Eurovaalit olivat ja menivät. Vaikka äänestysprosentti jäi hävettävän alhaiseksi, onneksi suomalaiset pääsääntöisesti äänestivät ammattilaisia. Euroopan parlamentti ei mielestäni ole mikään harjoittelupaikka, vaan mepin on osattava uida erilaisissa verkostoissa, jotta saa Suomen kannat kuuluville.
Kansalaiset mieltävät presidentin vaalin kaikkein tärkeimmäksi vaaliksi, vaikka yksittäisen kansalaisen, yrittäjän tai perheen elämään presidentti ei vaikuta millään lailla. Eurovaali ja kuntavaali ovat kansalaisten mielestä turhimmat vaalit, vaikka kuntavaali on ihmiselle tärkein vaali. Kuntavaalissa ratkaistaan, mitä päätöksiä omalla alueella tehdään ja millaisella porukalla päätöksentekoon ryhdytään. Sama on EU-vaalissa, noin puolet lainsäädännöstämme tulee EU-tasolta, joten luulisi kansalaisia kiinnostavan, kuka lakejamme sorvaa. Nämä päätöksen vaikuttavat olennaisesti yrittäjänkin arkeen.
Olin perjantaina tapaamassa EK:n edustajia. On tärkeää tutustua ja luoda henkilökohtaiset suhteet eri tahoille, jotta jatkossa on helpompaa tehdä yhteistyötä yrittäjyyden saralla. Tapaaminen oli antoisa. Jatkossa on helpompaa pitää yhteyksiä.
Maanantaina oli PAM:n vuoro. Tapasin puheenjohtaja Ann Selinin. Totesimme, että edunvalvonnassa meillä on paljonkin yhteistä.Esimerkiksi ruoan arvonlisäalennuksen suhteen on vielä taisteltava, jotta alennus ulottuisi ravintoloihin ja työpaikkaruokaloihin asti. Jos lokakuussa vain kaupparuoan alv laskee ja ero ravintola- ja työpaikkaruokailuun jää jopa 10%:iin , on selvää, että ravintola-ala niiaa ja työllisyys kärsii.
Viikonloppuna vietettiin Uudessakaupungissa Merefestejä. Keli oli tämän lähes 20-vuotisen tapahtuman kylmin, lämpöasteiden noustessa maksimissaan kahdeksaan asteeseen. Kylmä sää taisi hillitä juhlijoita, mutta sääli muutoin ihanaa tapahtumaa.
Olin kuudetta tai seitsemättä kertaa juontamassa juoksutapahtuma Ukin Kutosta ja huomasibn, että kolea ilmakaan ei naisia hillitse. Lähes 600 naista kirmaisi keväiselle lenkille. Olimme perheen keskuudessa onnellisia, ettemme tällä kertaa olleet liikkeellä veneellä, vaan autolla ja sitten yötä lämpimässä hotellihuoneessa.
Ravintola Pookin ruoka oli taas retken arvoista ja sovimme paikallisten yrittäjänaisten kanssa, että yritämme perustaa syksyllä Uuteenkaupunkiin Yrittäjänaisten paikallisyhdistyksen.
Uusi Yrittäjänainen-lehti on ilmestynyt. Mitä pidät lehden sisällöstä?Pääjutun keskustelu jatkuu taas netissä. Toivomme aktiivista osaalistumista. Pääset mukaan mielipiteitten vaihtoon osoitteesta www.yrittajanaiset.fi - joko nimellä tai nimimerkillä.
Marjukka Karttunen