Yrittäjän hyvinvointi on edellytys yrityksen menestykselle

Yrittäjällä riittää haasteita ja niiden mukana stressin aiheita. Hyvinvointi on monesti koetuksella ja se voi jäädä jopa huomioimatta, vaikka yrittäjä itse onkin yrityksensä tärkein voimavara.

Yksi tuskailee työssään kiireitä, toinen hiljaisuutta. Moni matkustaa työssään paljon. Toisilla taas työ on mukana kotona.

Työvuorolistojen optimointi on haastavaa, mutta voimaa kysyy joskus myös yksinyrittämisen sooloura.

Yrittäjäksi ryhtyvällä on monesti hyvä stressinsietokyky, mutta sekin voi olla tiukoilla, sillä ylä- ja alamäkiä riittää. Moneen asiaan emme voi itse vaikuttaa muuten kuin uimalla virran mukana ja pysymällä pinnalla.

Voisiko erilaisilta yritysneuvojilta saada tukea? Osataanko apua hakea ELY- keskuksesta tai yritysneuvonnasta? Muistetaanko kysyä rahoitusneuvoa pankilta tai Finnveralta? Onko vakuutusyhtiöstä apua? Auttaako kirjanpitäjä? Tukeeko puoliso?

Meillä on Suomessa pärjäämisen kulttuuri ja avun pyytäminen on yleensä vaikeaa. Se tulee mieleen vasta, kun on jo menty solmuun, eikä oma jaksaminen enää riitä. Silloin voi myös olla jo tunne, ettei enää välitä.

Yrittäjän verkostot toimivat ennaltaehkäisevänä tukena. On matalampi kynnys kysyä neuvoa toiselta yrittäjältä. Samalla alalla osataan ammatin asioita ja verkostosta löytyy parhaimmillaan monen eri alan osaajia. Seuraa voi löytyä myös lenkille ja teatteriin.

Suomen yrittäjänaisten 69 paikallisjärjestöä pyörivät vapaaehtoisvoimin tukeakseen ja auttaakseen naisia jaksamaan ja onnistumaan yritystoiminnassa. Yhdistykset tarjoavat vertaistukea, koulutusta ja virkistäytymistä samanhenkisessä seurassa. Valtakunnalliset tapahtumat tuovat eri alojen ja paikkakuntien yrittäjiä yhteen ja avarampi näkökulma auttaa.

Pidä pää kylmänä ja sydän lämpimänä!

Kristiina Engström

Turun Yrittäjänaiset ry:n puheenjohtaja

Suomen Yrittäjänaisten hallituksen jäsen


Blogissa: