Siirry tekstin alkuun
Yrittäjänaiset: etusivulle

Jäsentietojen muutoslomake | Yhteystiedot | Sivukartta | På svenska | In English

 
   
  tulostusversio

Yrittäjänaiset 22.10.2009

Se on niin pienestä kii

Työ- ja elinkeinoministeriö lupaa työllisyyden osalta vielä synkkää ensi vuotta. Vaikka erilaiset mittarit näyttävät laman syöksykierteen taittuneen ja hitaan nousun alkaneen, niin työpaikkojen kato jatkuu vielä ensi vuonna.

Ministeri Anni Sinnemäki toteaa tämän viikon tiedotteessaan, että työpaikat vähenevät yhä nopeimmin teollisuudessa ja ennen kaikkea teknologiateollisuudessa. Hänen mukaan ensi vuosi on työllisyyden kannalta edelleen haasteellinen, ja että työllisiä tulee olemaan 75 000 vähemmän kuin viime vuonna. Samainen tiedote jatkaa, että työllisyys on jokseenkin heikentynyt etenkin kaupassa, majoitus- ja ravitsemistoiminnassa sekä liike-elämän palveluissa. Toisaalta työpaikkoja on tullut lähes yhtä paljon lisää terveys- ja sosiaalipalveluihin ja koulutukseen, totesi Sinnemäki.
TEM:n ja Tilastokeskuksen yhteistiedote syyskuun työllisyysluvuista löytyy osoitteessa www.tilastokeskus.fi/til/tyti/tie.html

Työ- ja elinkeinoministeriö on asettanut tavoitteeksi naisyrittäjyyden noston 35%:sta 40%:iin. Työpaikkojen määrän kasvu juuri terveys- ja sosiaalipalveluissa kertonee siitä, että naisten yrittäminen on saanut uusia mahdollisuuksia juuri tällä saralla sen myötä, että kuntien palvelutuotanto on avattu kilpailulle.

Tämä viikko on ollut hektinen. Vierailin tiistaina Tampereella uusien jäsenten illassa. Paikalla oli noin 40 uutta yrittäjää tai yrittäjänaisten jyhdistyksen jäsenyydestä kiinnostunutta naisyrittäjää. Tilaisuus käytettiin myös yrittäjäsiskojen verkostoitumiseen ja sosiaalinen media puhututti. Tampereen yrittäjänaiset päättivät järjestää sosiaalisen median hyödyntämisestä illan kurssituksen jäsenilleen.
Tsekkaa www.tampereenyrittajanaiset.fi

Keskiviikkoaamuna palasin Helsinkiin mukavasti junalla ja olin kuultavana kauppojen aukioloaikojen vapauttamisesta eduskunnan talousvaliokunnassa. Maalasin kuvan maakuntamatkoiltani, miten Oulusta löytyi iltalenkillä yrittäjänaisen vetämä "kenkätaivas", josta ostin sitten kahdet, upeat laatukengät. Tampereen Koskikeskuksesta löysin yrittäjänaisen luotsaaman "vyötaivaan", jossa yrittäjä mittasi, ruuvasi ja sääti vyöt juuri minun lanteilleni sopivaksi, huuteli "tervetuloa" samaan aikaan muille liikkeeseen tulijoille ja antoi vielä hyvät alennuksetkin. Kerron kansanedustajille, että aukioloaikojen vapauttaminen pelottaa pienyrittäjää, jonka työmäärä kasvaa nykyisestä noin 46-tuntisesta viikosta ties minne ja loppuen lopuksi on riski, että suuret ketjut valtaavat ostoskeskukset ja vyötaivaat katoavat.

Keskiviikkoiltana lensin Vaasaan ja pääsin juhlistamaan Vaasan vuoden yrittäjänaisen valintaa. Pöytäkeskusteluissa puimme vanhemmuuden kuluja, ja sitä, että ne ovat vieneet työpaikat esimerkiksi kauneus- ja kampaamoaloilta. Tuolivuokralaiseksi kyllä pääsee. Yrittäjänaisista kuusi kymmenestä ei ole ollut koko vuonna työstä pois oman tai edes oman lapsensa sairauden vuoksi. Eräs yrittäjä puuskahtikin, että miksi yrityksen kasvu on niin tärkeätä? Eikö se ole arvo, että on työllistänyt itsensä koko elämänsä, hoitanut yhteiskunnalliset velvoitteensa eikä ole koskaan ollut edes sairaana.

Torstaiaamulla sinkouduimme eduskuntaan viettämään yrittäjänaisten edunvalvontapäivää. Meitä oli paikalla parikymmentä yrittäjänaista, kukin esittelemässä oman alansa iloja ja suruja. Oli hierojaa, puvuntekijää, kuulolaitteiden myyjää, hoivakotiyrittäjää jne ja Vuoden valtakunnallinen yrittäjänaisemme Ulla Ström-Lohi. Aikamoinen kuhina saatiin aikaiseksi ja kansanedustajien kanssa käytiin monta mielenkiintoista keskustelua. Vierailimme myös Vasemmistoliiton eduskuntaryhmässä.

Kun pääsin junaan ja parin yön poissaolon jälkeen taas kotimatkalle, puhelin soi: "Miulla on hyviä uutisia. Siut on palkittu asiakaskilpailussamme…". Vedin jo keuhkot pullolleen ilmaa ja olin sylkäisemässä suustani, etten halua tilata nyt yhtään lehteä. Sitten jäin kuitenkin kuuntelemaan puhelinmyyjän iloista, pulppuavaa pohjoiskarjalan murretta ja aloin viihtyä. Minuakin alkoi naurattaa.

Kauppoja ei tullut hänen tarjoamastaan lehdestä, mutta toisesta tuli kylläkin. "No kuule, laitetaan siulle lehet tulemaan". Kiitin tyttöä ja kerroin, että olin jo lopettamassa puhelun, ennen kuin se edes kunnolla alkoikaan, mutta sitten murre alkoi kuulostaa nii-in kivalta. Joskus se on niin pienestä kiinni.

Hyvää perjantaita ja viikonloppua,

Marjukka Karttunen

 


Alkuun
     
     
 

Yrittäjänaisten keskusliitto ry
Kaisaniemenkatu 1 B a 74, 00100 Helsinki

Puh (09) 684 4140
Fax (09) 684 41 450

Siirry sivun alkuun