Vuoden Valtakunnallinen Yrittäjänainen Terttu Lilja Turusta

OP-ryhmän Harri Usmi ja Liisa Parikka onnittelemassa Terttu Liljaa, oikealle Mirja Erlund
OP-ryhmän Harri Usmi ja Liisa Parikka onnittelemassa Terttu Liljaa, oikealle Mirja Erlund
Vahvan yrittäjätaustan omaava Terttu Lilja valittiin tämän vuoden valtakunnalliseksi yrittäjänaiseksi. Valinnasta päättivät Yrittäjänaisten Keskusliiton työvaliokunta ja Osuuspankkikeskuksen edustajat. Valinnassa painotetaan yrittäjän menestyksellistä liiketoimintaa.

Tertun isä oli ostanut lasialan yrityksen, Lasiluoto Oy:n vuonna 1939. Terttu aloitti lasiliikkeessä jo 7-vuotiaana: ”Silloin tavaraa myytiin kuutena päivänä viikossa ja sunnuntaisin laskutettiin tiliasiakkaille myydyt tavarat ja työt. Minä sain tehtäväkseni järjestää laskutettavat työlaput aakkosjärjestykseen, jotta saman asiakkaan laput saatiin samaan laskuun. Olin myös usein taulukaupassa apuna koulun jälkeen ja jo silloin rakastin asiakaspalvelua jopa niin paljon, että äiti sai välillä toppuutella vähän liiankin innokasta ’myyjää'” .

Ylioppilaaksi päästyään ja merkonomin tutkinnon suoritettuaan Terttu siirtyi luonnollisesti perheyrityksen palvelukseen. Liki neljäkymmentä vuotta yrityksessä työskennellyt Terttu vastaa sen henkilöstöhallinnosta, lisäksi hän osallistuu markkinointiin ja myyntiin.

”Kun yrityksessä oli aina pulaa pätevistä työntekijöistä, niin valitsin itselleni tulevan miehen jo hyvin varhain eli alle 15-vuotiaana ja pestasin miehen töihin jo seurusteluaikanamme. Hänkin aloitti työt tuotannon puolelta eri töissä, siirtyen vähitellen konttoriin ja isäni tullessa eläkeikään, hänestä tuli yrityksen toimitusjohtaja. Isän kuoltua minusta tuli yhtiön pääosakas ja omien lasteni suostuttua yrityksen jatkajiksi, lunastin sisareni osuuden yhtiöstä kokonaan itselleni.” Terttu kertoo.

Yrityksen toimialaan kuuluvat eristyslasin valmistus ja tukkumyynti, artikkeleita ovat suurten liikerakennusten eristyslasit, lasikatot ja julkisivulasit. Uusinta uutta on itsepuhdistuva lasi.

Valtaosa asiakkaista on kuitenkin metalli- ja puuikkunoiden ja ovien valmistajat sekä luonnollisesti laivanrakennus- ja kalusteteollisuus. Lasivarasto on Turun Kärsämäessä ja erityislasin valmistus tapahtuu Piikkiössä. Yritys työllistää perheen lisäksi noin 30 henkeä.

Toisen polven yrittäjänä Terttu pitää tärkeänä, että perheyrityksen kolmas polvi jatkaa myös yrittäjinä, sillä ilman vireillä olevaa sukupolvenvaihdosta yritys olisi jouduttu myymään jollekin kansainväliselle suuryritykselle. Lapset; Kari ja Marjut ovat yrityksessä osakkaina ja työskentelevät siinä. Yrityksessä toteutetaan parhaillaan sukupolvenvaihdosta ja tänä vuonna lapset tulevat omistamaan jo puolet yrityksestä. Itse sukupolvenvaihdokseen on varattu reilusti aikaa ja ennen sen toteuttamista koko perhe osallistui Turun Kauppakorkeakoulun järjestämään vuoden koulutukseen sukupolvenvaihdoksesta. Tähän asti vaihdos on sujunut suunnitelmien mukaan ja olemme erittäin onnellisia saadessamme omasta perheestä jatkajat.

Valtakunnallinen yrittäjänainen valittiin nyt 16. kerran. Yrittäjänaisten Keskusliitto haluaa nostaa valinnalla esiin eri alojen onnistuneita yrittäjiä ja kannustaa näin naisia yrittäjyyteen. Tunnustuspalkintona on OP-ryhmän lahjoittama, taiteilija Raimo Heinon suunnittelema graniittipatsas.

Jaa tämä: