”Lisää naisia yrittäjiksi”

”Lisää naisia yrittäjiksi”

[dropcap]Y[/dropcap]rittäjänaisten uusi toimitusjohtaja Natalia Härkin näkee monia mahdollisuuksia ja tarpeita naisyrittäjyyden edistämisessä. Työtä riittää – mutta niin riittää myös intoa ja osaamista.

”Uudessa tehtävässäni yhdistyy luontevasti aiempi työhistoriani, kokemukseni ja koulutukseni sekä se, mitä haluan viedä eteenpäin”, Natalia Härkin sanoo. Hän on Suomen Yrittäjänaisten uusi toimitusjohtaja.

Yrittäjänaisiin Härkin siirtyi työ- ja elinkeinoministeriöstä (TEM), missä hän ehti työskennellä yhteensä 16 vuotta. Ministeriössä hänen vastuulleen kuului monen vuoden ajan aloittavan yrittäjyyden kokonaisuus. Se sisälsi vastuun starttirahajärjestelmästä sekä naisten ja nuorten yrittäjyyden, osuuskuntayrittäjyyden ja omistajanvaihdosten edistämisestä. Viimeisimpänä tehtäviin kuului yritysten kansainvälistymisen edistäminen.

Yrittäjänaisten paikka tuntui Härkinistä heti oikealta, kuin räätälöidyltä juuri hänelle.

”Olen innoissani, kun pääsen hyödyntämään osaamistani ja edistämään naisyrittäjyyttä.”

Miksi naisille tarvitaan oma yrittäjärjestönsä? Tähän kysymykseen uusi toimitusjohtaja saa vastata vielä monta kertaa. Vastausta ei tarvitse kauan miettiä.

”Vaikka yrittäjyysympäristö on parantunut ja yrittäjyys on nousussa, tilastoissa ei näy naisyrittäjyyden kasvua.”

Sen sijaan tilastoissa näkyy tämä: Suomessa on runsaat 283 000 yritystä, joista naisten yrityksiä on 30 prosenttia. Luku on eurooppalaisittain tarkasteltuna korkea.

”Mielenkiintoiseksi asian tekee Suomessa se, että luku on ollut viimeiset kymmenen vuotta sama, vaikka yrittäjyysasenteissa ja -aktiivisuudessa sekä yrittäjyyden instrumenteissa on tapahtunut myönteistä kehitystä.”

Naisyrittäjyydessä on tiettyjä erityiskysymyksiä muun muassa edunvalvonnan puolella, joiden ajamiseen tarvitaan oma järjestönsä.

”Yrittäjänaiset on ainoa yrittäjäjärjestö, joka vie naisyrittäjyyttä eteenpäin fokusoidusti ja kokonaisvaltaisesti”, Härkin sanoo.

Nämä naisyrittäjyyden hitaaseen kasvuun vaikuttavat pullonkaulat kiinnostavat häntä. Pohdittavien asioiden listalta löytyvät myös naisyrittäjien riskinottokyky, kasvu, uudistuminen ja kansainvälistyminen.

Yrittäjänaisten toimitusjohtajana Härkin haluaa keskittyä erityisesti kolmeen asiaan: jäsenhankintaan, edunvalvontaan ja naisyrittäjyyden nostamiseen. Vaikuttamistyön tavoitteita ovat vauvalaskun tasaaminen laajalta veropohjalta, verotuksen muuttaminen yrittämistä ja työllistämistä kannustavaksi sekä yrittäjän sosiaaliturvan parantaminen.

Yrittäjänaisissa on tällä hetkellä noin 6200 jäsentä. Härkin uskoo, että mahdollisuuksia kasvuun on olemassa.

Hän toivoo, että liiton jäsenmäärän lisäksi naisyrittäjien määrä kasvaisi koko maassa, sillä Suomi pysyy vakaana yrittäjyydestä ja yrittäjien luomista työpaikoista. Se ei tapahdu nopeasti, mutta uusi toimitusjohtaja on valmis asettamaan myös pitkän tähtäimen tavoitteita.

”Uskon, että naisyrittäjien määrää saadaan kasvatettua yhdessä tekemisellä. Yrittäjänaisilla on tässä tärkeä rooli. Pystymme nostamaan asioita esille, viemään niitä eteenpäin ja yhdistämään mukaan erilaisia verkostoja.”

[su_note class=”perus-h”] Natalia Härkin

Syntynyt vuonna 1966.

Suomen Yrittäjänaisten toimitusjohtaja syyskuusta alkaen.

Kasvatustieteiden maisteri ja yo-merkonomi.

Työskennellyt aiemmin työ- ja elinkeinoministeriössä yrittäjyyden ja työllisyyden edistämiseksi. Ollut työkierrossa myös Tekesissä ja Finprossa.

Vapaa-aikana joogaa ja ulkoilee.[/su_note]


Artikkeleita: