Kesätyöt kuuluvat myös yrittäjien lapsille

Suomen Yrittäjänaiset on huolissaan siitä, että yrittäjien lapset joutuvat hakemaan kesätöitä eri viivalta kuin palkansaajien lapset. Liitto vaatiikin kuntien kirjavien tukijärjestelmien uusimista siten, että kaikki nuoret hakevat kesätöitä samoista lähtökuopista.

Yrittäjänaisten puheenjohtaja Seija Estlander ja toimitusjohtaja Marju Silander moittivat kuntien käytäntöjä kirjaviksi ja epäreiluiksi. Näin siksi, että joidenkin kuntien käyttämien kesätyösetelien avulla evätään yrittäjien omien lasten palkkaaminen firman kesätöihin.

— Olemme kuulleet, että esimerkiksi Keski-Savossa yrittäjän lapselle ei ole myönnetty kunnan kesätyöseteliä omien vanhempien firmaan työllistettäessä. Toisaalla monissa kunnissa lapsia ja nuoria ei erotella vuohiin ja lampaisiin, Marju Silander selventää.

Koska kesätyöpaikat ovat nykyisessä taloustilanteessa kiven alla, liitto vaatii kaikkien nuorten tasapuolista kohtelua. Tämä on tärkeätä myös siksi, että Suomessa tapahtuu vuosittain noin 2 000 omistajanvaihdosta ja yrittäjien lapset ryhtyvät herkemmin yrittäjiksi kuin työntekijöiden lapset.

Seija Estlander arvioi myös, että siitä vasta äläkkä nousisi, jos kunnan kesäapulaisia pestattaessa, kunnan työntekijöiden lapset pistettäisiin eri viivalle muiden hakijoiden kanssa.
— Yrittäjien lapsethan ovat jo eriarvoisessa asemassa lapsen sairastuessa, sillä yrittäjän lapsi ei sairasta firman piikkiin. On kaiken huippu, että sorsimista jatketaan vielä kesätyön saannissa.
— Kesätyöt ovat nuorelle tärkeitä sekä tilipussin vuoksi että työpaikan sääntöjen oppimisen kannalta. Eikä lapsia ja nuoria saa karsinoida sen pohjalta, ovatko he yrittäjän vai työntekijän lapsia.
Lisätiedot:
Seija Estlander, puheenjohtaja, p. 050 302 8460
Marju Silander, toimitusjohtaja, p. 050 409 2561


Tiedotteita: