Kasvupalvelu-uudistus lisää talouskasvua

Suomen Yrittäjänaiset uskoo hallituksen kasvupalveluja koskevan lakiuudistuksen pistävän vauhtia talouskasvuun samalla kun se parantaa yritysten toimintaedellytyksiä ja asiakaslähtöisyyttä.

Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista annettiin huhtikuun alussa eduskunnalle. Uudistus on osa maakuntauudistuksen kokonaispakettia. Kasvupalvelujen ideana on yhdistää työnhakijoiden TE-palvelut ja yrityspalvelut sekä avata ne kilpailulle.

Liiton puheenjohtaja Seija Estlander ja toimitusjohtaja Natalia Härkin linjaavat esityksen vahvuuksiksi ennen muuta järjestämisen ja tuottamisen erottamisen, monituottajamallin mahdollisuuden ja valinnanvapauden.

Kasvupalvelut järjestetään ja tuotetaan jatkossa valtakunnallisesti ja maakunnallisesti. Uudistuksen mukaan vastuu alueiden kehittämisestä on maakunnilla ja kunnilla, mikä voi Estlanderin mukaan tuoda kehiin yhteistyön kasvua.

– Hyvää on myös se, että työnhakijoiden ja yritysten kasvupalvelut voidaan toteuttaa tarvittaessa julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin kumppanuutena. Toivomme tietenkin sydän pamppaillen, että myös pk-yritykset pääsevät mukaan tuottamaan palveluja.

Härkin korostaa yrityspalvelujen järjestämisen merkitystä maakunnissa. Toteutuksessa on varmistettava jo alusta alkaen, että maakunnat varaavat riittävästi rahoitusta ja resursseja vapaaehtoisiin yrityspalveluihin ja varmistavat siten elinvoiman ja liiketoiminnan edistämisen.

– On tärkeää, että alueilla ollaan käynnistymässä pilottihankkeita, joilla testataan alueiden tarpeisiin sopivia toteutustapoja. Piloteissa on arvokasta testata myös kilpailullisia toimintamalleja yritys- sekä työnhakija-asiakkaiden palveluissa, sillä toteutustapojen kirjo on mahdollista aina yrittäjyydestä allianssimalliin.

Lisätiedot:

puheenjohtaja Seija Estlander, p. 050 302 8460

toimitusjohtaja Natalia Härkin, p. 050 410 1739

Kuva: valokuvaaja Sofia Virtanen


Tiedotteita: