Yrittäjänaiset astuu esiin

Yrittäjänaiset astuu esiin loistavissa tunnelmissa. Toteutimme kyselyn jäsenillemme sekä ei-jäsenille. Kyselyllä kartoitettiin jäsentemme profiilia sekä kerättiin tietoa liiton toiminnan kehittämiseen. Saimme vastauksia 990 kappaletta, joista 85 prosenttia jäseniltä.

Nyt on hyvä hetki käydä kyselyn tuloksia läpi ja valmistautua kyselyssä saatujen suositusten viemistä käytäntöön.

Kyselyn tulosten mukaan jäsenemme työllistävät keskimääräistä useammin. Jäsenistössämme 55 prosenttia ovat yksinyrittäjiä, kun koko Suomen yrityskannasta yksinyrittäjiä on 64 prosenttia. Joissakin yhteyksissä on viitattu, että naisyrittäjistä runsaat 70 prosenttia olisi yksinyrittäjiä.

Kasvunhakuisuus näkyy osaamisessa ja rohkeudessa

Yrittäjänaiset astuu esiin yritystoiminnan kasvussa, sillä jäsenistöstä noin 60 prosenttia on kasvuhakuisia. Heistä voimakkaasti kasvavien osuus on noin 10 prosenttia. Yrittäjänaisten jäsenten kasvua estävät resurssitekijät, kilpailutilanteet ja muut syyt, kuten lähestyvä eläkeikä tai perhesyyt.

Yrittäjänaiset halusivat selvittää jäsenistönsä yritystoiminnan kasvuhakuisuutta ja kasvun esteitä, sillä yritysten kasvukysymykset ovat myös teemoja, joihin koko valtakunta etsii kuumeisesti ratkaisuja. Toisinaan naisyrittäjistä sanotaan, ettei heillä ole riskinottokykyä ja -halua, eikä myöskään rohkeutta tai riittävää osaamista yritystoiminnan kasvuun tai uudistumiseen.

Meidän jäsenten keskuudessa asia ei ole näin.

Työssä huokuu ilo

Yrittäjänaiset astuu esiin työilon teemalla. Jäsenistöstämme 94 prosenttia tuntee työniloa vähintään viikoittain, tästä päivittäin työniloa tuntevien osuus on 38 prosenttia.

Tämä on hieno tulos. Työnilon tunteminen on äärimmäisen merkityksellistä  – tämä huokuu hyvänä vireenä myös laajemmin.

Mukana tapahtumissa ja arjessa

Yrittäjänaiset astuu esiin myös toiminnallisesti. Jäsenten mukaan jäsenyyden suurin lisäarvo on verkostoissa, vertaistuessa ja tapahtumissa. Näitä tarjoavat pääsääntöisesti paikallisyhdistykset, jotka tarjoavat jäsenille myös liiketoimintamahdollisuuksia, koulutusta ja virkistäytymistä.

Paikallisyhdistykset ovat myös elinkeinoelämän parissa alue- ja paikallistasolla sekä  tekevät monipuolista yhteistyötä esimerkiksi kaupunkien, yrittäjyyttä edistävien tahojen ja oppilaitosten kanssa.

Valtakunnallisena lisäarvona sen sijaan nousee esille edunvalvonta, joka onkin jäsentemme mukaan myös kattoliiton pääehtävä.

Jäsenistön vastaukset kiteyttävät kauniisti paikallisyhdistysten ja kattoliiton jäsenyyden lisäarvon. Yhteisellä ekosysteemillä ja joukkuepelillä olemme kautta koko valtakunnan yrittäjänaisten arjessa, alue- ja paikallistasolla toimijoina elinkeinoelämässä sekä valtakunnan vaikuttamistyössä tärkeä toimija.

Tunnettuutta lisättävä

Yrittäjänaiset astuu esiin tunnettuuden lisäämisessä. Ei-jäseniltä saaduista vastauksista ilmeni, ettei Yrittäjänaisten toimintaa tunneta järjestön ulkopuolella. Vastausten perusteella tämä on myös ylivoimaisesti suurin syy ei-jäsenyydelle.

Sinä Yrittäjänainen, jos et ole vielä jäsenemme – tervetuloa mukaan toimintaamme, liity näppärästi tästä: https://www.yrittajanaiset.fi/jasenyys/liity/

Kehitystyö hyvässä vauhdissa

Yrittäjänaiset tulee astumaan näiden teemojen kanssa esiin kehittämistehtävissään, jotka ovat valmisteilla. Jäsenistölle onkin jo sähköpostissa tästä viestiä ja pyyntöä.

Yrittäjänaisten jäsenet, odotamme ilolla ja innolla Teiltä vastauksia!

Yhdessä olemme enemmän,

Natalia Härkin

Suomen Yrittäjänaisten toimitusjohtaja


Blogissa: