Matti Toivosen työryhmä. Hallitukset ja työryhmät vaihtuvat, mutta mitään ei saada aikaan. Eräs naisia työllistävä miesyrittäjä tuskaili äskettäin, miten kamalaa on, kun firman tuloksesta liukeni lähes 50 000 euroa työntekijöitten raskauden kuluihin. Asia koskee kaikkia yrittäjiä ja työntekijöitten työllistymistä. Ruotsissa ei ole pähkäilty vaan toimittu. Herää kysymys, kuka, tai mikä taho on meillä jarrumies?
Luin äsken työ- ja elinkeinoministeriön tiedotteen, jossa Vasemmistoliitto kritisoi työministeriä esim. siitä, että tämä muistutti, että edessä on työvoimapula.
- Kehotan olemaan sotkematta toisiinsa nyt päällä olevaa talouskriisiä ja sen jälkeistä aikaa. Taantuman seurauksena työttömien määrä kasvaa ja tulee nykyisestä takuuvarmasti kasvamaan. En ole missään vaiheessa tätä asiaa kieltänyt saatikka vähätellyt, Cronberg huomauttaa.
Siinä vaiheessa, kun taantuma taittuu uudeksi kasvuksi, Suomi on uusien ongelmien edessä. Suomalaisten ikärakenne on sellainen, että jo ensi vuodesta alkaen työmarkkinoille tulee vähemmän väkeä kuin sieltä poistuu.
- Ilman ennustajaeukon lahjoja voi todeta, että suurten ikäluokkien eläkkeelle siirtyminen johtaa väistämättä siihen, että jo muutamien vuosien kuluttua monilla aloilla tullaan jälleen kokemaan työvoimapulaa. Tähän olen viitannut lausunnoillani, joita Vasemmistoliiton Martti Korhonen siteerasi viikonloppuna irti asiayhteydestä, kritisoi Cronberg.
Ministeri toteaa tässä kyllä, että työvoimapula iskee, mutta ei ota kantaa, millä keinoilla työvoimapulaa voisi torjua. Jos naiset ja miehet olisivat työmarkkinoilla tasa-arvoisia, eikä työnantajan tarvitsisi pohtia, palkkaako miehen vai naisen, (äitiriskin takia) voisivat Suomen naiset ja perheet harkita nuorempina lasten hankkimista. Tällä menolla potentiaalisen synnytysikäisen palkkaaminen on valtava riski yrittäjälle, ja naiset tekevät/saavat lapsia yhä vanhempina. Ensin naisia syytetään uraohjukseksi, kun tekee uraa, eikä hanki/saa lapsia ja sitten arvostellaan lisää, jos niitä lapsia ei ala yrittämisestä huolimatta kuulumaan ollenkaan. Koko harmaantuva Suomi tarvitsee paljon vauvoja ja uusien veronmaksajien syntymisen kulu ei voi olla äidin työnantajan harteilla.
Ilta pimenee ja palailen tässä bussilla kotia kohden Turkuun tapaamasta Porin yrittäjänaisia. Puhimme siitä, miten otamme tämän vanhemmuuden kuluasian esille Suomi Areenassa Pori Jazzeilla. Porin yrittäjänaisia oli tullut suunnittelemaan kesän tapahtumaa parikymmentä, vaikka kaikilla oli rankka työpäivä takanaan. Pohdimme yritystä, johon viemme kesäisen keskustelumme, sekä Kansalaistorin miehitystä. Onneksi harrastuksessamme jaksaa puurtaa yhteisen asian hoitamisen intoa täynnä olevia yrittäjiä. Tämä harrastus vie osaltaan kallista vapaa-aikaa.
Keskiviikkona on Turussa uusien jäsenten ilta ravintola Galaxissa. Yrittäjänaiset järjestävät tässä Fennian isännöimässä tapahtumassa illalla muotinäytöksen. Tilaisuus on loppuun myyty. Paikalle on ilmoittautunut ennakkoon jo 220 yrittäjänaista. Yrittäjänaisissa on imua.
Kotona täyttävät kanaa ja minä pääsen nauttimaan illallisen rääppiäisistä.
Marjukka Karttunen