Yrittäjänaiset esiin – Johanna Souru

Olen Johanna Souru ja tässä yrittäjätarinani.

Ennen yrittäjäksi ryhtymistä työskentelin Stockmannin markkinoinnissa Art Directorina. Yritys oli kovassa syöksykierteessä. YT-rumba ja työelämän muutos pyörivät joka päivä mielessä. Aika oli raskasta, mutta opetti minulle paljon itsestäni.

Stockmannin aikoina opin suhtautumaan muutokseen mahdollisuutena. Ymmärsin, että voin itse päättää, miten suhtaudun tilanteisiin, ja minulla on aina mahdollisuus valita asenteeni.

Vuonna 2016 sain lopulta potkut unelmaduunistani. Minulle avautui tilaisuus hidastaa luvalla – oli aikaa miettiä, mitä ja miten halusin tehdä työtäni. Vapaus tuntui oikeastaan lahjalta ja aloin luoda uutta käsitystä unelmaduunistani. Aloin miettiä, miten voisin toimia tavallani, ja tehdä silti unelmieni duunia. Miten voisin hyödyntää 15 vuoden työkokemustani Lumenella, Luhdalla ja Stockmannilla? Kantaisivatko siipeni? Onko osaamisellani arvoa? Syntyi kipinä kokeilla.

En ole koskaan haaveillut yrittäjyydestä mutta yhtäkkiä se vaan tuntui oikealta ja päätin rohkeasti aloittaa. Souru Creative Studio avasi virallisesti ovensa kesällä 2017 intohimosta kehittää ja luoda asiakkaita puhuttelevia brändikonsepteja, tehdä korkeatasoista ja kaunista visuaalista suunnittelua.

Yritykseni tarjoaa konseptointia, brändimarkkinoinnin suunnittelua ja laadukasta visuaalista toteutusta. Autan asiakkaitani kehittämään liiketoimintaansa visualisoimalla ja konseptoimalla. Luomme yhdessä uusia brändejä, ja kehitämme visuaalisia identiteettejä. Johdan kuvallisen tyylin löytämisessä, autan asiakkaitani saavuttamaan näkyvyyttä eri medioissa.

Asiakkaitteni yritystoiminnan startup-vaiheessa selkeytetään ajatuksia ja luodaan uutta visuaalista ilmettä. Vakiintuneemmassa yritystoiminnassa lähdemme kehittämään olemassa olevaa, fokusoimaan ajatukset ja tavoittelemaan uutta suuntaa tai hakemaan vauhtia kansainvälistymiselle.

Yrittäjänä ammennan 15 vuoden aikana ikonisten suomalaisten brändien parissa saatua oppiani tuoteidentiteeteistä aina retail-markkinointiin saakka. Tekemiseni ytimessä on aito läsnäolo, kaupallinen ja asiakaskeskeinen suunnittelu sekä erilaisten muotoilumetodien hyödyntäminen. Haluan työskennellä asiakkaan kanssa tiiminä yrityksen parhaaksi. Olen yritykselle visuaalinen sparraaja ja inspiroiva markkinoinnin kumppani.

Yrittäjäurani alussa päätin, että teen työtä omalla tavallani ja opettelen kaiken itse. Byrokratia, paperit, laskutus ja pelottelu yrittäjän ”ei mistään oikeuksista” mietitytti minua alkuun kovasti. Tunsin epävarmuutta, mutta jos en olisi käynyt läpi kaikkia alun tunteitani vaihe vaiheelta, en tietäisi nyt, mikä on ydinjuttuni.

Yrittäjyydestä puhuttaessa korostaisin juuri kykyä kohdata itsensä ja tunteensa. Oman elämän johtaminen ja itsensä haastaminen on jokapäiväistä, usein hankalaakin. Yrittäjänä minulla on kuitenkin vapaus valita, tehdä itselle sopivia asioita. Se ei todellakaan aina ole helppoa, mutta eteenpäin meneminen omien arvojen mukaisesti on lopulta hyvin palkitsevaa.

Yrittäjänä oleminen vaatii valtavaa rohkeutta, ja vielä enemmän rohkeutta vaatii tehdä asioita omalla tavalla. Ihailen yrittäjätarinoita, joissa on luotettu ja uskallettu. Olen itse tuore yrittäjä, mutta olen kuunnellut paljon ja oppinut suhteellisen nopeasti. Olen innoissani jo nyt luomastani, ja siitä, että olen tehnyt arvojeni mukaisia valintoja, vaikka en ole aina tiennyt, mitä tuleman pitää ja onnistuuko se.

Yritys Espoosta olen saanut mahtavaa sparrausta ja opettavaisia vinkkejä kokeneemmilta naisyrittäjiltä. Minun parasta potentiaaliani on valmennettu tavoitteellisesti. Olen ollut utelias ja valmis oppimaan, haastanut itseäni. Haluan omalla toiminnallani olla myös esikuva, jakaa tietoa yrittämisestä ja mahdollisuuksista luovan alan työllistymisessä.

Liityin Yrittäjänaisiin halusta oppia muilta yrittäjiltä, ja jakaa omia oivalluksiani. Tulevaisuudessa voin toimia myös esikuvana aloittaville naisyrittäjille. Kun itse on kokenut tukemista ja välittämistä, haluaa jakaa sitä myös muille. Uskon, että yhdessä olemme paljon enemmän!

Tänään olen ylpeä itsestäni, huomisesta ei tiedetä, mutta kun teen asiat hyvin, luotan, että elämä kantaa ja syntyy onnistumisia.

Inspiroivin terveisin

Johanna Souru

 

Kuva: Elina Simonen

 


Artikkeleita: