Sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä on asettanut odotetun työryhmän selvittämään vanhempainvapaajärjestelmän uudistamista.
Selvitystyön lähtökohtana on perheen ja työn nykyistä parempi yhteensovittaminen sekä lasten hyvinvoinnin ja vanhempien valinnanmahdollisuuksien edistäminen.
Työryhmän lähtökohtana on hallitusohjelman tavoitteet vanhemmuudesta työnantajalle aiheutuvien kustannusten korvaamisen parantamisesta, kustannusten tasapuolisemmasta jakamisesta mies- ja naisvaltaisten alojen työnantajien kesken ja yhteiskunnan rahoitusosuuden lisäämisestä.
Selvitystyössä huomiodaan, miten perhevapaajärjestelmä kytkeytyy muihin pienten lasten hoitojärjestelyihin ja -tukiin. Näitä ovat julkiset ja yksityiset päivähoidon ja varhaiskasvatuksen palvelut sekä pienten lasten kotihoidon tuki ja osittainen hoitovapaa ja -raha.
Työryhmän puheenjohtajana toimii lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula ja ryhmän toimikausi on 1.9.2009-31.12.2010.
Taustaa: Hallituksen vuosia 2008 - 2011 koskevan tasa-arvo-ohjelman mukaan vanhempainvapaiden epätasainen jakautuminen on ongelmallista naisten työmarkkina-aseman ja lasten ja isien välisen suhteen, hoivavastuun jakamisen ja naisten palkkakehityksen kannalta. Myös hallituksen ja työmarkkinakeskusjärjestöjen yhteisen samapalkkaisuusohjelman yhtenä tavoitteena on, että perhevapaitten käyttö ja perhevelvoitteiden hoito jakautuu tasapuolisesti vanhempien kesken.
Lisätietoja: puheenjohtaja Maria Kaisa Aula, puh. (09) 160 73985, 050 5309697 lakimies Pekka Humalto, puh. (09) 160 73914 ministerin erityisavustaja Marja Tallavaara, puh. (09) 160 73754, 040 5012889
Tsekkaa http://www. stm. fi/lapset/palvelut_perheille/perhevapaat
Seuraamme tiiviisti työryhmän työskentelyä ja toivon, että meitä pyydetään asiassa kuultavaksi. Asia on kaikkein tärkein edunvalvontakysymyksemme ja koskee nimenomaan yrittäjänaisia, jotka useimmiten toimivat aloilla, jotka työllistävät muita naisia.
Esitimme Porin SuomAreenan asiantuntijakeskutelussamme yrittäjiemme laskelmia, joiden mukaan vauvan hinnaksi työnantajalle ei riitä edes 10 000 euroa, vaan uuden veronmaksajan syntyminen maksaa äidin työnantajalle 11 000 eurosta alkaen. Tässä summassa ei ole huomioitu ollenkaan alle 10-vuotiaan sairaan lapsen hoitamisesta koituvia kuluja. Kuten tiedetään. yleensä pientä, sairasta lasta jää hoitamaan äiti. Pientyönantajat ja naisyrittäjät taitavat päätyä mahdollisen sikaflunssaepidemian maksajiksi?
Viikonloppu hujahti Yrittäjänaisten Keskusliiton hallituksen kanssa Hämeenlinnassa hiomassa järjestömme ensi vuoden budjettia ja toimintasuunnitelmaa. Vuodesta 2010 tulee entistä aktiivisempi. Voimavarat suunnataan yhä tiiviimmin edunvalvontaan, uusien jäsenten hankintaan ja jo olemassa olevien jäsenten "hoitamiseen."
Kyllä oli mukava palata kotiin parin muualla vietetyn yön jälkeen. Hain pikkututön kiireen vilkkaan kotiin päiväkodista. Nyt tosin näpyttelen konettani ja tsekkailen sähköposteja. Kiitetty, kirottu etätyö.
Hyvää työviikkoa.
Marjukka Karttunen