Yrittäjänaisten Keskusliitto vastustaa ankarasti kaavailtua arvonlisäveron korotusta ja Yleisradion toiminnan rahoittamiseksi suunniteltua mediamaksun ulottamista yrityksiin.
Yrittäjänaiset vastustavat henkeen ja vereen väläyteltyä arvonlisäverokannan nostamista 22 prosentista 23 tai jopa 25 prosenttiin. Näin siksi, että pienyrittäjiä edustava liitto pelkää mahdollisen korotuksen heikentävän naisvaltaisten palvelualojen työllisyyttä, samalla kun se lisää konkursseja ja harmaata taloutta.
Yrittäjänaiset uskovat, ettei veronkorotusta tohdita siirtää laman aikana kuluttajahintoihin ja tämän vuoksi pienyrittäjät nipistävät korotuksen omista tuloistaan. Lisäksi vero rokottaisi liian kovalla kouralla käsityövaltaisilla aloilla toimivia pienyrittäjiä, joita ovat esimerkiksi hierojat ja kauneudenhoitoalan yrittäjät.
Yrittäjänaiset arvostelevat myös kirpein sanoin Yleisradion rahoitusta pohtineen liikenne- ja viestintäministeriön työryhmän kaavailemaa mediamaksua. Sen piiriin kuuluu kotitalouksien ohella joukko yrityksiä. Maksu astunee voimaan vuonna 2012 ja korvaa nykyisen televisiolupamaksun. Maksu ei siis perustu enää television omistamiseen ja se määräytyisi vuosittain siten, että kunkin asuntokunnan maksu olisi noin 175 euroa.
Yrittäjänaisten Keskusliito ei hyväksy sitä, että veroluonteisen maksun piiriin kuluvat myös yrityksiä ja yhteisöjä, joiden liikevaihto ylittää 400 000 euroa vuodessa. Yrittäjänaisten mielestä on väärin, että yritysten ja yhteisöjen maksu voidaan kiristää jopa kolminkertaiseksi verrattuna asuntokuntien maksuun.
Vain yksi on joukosta poissa
Yrittäjänaisten Keskusliitto on ajanut vuosikymmeniä perhevapaista koituvien kustannusten jakamista laajalta veropohjalta. Liitto tervehtii taas kerran ilolla uutta työryhmää, joka on tällä kertaa sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälän äskettäin asettama työryhmä, jonka tehtävänä on selvittää vanhempainvapaajärjestelmän uudistaminen.
Yrittäjänaiset moittivat kuitenkin sitä, että alan asiantuntijaa ei noteerattu, kun pieni piiri läksi pyörimään ja työryhmän jäseniä nimitettiin. Yrittäjänaisten mukaan yksi lapsi maksaa äidin työnantajalle noin 10 000 euroa. Esimerkiksi hoiva-alalla kustannukset ovat yli 12 000 euroa ja kun äiti jää hoitamaan alle 10-vuotiasta sairastunutta lastaan, äidin työantajan kustannukset voivat nousta jopa 20 000 euroon.
Noin 30 prosenttia yrittäjistä on naisia ja suurin osa heistä toimii palvelusektorilla. Yrittäjänaiset luonnehtivat äitiriskin jakamista tahdon asiaksi, sillä Ruotsissa perhevapaakustannukset on jaettu laajalta veropohjalta jo 30 vuotta sitten. Suomessa työryhmät istuvat ja vaihtuvat, mutta päätöksiä ei synny.
Lisätietoja:
Yrittäjänaisten Keskusliitto ry, toimitusjohtaja Marjukka Karttunen,
puh. 050 443 0823, hallituksen puheenjohtaja Kaarina Jokinen,
puh. 040 572 8449, www.yrittajanaiset.fi