Helteisessä Kokkolassa julkistettiin viime keskiviikkona jo 20. Kokkolan Vuoden Yrittäjänainen. Vuoden 2010 Yrittäjänainen on Kultaseppä O. Niemen toimitusjohtaja Hanna Niemi. Hän johtaa satavuotiasta perheyritystä, joka työllistää noin kuusi henkeä ja sesonkiaikana enemmän.
Moni muukin Yrittäjänaisten paikallisyhdistys on valinnut jo vuoden yrittäjänaisensa. Vierailin Kokkolassa viime keskiviikkona ja osallistuin vuoden yrittäjänaisen julkistamistilaisuuteen.
Nyt on meneillään myös hakuaika Valtakunnalliseksi Vuoden Yrittäjänaiseksi. Ohjeet hakuun löytyvät sivuilta www.yrittajanaiset.fi
Kultaseppä O. Niemi on Kokkolan vanhin yksityinen yritys. Se on toiminut samalla paikalla Isollakadulla vuodesta 1928 lähtien. Onnea Hannalle vielä kerran!
Kasvot esiin
Koneeni saapui Kokkolaan jo alkuiltapäivästä. Oli muuten sellainen rytkytys, ettei ole vähään aikaan sattunut kohdalleni. Hyvä, että vöissä pysyi nousun ja laskun aikana. Lohdutin itseäni muistelemalla lentäjäkaverini sanoja, että potkurikoneet ovat tosi turvallisia. Niillä voi laskeutua ja lentää kuulemma todella hyvin, vaikka vain yhdellä moottorilla.
Kokkolan yrittäjänaisten puheenjohtaja Helinä Marjamaa tuli hakemaan minut hotellista ja kiersimme tutustumassa muutamaan jäsenemme yritykseen. Nämä kierrokset ovat aina kiinnostavia. On ihanaa saada yrittäjänaisille ja heidän yrityksilleen kasvot ja koko paikkakunnalle myös. Kokkola ei ole minulle enää vain kaupungin nimi kartalla. Minua viehätti Kokkolassa erityisesti valtava, vanhojen puutalojen alue. Tuli fiilis, että siellä voisi asua.
Palkitseminen lämmittää
Illalla oli varsinainen juhla ja Yrittäjänaisen valinnan julkistustapahtuma. Juhla oli lämminhenkinen ja hauska - ja viritetty tietenkin timanttien tunnelmaan "Diamonds are a girl´s best friend".
Yrittäminen on usein yksinäistä puurtamista eikä kiitosta useinkaan tule, joten palkitseminen lämmittää varmasti valitun mieltä ja sydäntä ja antaa taas voimaa yrittää eteenpäin - koko joukolle.
Hotellini oli viehättävä, yli 100-vuotias, mutta meininki taisi olla jo kesäaikataulussa. "Respa" aukesi aamulla vasta kello 7.00, joten jouduin sujauttamaan huoneeni avaimen vastaanoton suojakaltereiden läpi. Ketään ei ollut paikalla tsekkaamassa aamun aikaisia lähtijöitä hotellista ulos. Erikoista, koska aamukone Helsinkiin lähtee kuitenkin jo 7.30.
Luin lentokentällä aamukahvia hörppiessäni paikallisen sanomalehden ja heti ensimmäisellä aukeamalla huomasin Kokkolan Vuoden Yrittäjänaisen, joka hymyili iloisena ilmoituksessaan. Siinä hän kiitti valinnasta ja kutsui kokkolalaisia liikkeeseensä kakkukahville. Onnittelijoita varmasti riitti.
Lentokoneet lensivät ainakin keskiviikkona normaalisti. Menomatkalla lentoyhtiö tarjosi kahvia, mehua ja pienen sämpylänkin, mutta paluumatkalla toinen lentoyhtiö tarjosi samalla matkalla vain kupin kahvia.
Niin sitä sitten vietiin
Varsinainen episodi oli sitten perillä Helsinki-Vantaan kentällä: päätin poiketa Muumimyymälään hakemaan vaaleanpunaista muumityynyliinaa, jossa Niiskuneiti ja muumipeikko halaavat toisiaan. Matkalla myymälään ohitin Helsingin Sanomien ständin, josta miesmyyntitykki huikkasi: "Tule osallistumaan kilpailuun!" Naureskelin itsekseni ohi pyyhkäistessäni, että näytänkö muka ihmiseltä, jota kiinnostaa arvontaan osallistuminen?
Muumikaupasta tyynyliinan kanssa palatessani ohitin vuorostani Amexin ständin ja reipas naismyyntitykki huikkasi minulle iloisesti: "Tule osallistumaan kahden henkilön Pariisinmatkan arvontaan!"
Ai Pariisin matkan arvontaan? No, joo, voihan sitä vaikka osallistua, huomasin miettiväni. Niinpä annoin suostutella itseni anomaan uutta luottokorttia ja poistuin matkalaukkuhihnan suuntaan täytetyn korttihakemuksen kanssa. Apinaa koijataan.
Lisärahoitusta nuorisotyöttömyyden hoitoon
Valtion myöntämä budjetin lisämääräraha on tarkoitettu erityisesti nuorisotyöttömyyden lievittämiseen. Siitä noin 18 miljoonaa euroa arvioidaan käytettävän työllistämiseen, noin 11 miljoonaa työvoimakoulutukseen, noin kaksi miljoonaa euroa starttirahaan ja miljoona euroa erityistoimiin. Työllistämismäärärahasta pääosa on tarkoitus suunnata palkkatukeen yksityiselle sektorille vastavalmistuneiden työllistämiseksi ottamalla käyttöön työllistymisseteli eli Sanssi-kortti.
Määräraha jaettiin ELY-keskuksille nuorten työttömien määrän suhteessa seuraavasti: Uusimaa 4 140 000 euroa, Varsinais-Suomi 2 400 000 euroa, Satakunta 1 770 000 euroa, Häme 2 000 000 euroa, Pirkanmaa 3 300 000 euroa, Kaakkois-Suomi 2 755 000 euroa, Etelä-Savo 1 064 000 euroa, Pohjois-Savo 1 985 000 euroa, Pohjois-Karjala 1 497 000 euroa, Keski-Suomi 2 520 000 euroa, Etelä-Pohjanmaa 1 095 000 euroa, Pohjanmaa 1 560 000 euroa, Pohjois-Pohjanmaa 2 720 000 euroa ja Lappi 1 813 000 euroa.
Palkkatukeen perustuvalla Sanssi-kortilla aktivoidaan nuoria hankkimaan työpaikka itse ja välittämään työnantajille tietoa palkkatuesta. Kortti on tarkoitettu erityisesti alle 30-vuotiaiden vastavalmistuneiden nuorten työllistämiseen. Kortin voi saada työ- ja elinkeinotoimistosta samalla kun nuorelle tehdään työllistymissuunnitelma.
Lisätiedot: osastopäällikkö Tuija Oivo, TEM, puh. 010 60 490 40
Helposti yritys pystyyn
Kauppalehti kertoo, että uuden nettisivuston www.perustayritys.fi kautta on lopultakin helppoa perustaa yritys. Yrityksen perustamiseen liittyy alasta riippuen mitä rankin paperisota muun muassa patentti- ja rekisterihallitukseen, vakuutusyhtiöön, pankkiin ja rahoittajin.
Pahimmillaan voi urakkaan kuulua yli 70 täytettyä erilaista sivua. Monella katkeaa sisu tähän, vaikka yritysidea olisikin hyvä ja kantava. Uusi sivusto auttaa välttämään virheet ja hoitamaan hommat helpommin.Hyvä niin.
Aurinkoista viikonloppua
Marjukka Karttunen