Yrittäjänaiset esiin – Päivi Heinonen

Olen Päivi Heinonen, fysioterapeutti. Minulla on mieheni kanssa fysikaalinen hoitolaitos. Yrittäjänä aloitin 1.9.1990 Merikarvialla.

Ryhdyin yrittäjäksi suunnittelematta. Olin ollut työelämässä vasta puolitoista vuotta, kun silloinen pomoni muutti paikkakunnalta ja tarjosi yritystä ostettavaksi. Muita työpaikkoja paikkakunnalla ei olisi ollut, joten mieheni kanssa päätimme, että ei kai siinä korkealta voi pudota, jos kokeillaan! Tavoitteemme oli pysyä leivän syrjässä kiinni, rikastumiseen tai kasvamiseen emme tähdänneet.

Yrittäjyydessä heti kohta aloitettuamme tuli haasteena iso lama, jolloin piti miettiä, mitä tyhjillä tunneilla tekisi. Siitä selvittiin ymmärtäen, että suhdanteita tulee suuntaan ja toiseen. Kun on paljon töitä, niin tehdään pidempään, ja kun vähemmän, niin huilataan ja järjestetään asioita.

Kolme lasta yrittäjäurani aikana kasvattaneena voin sanoa, että äitiyslomat ovat kohdallani menneet hyvien sijaisten ansiosta hienosti. Ruuhkavuosista selvittiin joustamalla vuorotellen mieheni kanssa. Onneksi lapset eivät suuremmin sairastelleet. Mutta 90-luvun loppu ja 2000-luvun alku ovat edelleen vähän hämärän peitossa!

Lomaa on pidettävä, vaikka se onkin aina palkatonta. Olemme kyllä pitäneet lomia, mutta ei montaa viikkoa kerralla.

Tykkään edelleen työstäni, nimenomaan asiakkaiden palvelemisesta ja hoitamisesta. Aion jatkaa, jos terveys sallii, eläkeikään asti. Mikä se ikä sitten onkaan, on vielä auki. Yritys on hyvä ja toivon ajallaan siihen löytyvän samoja arvoja vaalivan jatkajan.

Suomen Yrittäjät ja Yrittäjänaiset tekevät arvokasta työtä yrittäjän sosiaaliturvan tasapäistämiseksi. Jotain tulisi tehdä myös loma-ajoille. Ja erityisesti kannustaa hakemaan tuettuja lomia. Kun sellaisen saa, on lähdettävä lomalle, eikä ole kallista.

Kohdallani äitiyslomat ovat menneet hyvin hyvien sijaisten ansiosta. Tässä työssä tili tulee tehdyn työn mukaan, eli emme joudu ylläpitämään varastoa. Se helpottaa selviämistä yrittäjän ollessa pois töistä.

Kuulun Merikarvian Yrittäjänaisiin. Olen toiminut sen hallituksessa, sihteerinä sekä puheenjohtajana. Nyt olen hallituksessa ja toimin Merikarvian Yrittäjien puheenjohtajana. Jäsenyydellä tuemme asioiden ajamista pääkallopaikalla. Jäsenenä voi myös verkostoitua saman alan yrittäjien kanssa ja saada vertaistukea.

Hauskoja yrittäjäkokemuksia minulla on paljon. Tämä liittyy ehkä yhdistystoimintaan ja perheen kasvattamiseen: Merikarvian Yrittäjänaiset järjestää kesällä aina Meripäivän. Kolmas lapseni oli ihan vauva ja lähdin aamulla talkoisiin Meripäivään. Lapset jäivät isän hoitoon. Satoi aamulla ja jalkani kastuivat telttaa pystyttäessä. Oli kylmä koko aamupäivä. Sitten pääsin puolilta päivin kotiin. Poika huusi nälkäänsä, koska pumppaamani maito ei tullut pullosta ulos, poika rinnalle, kuivat sukat jalkaan. Koko vartaloon levisi lämpö kuivien jalkojen kautta ja lämmin lapsi tyytyväisenä sylissä. Ja siitä sitten taas talkoisiin jatkamaan 😊. Kaikkea ehtii tehdä, jos haluaa.

Pienillä paikkakunnilla yhdistyksiä on paljon, mutta tekijöitä vähän. Soisin, että toiminnoissa yhdistettäisiin voimavaroja, eikä kadehdita toisten tapahtumia. Ja positiivinen julkisuus yhdessä tekemisestä median tietoon!


Blogissa: