Kultainen Oras -kannustuspalkinto puhtausalan yrittäjälle

Toimitusjohtaja Suvi Toivola 34, voitti nuorelle yrittäjänaiselle myönnettävän Kultainen Oras -kannustuspalkinnon. Puhdas Ilo Oy:n erityispiirteenä ovat tuotteistetut palvelut kotisiivouksessa sekä siivous-ja pesulapalveluiden konsepti.

Suomen Yrittäjänaisten ja LähiTapiola-ryhmän yhteinen raati valitsi voittajan monipuolisesta hakijajoukosta. Pohjois-Karjalan Yrittäjänaiset esitti liperiläistä Toivolaa kilpailuun.

Toivola yllättyi positiivisesti valinnastaan ja totesi sen olevan voitto koko puhtausalalle.  Toivola on tuonut tuoretta näkemystä perinteikkäälle toimialalle ja tehnyt intohimoisesti töitä siivousalan heikon maineen kohentamiseksi ja siivousalan työn arvostuksen parantamiseksi. Yrityksen mottona onkin ”Enemmän kuin siivousta”.

– Siivousta ja pesulapalveluita tarvitaan aina. Kotityöpalveluiden ala on viimevuosina ollut yksi niistä harvoista, joilla on ollut kasvun mahdollisuuksia. Alalle tarvitaan uusia ja eri tavalla ajattelevia tekijöitä. Myös ihmisten ostokäyttäytyminen on muuttunut ja digitalisaatio on tuonut palvelun hankkimisen mahdollisuudet lähemmäs asiakasta, mikä vaikuttaa omalta osaltaan kysynnän vahvistumiseen. Puhtausalalla on paljon positiivisia mahdollisuuksia, toteaa Toivola.

Puhdas Ilo on ollut voimakkaasti kasvava yritys, jolla on kilpailijoista erottuva profiili.  Yhtiökumppaninsa Eeva-Leena Lappalaisen kanssa Toivola on kehittänyt yrityksen palvelupalettia rohkeasti ja panostanut erityisesti markkinointiviestintään ja monikanavaiseen toimintaan. Tällä hetkellä yritys työllistää 18 henkeä kokoaikaisesti sekä 15 osa-aikaista tuntityöntekijää.

Joka toinen vuosi jaettavan Kultainen Oras -kannustuspalkinnon arvo on 3 000 euroa. Palkintosumman lahjoittivat LähiTapiola ja Työeläkeyhtiö Elo. Kriteerien mukaan yrittäjän tulee osoittaa toiminnassaan erityistä rohkeutta, omaperäisyyttä, ennakkoluulottomuutta ja innovatiivisuutta.

LähiTapiolan Loimi-Hämeen toimitusjohtaja Lauri Riekkola luovutti Kultainen Oras -palkinnon Suvi Toivolalle. Palkitseminen tapahtui Hämeenlinnan Valtakunnallisilla Yrittäjänaispäivillä, jotka vetivät paikalle yli 200 yrittäjänaista.

Kuva: Katja Tähjä

Lisätietoja:

Suvi Toivola, toimitusjohtaja, Puhdas Ilo Oy, p. 050 442 0535 www.puhdasilo.fi

Seija Estlander, puheenjohtaja, Suomen Yrittäjänaiset, p. 050 302 8460 yrittajanaiset.fi

Pia Kanerva, kehittämispäällikkö, LähiTapiola-ryhmä, p. 040 507 3537 www.lahitapiola.fi


Tiedotteita: