Marjatta Holmberg on EU:n pohjoisin matkailuyrittäjä

Marjatta Holmberg on EU:n pohjoisin matkailuyrittäjä

[dropcap]M[/dropcap]arjatta Holmberg unelmoi nuorena muun muassa lentoemännän tai matkaoppaan työstä jossakin kaukana. Kun oma äiti alkoi puhua Utsjoen Nuorgamin lomakeskuksen siirtämisestä Marjatan ja hänen veljensä Velin vastuulle, se ei tuntunut heti oikealta ratkaisulta.

– Kun äiti sanoi leikillään, että tässä voin yhdistää molemmat haaveeni: olla lennossa kaiken aikaa, sillä juoksemista riittää ja samalla toimia matkaoppaana. Olin nähnyt, kuinka kovaa työtä äiti teki ja kuinka sitoutunut tähän täytyy olla, ja se hirvitti.

Työskentely Saksassa, Englannissa ja Inarin Saariselällä havahduttivat Marjatta Holmbergin ymmärtämään, ettei Lapin tyttö voi asua kovin kaukana kotiseudultaan.

– Oma paikka piti löytää pohjoisesta. Kun olin Saariselällä, huomasin, ettei massamatkailu sovi minulle. Saariselkähän on rakennettu kivikylä, ei se ole sitä minun Lappiani, jota täällä Nuorgamissa on. Tämä on minun kotipaikkani, jossa äitini ja isäni aloittivat pienimuotoisen kotimajoituksen viitisenkymmentä vuotta sitten.

Vanhemmat työskentelivät vielä tuolloin rajavartiostossa, isä rajavartijana ja äiti emäntänä, mutta he näkivät matkailussa mahdollisuuden ja jättivät vähitellen valtion päivätyön.

– Äidille siirtyi puhelinkeskus ja Ilmatieteenlaitoksen sääasema omalta isältään. Isällä taas oli taksi. Siihen aikaan suomalaisia kulki valtavasti Norjaan kalatehtaille töihin. Kun bussiliikenne pysähtyi tähän, monet tarvitsivat myös yöpaikkaa ja siitä se lähti: majoitustarpeesta. Äiti laittoi aamukahvit ja iltaruuat ja vähitellen matkailu alkoi antaa toimeentulon perheelle.

Pieni ja kaukana kaikesta

Nuorgamin lomakeskuksen vahvuutena on sijainti ja pienuus. EU:n pohjoisin matkailuyritys on lähellä Norjan rajaa ja Jäämerta, ympärillä arktinen luonto tuntureineen ja lohijokineen. Se on kaukana kaikesta, sillä esimerkiksi Utsjoen kirkonkylälle on matkaa nelisenkymmentä kilometriä ja Rovaniemelle 500.

Nuorgamin lomakeskuksessa on nykyisin talvisin 40 petipaikkaa ja kesäisin 80. Marjatan lisäksi perheyrityksessä ovat mukana hänen miehensä Raimo Hekkanen sekä lapset Santeri, Eemeli ja Veera-tytär auttaa loma-aikoinaan.

Kun Lapin matkailu kasvaa hurjaa vauhtia, pieni perheyritys haluaa pysytellä pienenä.

– Kasvu voi merkitä myös sitä Lapissa, että samalla on vaarana menettää jotakin arvokasta. Meidän vetovoimatekijämme ovat oikea rauha ja hiljaisuus sekä upea luonto. Vahvuutemme ovat henkilökohtainen palvelu, asiakkaiden kanssa seurusteleminen, kodinomaisuus, hyvä lappilainen ruoka ja siisteys. Ihmiset kokevat, että he ovat lämpimästi tervetulleita ja heistä pidetään huolta. He eivät ole vain asiakkaita, vaan he ovat meidän vieraitamme.

Toki Nuorgamin lomakeskuksellakin on investointi- ja kehittämissuunnitelmia. Osa suunnitelmista tähtää myös siihen, että 55-vuotiaat yrittäjät siirtävät vähitellen vastuuta seuraavalla sukupolvelle.

– Tämä on toisinaan aika raskasta ja toimeentulon voisi saada helpommallakin, mutta on jonkinlainen riemuvoitto tehdä yhdessä töitä. Ja on hienoa nähdä, että tämä on koko perheen yhteinen juttu.

Joskus väsyneenä sesongin jälkeen Marjatta Holmberg miettii, valitsisiko hän edelleen yrittäjyyden, jos olisi nuori.

– Todennäköisesti kyllä. Olen 12-vuotiaasta ollut äidin mukana ja oppinut yrittäjämäisen työnteon. Minulla on sen verran kokemusta myös vieraalla työskentelystä, joten kyllä tämä on minun tieni.

Nuorena Marjatta Holmberg ehti käydä kauppaopiston Sodankylässä, mutta yrittäjänä hän on kouluttautunut kaiken aikaa.

– Kehittämisohjelmia, yrityskohtaisia koulutuksia, yrittäjän erikoisammattitutkinto on suoritettuina. Osallistumme jatkuvasti johonkin, sillä yrittäjien on päivitettävä tietojaan. Koulutamme myös henkilökuntaamme säännöllisesti.

Marjatta Holmerg ei karsasta mitään työtehtäviä, sillä hän hoitaa mielellään niin myyntiä, markkinointia ja muita toimistorutiineja kuin keittiövuoroja.

– Talvella olemme Raimon kanssa paljon emäntänä ja isäntänä vieraiden kanssa. Kesällä taas olemme molemmat asiakaspalvelussa ja itse olen myös keittiössä. Työ kuin työ pitää vain tehdä. Eihän se ole sen kummempaa.

Nuorgamin lomakeskus painii saman ongelman kanssa kuin monet muutkin Lapin matkailuyritykset: ulkopuolista työvoimaa on vaikeaa saada. Myös asuntopula vaikeuttaa työvoiman saantia.

– Meillä on toistaiseksi ollut onnea ja olemme saaneet osaavia ihmisiä tänne.

Voimia luonnosta ja verkostoista

Nuorgamin lomakeskuksessa on hiljaista osan aikaa touko-, loka- ja marraskuussa. Näille kuukausille perhe ei ole toistaiseksi väkinäisesti lähtenyt hakemaan asiakkaita, sillä kokemus on osoittanut, että marraskuussa alkavat aasialaiset tulla ihastelemaan revontulia.

– Kun Rovaniemi ja muut paikat ovat täynnä, turistit löytävät kaukaisemmatkin majoitusmahdollisuudet. Siksi uskallamme hieman levähtää hiljaisina aikoina ja toki silloin on tehtävä vuosihuoltoja ja remontteja.

Revontulet, kaamos, keväthanget, Tenon lohi, ruska ja monet muut luonnon vetovoimatekijät markkinoivat arktista aluetta Slow down in Saami Village -hengessä. Marjatta Holmberg ja Raimo Hekkanen ovat itse etsineet markkinointiväliä, kulkeneet matkailutapahtumissa ja työpajoissa ympäri Eurooppaa. Pitkäjänteinen työ on vähitellen tuottanut tulosta, ja sesonkiaika Nuorgamissa on pidentynyt.

Toukokuussa Marjatta Holmberg ja Raimo Hekkanen lähtevät vähäksi aikaa pois paikkakunnalta, omasta pihapiiristä.

– Muuten lataamme akkuja lähistöllä. Kuljemme paljon luonnossa, kuljemme tunturissa, tulistelemme, hiihdämme, kelkkailemme, patikoimme. Se on vain niin ihanaa ja rauhoittavaa. Kutsumme sitä tunturiterapiaksi.

Pariskunta osallistuu myös yrittäjäjärjestöjen toimintaan aina kun se vain on mahdollista.

– Kuulun Ivalon Yrittäjänaisiin, mutta tapahtumat ja kokoukset ovat usein silloin, kun meillä on kiireistä. Toki osallistun keskusteluun ja koulutuksiin aina kun se on mahdollista. Lisäksi kuulumme Tenonlaakson yrittäjäyhdistykseen ja verkostojen merkitys on pienyrittäjille suuri. Yrittäjäjärjestöissä käymme toisinaan hapettamassa itseämme.


Artikkeleita: