Jäsenyys kannattaa aina!

Jörn Donnerin mukaan lukeminen kannattaa aina. Minun mielestäni Yrittäjänaisten jäsenyys kannattaa myös aina, koska me naiset tarvitsemme yhä omaa edunvalvontaa.

Noin 30 prosenttia yrittäjistä on naisia, mutta naisten määrä lisääntyy jatkossa, sillä Uusyrityskeskuksen arvion mukaan nyt jo yli 40 prosenttia oman firman perustaneista on naisia.

Uudet jäsenet tulevat leiriimme etenkin siksi, että monet meistä ovat yksinyrittäjiä. Ihmisen on ikävä toisen luo, ja oman yhdistyksen jäsenilloissa, infoissa ja erilaisissa tapahtumissa yrittäjänainen kohtaa toisen yrittäjänaisen, johon voi peilata omia ajatuksiaan ja tekemisiään.

Itse koin oman viestintäputiikkini starttaamisessa kaikkein vaikeimmaksi sen, ettei minulla ollut enää ketään, jolta kysyä mielipidettä johonkin asiaan. Ei ketään kehen peilata ideoitani.  Olin päivätolkulla yksin, mutta pian opin lepuuttamaan kirjoituksiani, ja kun liityin Helsingin Yrittäjänaisiin, niin aurinko alkoi taas paistaa.

Huomasin heti, että nämä naiset ovat rohkeita ja nostavat tarvittaessa kissan pöydälle. Paitsi verkostoja, sain oman yhdistykseni kautta joskus myös työkeikkoja. Yrittäjänaisten toimintaan minut veti kuitenkin juridisen neuvonnan ja jäsenetujen sijaan edunvalvonta, sillä meillä riittää vielä rutkasti tekemistä, ennen kuin naiset voivat toimia yrittäjinä samoista starttikuopista kuin miehet.

Viime vuodet olen puskenut sydän ja sappi pelissä Yrittäjänaisten edunvalvontaa. Olemme tehneet vaikuttamistyötä yhdessä liittomme hallituksen, toimiston ja kenttäväen kanssa. Ja välillä huomaan jupisevani mummoni ja äitini tavoin, ettei meidän akkojen asioita pistä reilaan ketkään muut kuin akat itse.

Seija Estlander
Suomen Yrittäjänaisten puheenjohtaja


Blogissa: