“Idea siivousalasta syntyi saunassa”

“Idea siivousalasta syntyi saunassa”

[dropcap]T[/dropcap]oimitusjohtaja Suvi Toivola, 34, sai nuorelle yrittäjänaiselle myönnettävän Kultainen Oras -kannustuspalkinnon huhtikuun alussa. Hänen yrityksensä Puhdas Ilo Oy:n missiona
on tehdä ihmisen elämästä hieman parempaa.

Vähän on likainen tuo tuuletusaukko, Suvi Toivola hymyilee kahvilan pöydässä ja katsahtaa katonrajaan. Hän kiinnittää puhtauteen huomiota, sillä se on hänen työnsä ja intohimonsa, jolle hän toivoisi lisää arvostusta.

“Puhtaus on osa ihmisen hyvinvointia. Sen tärkeyden huomaa vasta, kun sitä ei ole.”

Siksi Toivolan mielestä on ikävää, ettei siivoojan työtä aina osata arvostaa.  Paskaduunista puhuminen saa hänet vihaiseksi. Aivan kuin ihminen siivoaisi, koska ei osaa tai pysty tehdä muuta.

Toivola itse irtisanoutui turvallisesta toimistotyöstä noin neljä vuotta sitten ja tarttui moppiin.

Toivola on kotoisin Tohmajärveltä, missä hänen vanhempansa olivat maatilayrittäjiä. Hän sanoo olleensa itsekin aina yrittäjähenkinen ja kävelleensä lapsensa kukkakauppaan myymään poimimiaan ruiskukkia. Vähän isompana hän hoiti kesäisin lapsia, veti jumppia ja istui kaupan kassalla.

Toivola on opiskellut kansainvälisen kaupan tradenomiksi ja ollut harjoittelussa Venäjällä sekä Irlannissa. Opintojen jälkeen hän työskenteli muun muassa Joensuun seudun kehittämisyhtiössä EU-projektien parissa.

”Puuduin paperipainoitteiseen työhön ja aloin miettiä yrittäjäksi lähtemistä. Halusin tehdä jotain, missä pääsisin parhaiten hyödyntämään osaamistani.”

Toivola halusi työhönsä enemmän merkitystä ja listasi omia vahvuuksiaan: ihmisten välinen vuorovaikutus, myynti ja markkinointi sekä visuaalinen osaaminen. Toivola ehti kirjoittaa liiketoimintasuunnitelman venäläisille suunnatusta vaateliikkeestä, mutta  hautasi ajatuksen, sillä se olisi vaatinut paljon pääomaa. Hyvä näin, sillä aika pian idean hylkäämisen jälkeen tulikin Venäjän kaupan romahdus.

“On tarkkaan mietittävä, millä alalla voi pärjätä. Jos asiakkaita ja tarvetta ei ole, ei ole myöskään mahdollisuuksia onnistua. Itselleni oli alusta alkaen kristallinkirkasta, että haluan rakentaa kasvavan yrityksen.”

Siivousalan Toivola keksi lopulta saunan lauteilla erilaisia vaihtoehtoja mietittyään.  Siivouksen tarve on loppumaton. Alaa dominoivat isot yritykset, mutta toisessa laidassa on valtava määrä yhden naisen yrityksiä.

Toivola näki keskikastissa tilaa eikä löytänyt juurikaan kasvuhakuisia firmoja.

“Koin siivoojien arvostuksen lisäämisen henkilökohtaiseksi tehtäväkseni. Alan maineen kirkastamisessa tuntui olevan valtavasti potentiaalia.”

Toivola oli 30-vuotias juodessaan lähtökahvit vanhassa työpaikassaan.

Jo alkuvaiheessa Toivola keksi yritykselleen moton: enemmän kuin siivousta.

“Siivousalan työtäkin voi tehdä omalla persoonallaan. Suhteen luominen on tärkeää. Kyse ei ole vain lian poistamisesta vaan ihmisten elämän helpottamisesta ja kohtaamisesta.”

Toivola aloitti yksin ja osallistui saman alan yrittäjän, Eeva-Leena Lappalaisen, koulutukseen. Toivola ymmärsi heti, että haluaisi joskus tehdä Lappalaisen kanssa yhteistyötä, niin hyvin heidän ajatuksensa menivät yksiin.

Ensimmäistä asiakastaan Toivola ei unohda koskaan. Mies tuli avaamaa oven alasti, edellisen päivän juhlat olivat venyneet. Toivola pyysi miestä pukeutumaan ja alkoi siivota.

Moni olisi kauhistunut ja lyönyt hanskat tiskiin. Toivola oli kuitenkin asettanut itselleen selkeät tavoitteet, joita kohti jokainen kohtaaminen ja kantapään kautta opittu asia vei.

Ensimmäiset kaksi työntekijäänsä hän palkkasi jo puolen vuoden kuluttua.

Tällä hetkellä yrityksessä on 18 kokoaikaista työntekijää ja 15 osa-aikaista tuntityöntekijää. Kuten Toivola alussa laski, siivousalalla oli ja on edelleen kasvumahdollisuuksia.

Vuonna 2016 Toivola ja Eeva-Leena Lappalainen yhdistivät yrityksensä. Lisäksi he ostivat samoihin aikoihin myynnissä olleen pesulan ja siivousfirman.

“En olisi tässä ilman Eeva-Leenaa. Hänen asiantuntijuutensa on ollut alusta asti korvaamatonta.”

Puhdas Ilo Oy tarjoaa nyt asiakkailleen monipuolisia ja tuotteistettuja kotityöpalveluja, mikä tekee siitä kilpailijoista erottuvan yrityksen. Puhdas Ilo tarjoaa palveluja myös yrityspuolelle, jossa se tekee muun muassa rakennussiivouksia sekä peruspesuja.

Toivolan yritys on panostanut markkinointiviestintään ja toimii aktiivisesti muun muassa Facebookissa, missä asiakkaatkin liikkuvat.

“Tavoitteenamme on yhä kasvaa ja kehittää toimintaamme”, Toivola visioi.

Hän kiittelee, että firmassa on ihania ihmisiä töissä. Asiakassuhteet ovat edelleen firman tapa erottua muista.

“Haluamme tehdä ihmisten elämästä hitusen verran parempaa. Aina täytyy löytyä hymy, ja seisomme vaikka päällämme asiakkaan puolesta.”

Jotta työntekijät jaksaisivat kaivaa hymyn, Toivola ja Lappalainen pitävät hyvää huolta työyhteisöstä. Yritys kannustaa työntekijöitään liikkumaan viikoittaisilla lenkeillä, joista työntekijät palkitaan ajatuksella euro per kilometri. Tulossa on myös muun muassa kauneus- sekä keilailta.

“Ideana on, etteivät työntekijät unohda pitää huolta myös itsestään. Työntekijällä  pitää olla muutakin elämää kuin työelämää. Ilman tyytyväisiä työntekijöitä ei ole tyytyväisiä asiakkaita”, Toivola sanoo.

Hieno tunnustus koko meidän tiimille ja koko siivousalalle. Näin Suvi Toivola ajattelee saamastaan Kultainen Oras -palkinnosta, joka myönnettiin hänelle huhtikuun alussa Hämeenlinnan yrittäjänaispäivillä.

Juhlapuheessaan Toivola sanoi edustavansa koko alaa. Hänen mielestään on jo aika lopettaa puheet siitä, että joku on aloittanut pohjalta, jos hän on aloittanut siivoojana.

Tulevaisuuden visiona Toivolalla on paitsi yrityksen kasvu, niin myös oma kehittyminen johtajana.

“Ihmisten kanssa toimiminen on välillä oikeaa rakettitiedettä. Haluan olla johtaja, jolla on selkärankaa ja vahvuutta tehdä päätöksiä. Hyvällä johtajalla on myös herkkyyttä kohdata jokainen työntekijä yksilönä ja taitoa saada porukka innostumaan.”

Omana henkilökohtaisena haasteena Toivolalla on oman ajankäytön hallinta.

“Kun tekee mitä rakastaa, se vie helposti mukanaan ja kaikki muu unohtuu. Menestys tehdään joka päivä sitkeällä työllä, ei vain tällaisina huippuhetkinä. On mentävä eteenpäin, mutta muistettava miksi aloitti.”

Toimitusjohtaja Toivola käy edelleen silloin tällöin siivoamassa vanhoilla asiakkaillaan. Niin hän pitää mielessään, mikä on hänen yrityksensä alkuperäinen ajatus: tuoda ilonpilkahdus asiakkaan arkeen.

[su_note class=”perus-h”] Suvi Toivola

Syntynyt vuonna 1983

Yritys Puhdas Ilo Oy. Sai keväällä Kultainen Oras -kannustuspalkinnon. Suomen Yrittäjänaisten ja LähiTapiola-ryhmän yhteinen raati valitsi voittajan monipuolisesta hakijajoukosta.

Pohjois-Karjalan Yrittäjänaisten jäsen. Asuu Liperissä.[/su_note]

5 x vinkkini aloittelevalle yrittäjälle

1 “Suurin riski on se, ettei ota riskiä. Jos tuntee paloa yrittäjäksi lähtemiseen, kannattaa antaa itselleen mahdollisuus.”

2 “Ovea ei ole hyvä hakata ikuisuuksia rystyset verillä. Joskus on parempi vaihtaa suuntaa kuin jatkaa.”

3 “Omaan lokeroon ei kannata jumittua. Yrittäjänä voi kokeilla myös jotain aivan uutta alaa.”

4 “Peruspohja on mietittävä kuntoon ennen aloittamista. Onko idealle tarpeeksi asiakkaita ja kysyntää?”

5 “Yrittäminen on mahdollista kenelle tahansa. Täytyy vain olla valmis tekemään sataprosenttisesti töitä sen  eteen.”


Artikkeleita: