Tekstiiliyrittäjä Hanna Korvela on valittu vuoden valtakunnalliseksi yrittäjänaiseksi.

Hanna_Korvela37

Kuopiolainen Hanna Korvela Design Oy valmistaa laadukkaita mattoja, kattaus- ja taidetekstiilejä sekä muita sisustustuotteita.

Valinnan perustelut

Hanna Korvela on rakentanut yritystään pitkäjänteisesti vuodesta 1994 lähtien. Yrityksessä yhdistyvät taide, bisnes, kotimaisuus, vienti ja eettisyys. Yritys työllistää hyvin ja on lähtenyt rohkeasti ulkomaille. Liikevaihdosta (1,5 miljoonaa euroa vuonna 2006) on viennin osuus noin 30 %. Tuotanto on lähes kokonaan kotimaista, joten työllistämisvaikutus ulottuu yrityksen ulkopuolellekin. Tuotteet ovat laadukkaita ja pitkäikäisiä, ne ovat myös ekologisesti ja eettisesti kestäviä. Yritys on saanut useita yrittäjyys- ja taidepalkintoja ja pitänyt monia näyttelyitä sekä kotimaassa että ulkomailla.

Suunnittelu on trendikästä ja klassista

Hanna Korvela perusti yrityksensä vuonna 1994. Tällä hetkellä yritys työllistää seitsemän työntekijää. Lisäksi sopimusvalmistajia on noin 20. Pääsääntöisesti Korvelan matot tuotetaan mittatilaustyönä. Käsin kudotut matot valmistetaan pienissä itäsuomalaisissa yrityksissä, koneella kudotut matot Pohjanmaalla. Suurin osa tuotteista päätyy yksityis­koteihin, vaikka matot ovat löytäneet tiensä myös yrityksiin ja julkisiin edustustiloihin aina suurlähetystöjä ja presidentin kesäasunnon Kultarannan vierashuonetta myöten.

Hanna kertoo, että vientiä on tehty pienillä resursseilla, mutta määrätietoisesti: – Ulkomailla menestymiseen ei ole oikotietä. Samoin kuin Suomessakin, olennaisinta on löytää oikeat yhteistyökumppanit. Kolmasosa tuotannosta viedään mm. Ruotsiin, Espanjaan, Saksaan ja Japaniin.

38-vuotias toimitusjohtaja Hanna Korvela vetää nuorten naisten yritystä. Tiimin keski-ikä yltää vain vähän päälle kolmenkympin. Duetto-matto, josta kaikki lähti liikkeelle ja jota edelleen myydään hyvin, sopii astmaatikoille. Puuvillasta ja paperista tehdyt matot ovat saaneet Allergia- ja Astmaliiton tunnusmerkin käyttöoikeuden.