Yrittäjänaisten uusi puheenjohtaja Tiina Koski ”Kukaan ei selviä yksin”

Teksti Meri Nykänen, kuva Susanna Kekkonen

Yrittäjänaisten uusi puheenjohtaja Tiina Koski haluaa
uudistaa liittoa, kasvattaa jäsenmäärää ja pitää tunnelman
rentona – tietysti yhdessä kaikkien jäsenten kanssa.

Vahva tuki tuntui hienolta ja oli yllätys”, Tiina Koski kuvailee tunnelmiaan, kun hänet valittiin Suomen Yrittäjänaisten uudeksi puheenjohtajaksi Kuopion liittokokouksessa.

Koski sanoo miettineensä ehdolle lähtemistä viimeiseen asti, mutta päätti olla käytettävissä, kun niin moni sitä pyysi. Pitkään Yrittäjänaisissa toimineena hän on tutustunut ja ystävystynyt yrittäjänaisiin ympäri maata.

Koski liittyi Forssan Seudun Yrittäjänaisiin jo vuonna 2005 ja nousi nopeasti myös sen hallitukseen kuusivuotiskaudeksi. Vuonna 2014 hän aloitti myös Suomen Yrittäjänaisten hallituksessa, joten kokemusta löytyy.

”Yrittäjänaiset on kuin toinen perhe, oma juttuni ja verkostoni, jonka kautta olen saanut ympärilleni ihania ihmisiä.”

Koskelta löytyy kokemusta myös siitä, millaista on olla nainen ja yrittäjä. Hän on neljän lapsen äiti ja työnantajayrittäjä ravintola-alalla.

Yrittäjä Tiina Koskesta tuli sukupolvenvaihdoksen kautta, kun hän osti miehensä kanssa tämän vanhempien pyörittämän maaseuturavintolan. Pariskunta muutti ensimmäistä lasta odottaessaan Helsingistä Tammelaan vuonna 1996 ja rakensi sinne omakotitalon.

Koski jäi äitiyslomalle ja mies työskenteli ravintolassa. Muutaman vuoden kuluttua he ostivat koko liiketoiminnan ja kiinteistön, vanhan ison hirsitalon, missä perheen koti oli yläkerrassa ja ravintola Vanha-Norri alakerrassa.

”Sukupolvenvaihdos ei ollut helppo, vaikka käytimme lakipalveluja apunamme. Olisi pitänyt vielä tarkemmin sopia luovutuksesta ja työnjaosta. Ikävä kyllä meille vaihdos aiheutti riitoja”, Koski sanoo.

Vuonna 2004 pariskunta avasi kaupunkiravintolan ja odotti samalla neljättä lastaan. Noita vuosia Koski kuvailee aikamoiseksi härdelliksi.

”Mutta opin kyllä helkkarin hyväksi organisoijaksi. Olen edelleen parhaimmillani paineen ja kiireen keskellä.”

Noiden vuosien jälkeen pariskunta on pyörittänyt myös Eerikkilän urheiluopiston ravintolatoimintaa vuoteen 2015 asti, myynyt kaupunkiravintolan ja perustanut uuden Vispilä-nimisen ravintolan Forssan keskustaan. Liikeideana on alusta asti ollut lähiruoka, ja parhaimmillaan perheyritys on työllistänyt parikymmentä ihmistä.

Tuleva vuosi on Tiina Koskelle muutosten vuosi: hän aloittaa puheenjohtajana ja suunnitelmissa on myös yritysjärjestelyjä, joista yrittäjä ei halua vielä julkisesti puhua. Tulevaisuudessa Koski toivoo ehtivänsä keskittyä myös muuhun kuin työntekoon, kuten viettämään aikaa mökillä ja juuri syntyneen lapsenlapsen kanssa.

”Olemme tehneet mieheni kanssa kolme vuotta töitä ilman lomaa. Nyt on aika pohtia, millaista yrittäjäelämää haluamme jatkossa.”

Suomen Yrittäjänaisten puheenjohtajana Koski keskittyy liiton uudistamiseen yhdessä hallituksen kanssa. Hänen tavoitteenaan on saada lisää jäseniä ja erityisesti nuoria yrittäjiä.

”Kukaan ei kuitenkaan selviä yksin eikä tätäkään työtä tehdä ilman muita. Uudessa hallituksessa on paljon monipuolista osaamista. Asiat ovat tärkeitä, mutta täytyy myös osata ottaa rennosti ja hullutella.”

 

Tiina Koski

Syntynyt vuonna 1970.

Yritys Vispilä Ravintolat Oy,
MokkerMeija Oy ja Vanha-Norri Ay.

Forssan seudun Yrittäjänaisten jäsen. Suomen Yrittäjänaisten
puheenjohtaja vuoden 2019 alusta.

Vinkki perheyrittäjälle: ”Sukupolvenvaihdoksen yhteydessä kaikista asioista kannattaa sopia mahdollisimman tarkkaan etukäteen.”


Tiedotteita: