Siirry tekstin alkuun
Yrittäjänaiset: etusivulle

Jäsentietojen muutoslomake | Yhteystiedot | Sivukartta | På svenska | In English

 
   
  tulostusversio

Yrittäjänaiset 21.4.2009

Pappatunturi on rock

Tämä alkuviikko on kulunut tulevan viikonlopun Rauman Yrittäjänaispäivien loppuvalmisteluissa. Kaikki on valmiina ja tilaisuuden pääjärjestäjät, eli Rauman Yrittäjänaiset ry odottaa innollaa 150 naista saapuvaksi tapahtumaan eri puolelta Suomea.

Kultainen Oras, nuori yrittäjä palkitaan 3000 euron kannustepalkinnolla Raumalla lauantaina. Palkitsemisen tiimoilta on valmisteltu lehdistötiedotetta, diplomia ym. yhdessä kannustepalkinnon lahjoittajan Tapiolan kanssa.

Olin lauantai-ilta Kauhajoen Yrittäjänaisten 60-vuotisjuhlassa. Kun Turusta ei ollut oikein sopivaa yhteyttä Pohjanmaalle, hyppäsin tavoistani poiketen autoon ja ajoin perille. Suosin mieluiten kaikissa reissuissani junaa tai bussia erityisesti siksi, ettei aika mene hukkaan. Autossa ei voi tehdä mitään, mutta julkisessa kulkuvälineessä voi kirjoittaa, lukea ja vastailla sähköposteihinsa.

Olipa hauskaa katsella kansallismaisemaa. Juna kun kulkee pusikossa, niin ikkunasta ei näy kuin kallioleikkauksia ja metsää. Sellainenkin karu historiallinen paikka, kun Kyllikki Saaren suohauta oli merkattu tien viereen kyltillä. Paikalle oli raivattu jopa iso parkkipaikka. En ajatellut lähteä kulkemaan tallattua polkua pitkin, vaan käännyn takaisin tankkaamaan Isojoelle, kun auton bensamittari alkoi näyttää huolestuttavan matalaa lukemaa.

Ihailin vanhoja kyliä, autioituneita, lähes kaatumaisillaan olevia tupia, navettoja ja latoja ja toisaalta upeita, pohjanmaalaisia kaksikerroksisia puutaloja. Joissain kunnissa näytti ainakin hetki sitten olleet verotulot ja valtionosuudet mallillaan, sen verran "kommeeta" monitoimikeskusta, koulua ja palvelutaloa oli rakennettu.

Näinpä sellaisen ihmeen, jonka muistan vain lapsuudesta: pappa kurvaili aidolla, punaisella Tunturimopolla, niin että karvareuhkan läpät heiluivat viimassa.

Kauhajoen Yrittäjänaisten 60-vuotisjuhla oli hauska ja hieno. Yhtenä juhlan elementtinä Yrittäjänaiset muistelivat menneitä, mm. viime vuosikymmenten lehtimainostekstejään, joista erään kampaajan ilmoitus oli kuulunut tyyliin:" Raijan leipä on hiuskarvan varassa". Vielä hauskempi oli mattomyyjän ilmoitus: "Yllättäkää vaimonne, tehkää se matolla." Oli mukava tutustua Kauhajoen vireään yrittäjänaisporukkaan ja huomata, että nuoria yrittäjiä on saatu innostumaan toimintaan mukaan. Hyvä Kauhajoki!

Olen varmistellut tällä viikolla puhujia Pori Areenaan ja saamme vaikuttavan tilaisuuden torstaina 16.7 keskustelemaan kymppitonnin vauvoista. Puhujat julkistetaan 1.5, jolloin aihe ja alustajat ilmoitetaan MTV 3:lle. Vauvan hinta äidin työnantajalle on edelleenkin suunnilleen tuon summan verran.

Eräs miestuttavani kertoi tänään firmasta, jossa hän on töissä: nainen jäi äitiyslomalla ja tilalle tuli nuori nainen sijaiseksi. Äiti tuli äitiysloman jälkeen hetkeksi töihin ja jatkoi vanhempainvapaata, jolloin nuoren naisen sijaisuutta jatkettiin. Kun sijaisuus oli vahvistettu, sijainen kertoi olevansa raskaana ja jäävänsä kahden kuukauden kuluttua äitiyslomalle. Kyseisin firman johtoryhmän miesjäsenet (iäkkäät)ovat sitten puhiseet johtoryhmän kokouksessa raivoissaan, miten tämä nuori nainen oli "sumuttanut ja huijannut heitä, kun ei ollut kertonut raskaudestaan". Jolloin he tulivat paljastaneeksi, että naisen sijaisuutta ei tietenkään olisi jatkettu täksi kahden kuukauden ajaksi.

Se on tosi väärin, että synnysikäinen nainen joutuu peittelemään raskauttaan ja perhesuunnitelmiaan ja hyvin usein menettää työmahdollisuuden vain siksi, että on potentiaalinen synnyttäjä. Yhtälailla on väärin, että työnantajalle koituu extrakuluja siitä, että harmaantuva Suomi saa kovin kaipaamiaan uusia veronmaksajia.

Lauantaina tavataan keväisessä Raumalla, yrittäjänaispäivillä. Yhdistyksemme saa uuden jäsentuotteen, käsilaukkukoukun, joka esitellään siellä. Jännittää jo, millainen se on. Yrittäjänaisen käsilaukku ansaitsee tulla kiinnitetyksi pöytään omalla koukulla - eikä yrittäjänaisen laukkua laiteta millekään rapaiselle lattialle.

Marjukka Karttunen

 


Alkuun
     
     
 

Yrittäjänaisten keskusliitto ry
Kaisaniemenkatu 1 B a 74, 00100 Helsinki

Puh (09) 684 4140
Fax (09) 684 41 450

Siirry sivun alkuun