Vierailin viime viikolla muun muassa Oulun paikallisyhdistyksessä sekä Superin yrittäjäjäsenten illassa. Saavuin Ouluun iltapäivällä ja minulla oli pari tuntia aikaa ennen tilaisuuden alkua. Kovasta sateesta huolimatta päätin lähteä pienelle happihyppelylle. Kuten tunnettua, viisas tyttö ottaa aina mukaansa jonkun maksuvälineen, vaikka olisi lähdössä vain kävelylenkille
En päässyt kuin hotellista ulos, niin äkkäsin vastapäisen kenkäliikkeen ikkunan aleilmoitukset. Kun kerran upeita korkokenkiä sai puoleen hintaan, niin niitähän kannatti sitten ostaa kahdet. Säästöä kertyi tuplasti. Kiikutin sitten aarteeni hotelliin ja lähdin uudelleen kävelylle. Kun olin jo palaamassa takaisin, eksyin Pukumiehen vastikään avattuun outlet-myymälään ja sieltä tarttui mukaan todella pikkurahalla (50 euroa) italialainen villakangastakki.
Kun sitten yrittäjänaisten uusien jäsenten ilta alkoi, pääsin avaamaan puheenvuoroni toteamalla, että Oulu on naisten taivas. Taisin kyllä sanoa leikkisästi ensin, että Oulu ihan kauhea paikka, kun täällä tekee näin mahdottoman hyviä ostoksia. Oululaiset totesivat, etteivät he itse löydä mitään, mutta niinhän se on, että kotipaikkakunnalla on usein kiire töihin, kotiin ja kauppaam eikä tuollaiseen paikkojen ja liikkeiden tutkimiseen arjessa juuri ole aikaa. En minäkään käy Helsingin butiikeissa kuin harvoin, koska kiireuhdan vain junasta toimistoon ja takaisin junaan, kotiin Turkuun.
Oulun tilaisuudessa oli paikalla yli 40 yrittäjänaista ja keskustelimme muun muassa siitä, että liittomme voisi auttaa naisia, jotka haluavat kansainvälistyä. Pohdimme, että Keskusliitto voisi auttaa löytämään sopivan vientirenkaan ja aloittaa mentoroinnin, etteivät vaikkapa kaikki Japaniin menijät peräjälkeen tekisi samoja virheitä kuin edeltäjänsä. Konkarit voisivat mentoroida uusia, kansainvälistymiseen pyrkiviä yrittäjiä, ja tietotaitoa voisi näin vaihtaa yrittäjien kesken.
Sekä Superin että Oulun tilaisuudessa vaihdoimme näkemyksiä yrittämisen iloista ja suruista ja puhe kiertyi myös vanhemmuuden kustannuksiin, jotka valitettavasti rassaavat kestämättömästi äidin työnantajaa. Eräs yrittäjänainen kertoi, että kun hän oli pyörittänyt palvelutaloyritystään vasta kaksi vuotta, niin neljä naista oli samaan aikaan äitiyslomalla ja hänen maksettavakseen lankesi vanhemmuuden kustannuksia 52 000 euroa, puhtaasti omasta pussista. Revi siitä sitten huumoria.
Tänään sunnuntaina on perinteinen Turun päivä Heikinmarkkinoineen, kauppahallin muumitapahtumineen ja kaikenlaisine museoiden avoimet ovet -tempauksineen. Minut oli pyydetty mukaan Marjo Sjöroosin hyväntekeväisyysmuotinäytökseen Hansakortteliin. Toisinaan Marjo pyytää tuttuja turkulaisia mukaan.
Asia oli hyvä, sillä rahaa kerättiin sairaille lapsille ja Janne Katajan haastattelussa olisin käyttänyt tilaisuuden Yrittäjänaisten Keskusliiton edunvalvonta-asioiden valottamiseen. Toisin kävi. Eilen kävin sovittamassa parissa liikkeessä tulevan näytöksen vaatteita ja sitten se tapahtui: nyrjäytin nilkkani. Kenkäni olivat matalat, mutta liikkeen lattia jotenkin liukas. Nilkasta kuului vaan naks ja kipu oli valtava. Tuli tosi kiire kiskoa uudet saappaat jalasta, ennekuin nilkka olisi turvonnut niin, että saapas olisi pitänyt ratkoa rikki. Pääsin nopeasti paikalliselle lääkäriasemalle, röntgeniin ja tulos oli tyly: nilkka on murtunut ja jalalla ei saa astua neljään viikkoon. Neljään viikkoon!
Luen juuri Talouselämää sohvalla, jalka tyynyjen päällä kohollaan. Lehdessä on montakin kiinnostavaa juttua. Yksi mahdottoman kiinnostava artikkeli on se, jossa esitellään Mato Valtosen kirjoittama kirja "Noh, sano naakka, ku nokka katkes". Kirja kertoo Valtosen hulvattomista bisnesideoista, yrittämisen moninaisuudesta ja lopulta konkurssista. Mielenkiintoista on se, että kyseistä kirjaa on luettu jo pari vuotta esimerkisi Turun Kauppakorkeakoulussa, johdatus yrittäjyyteen
-kurssin oppikirjana. Se kirja pitää lukea itse.
Toinen mieleen jäävä Talouselämä-lehden juttu on professori Liisa Uusitalon haastattelu. Hän on juuri saanut valmiiksi kirjan "Kulttuuriosaaminen - tietotalouden taitolaji". Hän käyttää esimerkkinä surullisen kuuluisaa herra Kiesiä, joka ei tuntenut uusia medioita eikä sitä, miten nopeasti kaikenlainen tieto niissä leviää. Kiesillä ei hänen mukaan liioin ollut tuoretta käsitystä suomalaisten arvoista eikä siitä, miten arvot ja asenteet ovat muuttuneet. Hän vertaa julkisuutta kiihdytyskaistaksi, jolla pienikin rike voi muuttua pahaksi synniksi. Uusi media on luonut tavallisille passiivisille kansalaisille verkkoväylän, jossa voi helposti hyökätä mokailijaa vastaan.
Uusi työviikko alkaa kohdaltani sitten erilailla, etätyön merkeissä. Jotain tapaamisia on siirrettävä, mutta muutoin työskentelen kotoa käsin. Harmittaa, että uusien kenkien käyttö siirtyy monella viikolla eteenpäin.
Hyvää työviikkoa,
Marjukka Karttunen
