Lucia tuo valoa, iloa ja toivoa

seija-estlanderLucian päivä tuo valoa talven pimeyteen. Päivän vietto on yleistynyt myös meillä ja mielestäni tämä uusi valon, ilon ja toivon juhla sopii hyvin suomalaiseen joulunodotukseen.

Kun minä tulin mieheni sukuun, anoppini tokaisi minun olevan Estlanderin tumma Lucia, ja sittemmin Lucian ja Seijan päivää on vietetty meillä kaksoisteemalla.

Lasten ollessa pieniä väsäsimme yhdessä piparkakkuja tai Lusse-pullaa, ja illalla Lucia-neito ja tähtipoika astelivat sukulaisten keskelle arvokkaina kynttilät kädessään hyristen Lucia-laulua. Hetkeä myöhemmin he yleensä kuitenkin kesyyntyivät juhlintaan ja juoksivat paidanhelmat lepattaen ja kruunu keikkuen ympäriinsä.

Tästä kaikesta on jäänyt vahva elämän maku. Tästä perheen ja ystävien juhlasta olen oppinut sen, että talven selkää on katkaistava. Toivolle ja ilolle on tehtävä tilaa jo ennen joulua.

Oma toivoni singahti äskettäin aivan uusiin sfääreihin, kun pääministeri Juha Sipilä totesi iltauutisissa, että Suomen talous on nyt kasvu-uralla. Hän listasi positiivisiksi signaaleiksi viime kuukausina tapahtuneen viennin, yksityisen kulutuksen, investointien ja teollisuustuotannon kasvun. Myös kuluttajien ja yritysten luottamus on nyt vahvempaa kuin moniin vuosiin.

Näissä valon, ilon ja toivon enteissä toivotan teille kaikille riemullista joulunodotusta.

Seija Estlander
Suomen Yrittäjänaisten puheenjohtaja


Blogissa: