Mitä kuuluu, Airi Kallio, Vuoden Yrittäjänainen 2015?

Porvoolainen restaurointi- ja ravintola-alan yrittäjä Airi Kallio on ahkeroinut yrittäjänä 35 vuotta kolmessa eri kaupungissa. Yrittäjänaisten pitäisi hänen mielestään oppia ajattelemaan isosti.

Tieni yrittäjäksi alkoi jo lapsena. Olen yrittäjäperheen kasvatti ja tottunut tekemään töitä 11-vuotiaasta lähtien. Nyt kaksi kolmesta aikuisesta pojastani on mukana yritykseni toiminnassa. Jälkikasvua on kannustettava henkisesti eikä sanottava, että älä vain ala yrittäjäksi.

Neuvoni aloittelevalle yrittäjälle on, että visioi ja ajattele isosti. Suomalainen yrittäjänainen ajattelee usein liian pienesti. Naisten on otettava riskejä, oltava nopeita käännöksissään ja pysyttävä ajassa mukana. Kokenut yrittäjäkummi olisi hyvä apu aloittelevalle yrittäjälle.

Pidän aina mukanani käyntikortteja. Ikinä ei voi tietää, keneen törmää yllättäen. Yksi oikea tapaaminen voi muuttaa elämän suunnan.

Yrittäminen olisi helpompaa, jos yrittäjänaista arvostettaisiin Suomessa enemmän. Naisia kohdellaan pankissa ja autokaupassa eri tavalla kuin miehiä. Meidän pitäisi vaatia enemmän arvostusta ja palvelua itsellemme.

Tulevaisuudessa yrittäjyydenaloja ovat matkailu ja palvelut sekä hyvinvointi ja kauneus. Puhtautta ja luontoa tullaan arvostamaan yhä enemmän. Yrittäjän ei kannata jäädä jumiin vain yhteen alaan vaan hänen on seurattava aikaa ja maailmaa.

Teen töitä edelleen seitsemänä päivänä viikossa. Suunnitelmissa on esimerkiksi Helsingin pisteen laajentaminen. Vain taivas on kattona uusille visioille. Luovuus on yrittäjyyden tärkeintä pääomaa, sillä sitä kukaan ei voi ottaa pois. Siksi luovuuttaan on muistettava myös ruokkia.

Vuoden Valtakunnallisena Yrittäjänaisena 2015 palkitun Airi Kallion Helsingin piste on ihastuttava teekauppa TeehelmiHelsingin Kruununhaassa. Lisäksi Kallio pyörittää ainutlaatuista Tee- ja kahvihuone Helmeä vanhan Porvoon sydämessä, aivan Raatihuoneen vieressä sekä Ravintola Loviisan Kappelia keskellä kaunista englantilaistyylistä puistoa Loviisassa.

[su_note note_color=”#efefef” radius=”2″ class=”info”]Oletko Sinä seuraava Vuoden Valtakunnallinen Yrittäjänainen?
Etsimme yrittäjänaisia, jotka ovat tehneet esimerkillistä ja uraauurtavaa työtä oman yrityksensä ja alansa kehittäjinä. Haku Vuoden Valtakunnallisen Yrittäjänaisen tunnustuspalkinnon saajaksi jatkuu 30.6.2016 asti. Lue lisää tästä.Siirry sivun alkuun[/su_note]


Tiedotteita:

Jätä kommentti