Lisää energiaa yrittämiseen

susanaijalaAntti Hagqvistin blogikirjoitus sai tarttumaan näppäimistöön. Kirjoituksen loppukaneetissa Hagqvist toteaa, että yrittäjien suurimmat jaksamisen ongelmat liittyvät viinaan, huonoon kuntoon ja läskiin”. Viina ei ole koskaan ollut ongelmani, sillä olen kohtuukäyttäjä, enkä pidä humalatilasta. Minun ongelmani olivat ne kaksi viimeksi mainittua.

Vuonna 2013 syksyllä tartuin itseäni niskasta kiinni ja pudotin painoani. Tämän tein pelkästään syömisiäni vahtimalla. Kesällä 2014 sain päähäni, että ennen kuin täytän 50 vuotta, haluan juosta maratonin. Siitä alkoi vuoden kestävä projekti, joka huipentui syyskuussa 2015 onnistuneeseen juoksuun. Kiitos kuuluu yrittäjäkollegalleni, joka valmensi ja valvoi harjoitteluani ja syömisiäni. Hän valvoi siis sitä, että syön tarpeeksi ja oikein.

Tämän jälkeen olen jatkanut liikkumista 3-5 kertaa viikossa, ja jaksan paljon paremmin yrittäjän joskus raskaat ja pitkät päivät. Koska päiväni ovat usein pitkiä, minulle sopii treenaaminen aamulla. Usein olen punttisalilla tai lenkillä aamukuuden aikaan. Päivä lähtee mukavasti käyntiin.

En halua tuputtaa painonpudotusta tai liikuntaa kenellekään, sillä jokainen on oman kroppansa kantaja. Voin vain kertoa, että minulle painonpudotus ja liikunta ovat antaneet aivan älyttömästi lisää energiaa. Ilman liikuntaa, näin uskon, en olisi jaksanut mennä vaikean taloustilanteen esiintuomien kivien ja kantojen yli.

Toivotan meille kaikille hyvää vuotta 2016 sekä liiketoiminnan että henkilökohtaisen elämän kannalta.

Susan Äijälä

Suomen Yrittäjänaisten hallituksen jäsen
Tampereen Seudun Yrittäjänaisten hallituksen puheenjohtaja
S&M Decor Oy / Iloinen Keittiö


Blogissa: