Hyvää oloa asiakkaalle

Arja Yli-Liipola ja Tiina Karppinen ovat molemmat yrittäjiä, joiden työnä
on lisätä asiakkaan hyvinvointia. Molemmat myös tietävät, että pitkää
päivää tekevän yrittäjän on muistettava pitää huolta itsestään.

Kohtaamiset asiakkaiden kanssa! Se tulee kuin yhdestä suusta, kun Arja Yli-Liipola ja Tiina Karppinen kertovat, mikä heidän työssään on parasta. Arja on fysioterapeutti Jokioisilta ja Tiina kuntokeskusyrittäjä Iisalmesta. Molemmat yrittävät saada asiakkaansa voimaan paremmin – ja siinä onnistuminen tuntuu erityisen hyvältä.

Maatilalta kotoisin oleva Arja Yli-Liipola ehti työskennellä vain kymmenen kuukautta julkisella puolella, kun hän alkoi ammatinharjoittajaksi 1980-luvun lopussa. Asiakkaita on riittänyt ensi vuonna jo 30 vuoden ajan. Hän on tehnyt koko ajan töitä yksinyrittäjänä.

”Kun tekee työtä yksin, niin tulee hyvin toimeen työkavereiden kanssa”, Arja hymyilee.

Hän on myös kouluttautunut koko uransa ajan ja vetää yksityisasiakkaiden lisäksi myös ryhmiä.  

Tiina Karppisella harrastus muuttui työksi, kun hän alkoi vetää kuntonyrkkeilytunteja. Siitä innostuneena hän lähti opiskelemaan liikunnanohjaajaksi ja personal traineriksi. Hän perusti Tiinan Treenipalvelut vuonna 2006.

”Tein aluksi hommia toisen työni ohessa ja vedin tunteja vuokraamissani paikoissa. Auto oli konttorini”, Tiina muistelee.

Asiakaskuntaa alkoi kertyä hyvin, ja neljä vuotta sitten Tiina perusti miehensä kanssa kuntokeskuksen Iisalmeen. Oma sali oli kytenyt haaveissa jo pitkään, ja yhteistyö miehen kanssa on toiminut ilman ongelmia, vaikka yhdessä ollaan koko ajan. Pari tekee töitä kahdestaan ja ostaa ainoastaan joitain tunteja muilta yrittäjiltä, esimerkiksi joogaa.  

”Päivät ovat pitkiä ja vapaa-aikaa pitäisi varmaan olla enemmän”, Tiina myöntää.

Mutta minkäs teet, kun työ on intohimo ja salille tekee mieli mennä, vaikka olisi merkinnyt päivän vapaaksi. Toiminnan suunnittelu ja asiakkaiden kanssa rupattelu ovat Tiinan mielestä vain niin mukavia puuhia.  

”Jos en tekisi tätä itselleni, niin en varmasti tekisi 12–15 tuntisia työpäiviä kuten nyt”, hän sanoo.

Tiina tekee töitä myös viikonloppuisin. Miehen kanssa he ovat tosin sopineet, että kun sauna iltaisin lämpenee, työasioista ei enää puhuta. Ja sunnuntaisin salille mennään vasta puolenpäivän maissa. Jotkin rajat on asetettava.

Pitkät päivät ovat tuttuja myös Arjalle. Hänen ensimmäinen asiakkaansa tulee aamulla kahdeksalta. Sitä ennen Arja tekee kirjallisia töitä, jotka ovat lisääntyneet viime vuosina. Viimeinen asiakas tulee yleensä viiden–kuuden aikoihin.  

”Pidän lounastauon, mutta kahvitaukoja en pidä. Kun edellinen asiakas lähtee, seuraava on jo odottamassa. Lounastauollakin järjestelen yleensä juoksevia asioita.”

Työtä jaksaa tehdä, kun näkee asiakkaan saavan apua vaivaansa. Arjan luokse asiakas tulee useimmiten silloin, kun hänellä on jo jokin kiputila päällä. Jotkut asiakkaat käyvät viikoittain, toiset muutaman kerran vuodessa. Moni on tuttu jo entuudestaan, mutta uusiakin asiakkaita tulee.

Tiina puolestaan yrittää saada asiakkaat uskomaan, että itsestään kannattaa alkaa pitää huolta jo ennakoivasti – ei vasta lääkärin määräyksestä. Onnistuminen tulee siitä, kun näkee miten asiakas alkaa voida paremmin: selkäkivut katoavat, verenpainelääkkeet jäävät ja painokin tippuu.

Kun Tiina oli juuri perustanut yrityksensä, hänen molemmat polvensa pettivät. Se oli kova paikka, ja Tiina joutui miettimään, voiko hän enää vetää tunteja.

Polvinivelet menivät uusiksi eikä Tiina vieläkään vedä kaikkia aiempia tuntejaan, mutta personal trainerin työtä polvet eivät haittaa. Tiina itse pitää terveydestään huolta käymällä aamun asiakkaiden jälkeen itse salilla.

Arja liikkuu sekä arki-iltaisin että viikonloppuisin, yhteensä noin neljä–viisi kertaa viikossa. Kun kalenterissa on sovittuja menoja, ei tule otettua liikaa asiakkaita. Harrastusten lista on pitkä: jumppaa, pilatesta, hiihtämistä, lenkkeilyä, työmatkapyöräilyä, suunnistusta, sienestystä ja marjastusta.

”Haluan olla ulkona, kun olen päivät sisällä. Pidän yksilölajeista, sillä ne ovat hyvää vastapainoa työlle, jossa olen koko ajan asiakkaan kanssa.”

Arja yrittää myös nukkua kahdeksan tuntia yössä ja pitää päästään huolta lukemalla. Viikonloput hän viettää vapaalla ja piti viime kesänä ensimmäistä kertaa neljän viikon kesäloman. Sama toistuu tänä kesänä. Loman aikana pulju menee kiinni eikä sijaista tarvitse etsiä.

”Vanhemmiten sitä tulee itsekkäämmäksi. Alkaa arvostaa lounastaukoja ja lomia”, muutaman vuoden kuluttua eläkkeelle jäävä Arja sanoo.

Tiinan kalenteriin on merkitty kahden viikon kesäloma. Hän yrittää miehensä kanssa pitää välillä myös vapaita viikonloppuja, mutta se ei kovin usein onnistu.

Loman jälkeen kummankaan ei ole vaikea palata töihin. Molemmat naiset sanovat, ettei sellaista päivää olekaan ettei töihin tekisi mieli lähteä.

On liiankin tuttu tarina, ettei kiireinen yrittäjä ehdi pitää huolta omasta hyvinvoinnistaan, kunnes jotain tapahtuu.

”Yrittäjälle hyvinvoinnista huolehtiminen on kuitenkin erityisen tärkeää, sillä oma kroppa on työkalu. Pitää tuntea itsensä ja huomata merkit, kun alkaa mennä liian kovaa”, Tiina sanoo.

Paitsi kropasta, myös pääkopasta ja verkostoista täytyy huolehtia. Sekä Tiina että Arja reissasivat huhtikuussa Kotkan Yrittäjänaispäiville. Sinne heidät veti ihmiset, muut yrittäjänaiset.

”Yrittäjänaiset on henkinen koti. On helppoa olla, kun kaikki ajattelevat samalla tavalla.

Yksinyrittäjälle on tärkeää kuulua johonkin porukkaan. Siitä tulee vahvempi olo, ettei ole yksin”, Arja perustelee porukkaan kuulumistaan.  

Molemmat ovat aktiivisia oman paikkakuntansa yhdistyksessä: Tiina on Iisalmen Seudun Yrittäjänaisten puheenjohtaja ja Arja Forssan Seudun yrittäjänaisten sihteeri.

Iisalmen Seudun Yrittäjänaiset on erityisen aktiivinen yhdistys. Heillä on oma Timmit mimmit -liikuntaryhmä, tapahtumia, kerran kuussa järjestettävä lounas ja huippuunsa hiottu tapa lähestyä uusia yrittäjiä.

”Lähetämme uusille yrittäjille käsinkirjoitetun postikortin ja tarjoamme lounaan. Viime vuonna saimme 18 uutta jäsentä, joten työ tuottaa tulosta.”

Tiinalle Yrittäjänaiset tuovat hyvinvointia eli virkistystä, virtaa ja verkostoja – mikä on myös Iisalmen Yrittäjänaisten slogan.  

”Yrittäjänaiset puhuvat keskenään samaa kieltä. Toinen ymmärtää heti, mitä toinen sanoo.”  

 

Arja Yli-Liipola

Syntynyt vuonna 1959.

Yritys Jokioisten Fysioterapia.  

Forssan Seudun Yrittäjänaisten jäsen ja sihteeri.  

Hyvinvointivinkki yrittäjälle: ”Kukaan muu ei voi lopulta
huolehtia hyvinvoinnistasi, joten se kannattaa tehdä itse.”

 

Tiina Karppinen

Syntynyt vuonna 1966.

Yritys Tiinan Treenipalvelut.

Iisalmen Seudun Yrittäjänaisten jäsen ja puheenjohtaja.

Hyvinvoininkki yrittäjälle: ”Etsi laji, josta nautit. Vaikka et heti nauttisi, niin motivaatio voi syntyä myös tekemisestä. Anna uudelle lajille aikaa.”

 

5 x näin lisäät hyvinvointiasi, jos Tiinalta ja Arjalta kysytään:  

  1. Kiinnitä huomiota hyvinvointiisi ajoissa, siis ennen kuin selkä prakaa tai olet täysin uupunut. Opettele huomaamaan stressin merkit ja puutu asiaan.
  2. Nuku tarpeeksi.
  3. Pidä välillä vapaapäiviä ja lomaa.
  4. Löydä liikuntalaji, josta oikeasti tykkäät. Kokeile erilaisia lajeja.
  5.  Etsi ympärille samanhenkisiä yrittäjiä, joilta saat vertaistukea.

 

TEKSTI MERI NYKÄNEN KUVAT SOFIA VIRTANEN


Artikkeleita: