Vuoden yrittäjänainen 2015

AiriKallio-kahvilan-edustalla
Porvoolaisesta entisöijävisionääristä Airi Kalliosta Vuoden yrittäjänainen. Kuva: Vilja Pursiainen.

Suomen Yrittäjänaiset ja OP Ryhmä valitsivat Vuoden valtakunnalliseksi yrittäjänaiseksi porvoolaisen restaurointi- ja ravintola-alan yrittäjä Airi Kallion.

Airi Kallio keksi reilut 32 vuotta sitten yhdistää restauroinnin ja kahvila- ja ravintolatoiminnan ja tuloksena syntyi uniikki liikeidea: tee- tai kahvihetki historiallisen 1700-luvun epookin ympäröimänä.

Kallio on uransa aikana restauroinut Porvoon alueella viisi taloa, joista kolmessa hän pyörittää ravintola- ja kahvilatoimintaa. Tunnetuin toimipisteistä on Tee- ja kahvihuone Helmi Välikadulla Porvoon vanhassa kaupungissa. Kalliolla on liiketoimintaa myös Helsingissä ja Loviisassa.

”Hetki on kokonaisvaltainen elämys. Puolet lautaselta siitä, mitä syöt ja juot, on restauroidun talon tunnelmaa”, Kallio sanoo.

Kalliolle on tärkeää, että restauroidut talot ovat avoinna ja ihmiset voivat nauttia niistä.

Kallio mieltää itsensä visionääriksi, jonka yrityksen liiketoiminta muodostuu sekä historiallisista rakennusaineista että ajan ja trendien luovuudesta.

”Yrittäjän pitää elää ajassa. Jos on vielä muita edellä, menestyy. Kun 32 vuotta sitten perustin Tee- ja Kahvihuone Helmen Porvooseen, tee tuli nimeen ennen kahvia, koska minulla oli visio.”

Suomen Yrittäjänaiset ja OP Ryhmä palkitsivat Kallion viikonloppuna rohkeudesta ja luovuudesta vaikeaksi mielletyllä toimialalla.

Kallio nimitettiin Vuoden valtakunnalliseksi yrittäjänaiseksi Suomen Yrittäjänaisten liittokokouspäivillä Savonlinnassa.

Neljä vuotta sitten Kallio siirsi yrityksensä toimitusjohtajuuden nuorimmalle pojalleen Leo Kalliolle. Poika on edistänyt teenjuontikulttuuria muun muassa vuonna 2008 avatun nettikaupan TeeHelmi.fi sekä vuonna 2015 avatun teehuoneen avulla.

Airi Kallio on edelleen tiiviisti mukana yrityksen arjessa, eikä haaveile eläkepäivistä.

Suomalaisen kulttuurihistorian pelastamisessa riittää työtä pitkälle tulevaisuuteen.

”Meidän pitää mennä menneisyys edellä tulevaisuuteen”, Vuoden valtakunnallinen yrittäjänainen kiteyttää.

[su_note class=”perus-h”]

Tee- ja Kahvihuone Helmi
Toimiala: Matkailu- ja ravintola-ala
Perustamisvuosi ja kotipaikka: 1983 Porvoo
Toimitusjohtaja: Leo Kallio
Omistus: Perheessä
Henkilöstö: 8—15 + alihankkijat
Liikevaihto: 663 000 €
Tulos: 27 590 €

Yhteystiedot:
Vuoden yrittäjänainen Airi Kallio: 044 046 4733 / [email protected]
Tee- ja Kahvihuone Helmen toimitusjohtaja Leo Kallio: 040 511 3459

Lisätietoa:
Suomen Yrittäjänaisten puheenjohtaja Seija Estlander: 050 302 8460 / [email protected]
Suomen Yrittäjänaisten toimitusjohtaja Marju Silander: 050 409 2561 / [email protected][/su_note]


Tiedotteita: