Yrittäjänaisten edunvalvonta etenee 70-vuotisjuhlavuonna

Yrittäjänaisen edunvalvonnan mylly pyörii taas täysillä joulun juhlahumun jälkeen. Hallituksemme järjestäytymispäivät ovat ensi viikolla ja itse odotan niiltä uutta buustia vaikuttamistyöhömme.

 

Viime vuosi oli oman hallituspestini vinkkelistä katsottuna kaikkien aikojen paras edunvalvontavuosi, sillä niin moni rummuttamamme asia nuijittiin maan hallituksen esityksestä eduskunnassa läpi.

Kaikkein tyytyväisin olen siihen, että vauvalaskua tasataan äidin työnantajalle maksettavalla 2 500 euron kertakorvauksella. Se on kauan odotettu askel oikeaan suuntaan. Samalla iloitsen siitä, että monet puolueet ja liitot ovat vihdoinkin noteeranneet tämän naisten yrittämistä jarruttavan ongelman – ja uusia vanhemmuudenviulujen tasausmalleja syntyy nyt kuin sieniä sateella.

Onnistumisen saldoon kuuluvat lisäksi esimerkiksi henkilöyritysten verovähennyksen läpimeno, työntekijän koeajan pidentämisen kuuteen kuukauteen, maksuperusteisen arvonlisäveron toteutuminen sekä perintö- ja lahjaveron keventämisen.

Yrittäjän sosiaaliturvan petraamisessa riittää kuitenkin urakkaa, vaikka edistymistä myös tällä rintamalla on tapahtunut. Viimeksi aivan viime vuoden lopulla, kun Akavan Maria Löfgren ja Suomen Yrittäjien Harri Hellstén tekivät esityksen uudesta yhdistelmävakuutuksesta, joka tähtää osin yrittäjinä ja osin palkansaajina työskentelevien työttömyysturvan petraamiseen.

Yrittäjän sosiaaliturvan porsaanreikiä ovat kuitenkin yhä yrittäjän perheenjäsenen työttömyysturvan parantaminen, yrittäjän sairausajan karenssin lyhentäminen yhteen päivään ja toiminimiyrittäjän oman sairaan lapsen hoitokulujen korvaaminen.

Yrittäjänaisten leirissä ei siis tekeminen lopu tänäkään vuonna, kun juhlimme maamme itsenäisyyden 100-vuotista taivalta ja liittomme mittariin napsahtaa iloisesti 70 vuotta.

Seija Estlander
Suomen Yrittäjänaisten puheenjohtaja


Blogissa: