Yrittäjänaiset työllistävät, ovat kasvuhakuisia ja tekevät työnsä ilolla

Suomen Yrittäjänaisten jäsenet työllistävät keskimääräistä useammin, ovat kasvuhakuisia sekä tuntevat työniloa päivittäin tai viikoittain, ilmenee Yrittäjänaisten kyselystä.

Suomen Yrittäjänaiset toteutti Forefront Oy:n kanssa kyselyn. Kyselyllä kerättiin tietoa liiton toiminnan kehittämiseen ja päivitettiin jäsenistön profiilikuvaa. Tietoa kerättiin Yrittäjänaisten jäseniltä ja ei-jäseniltä. Vastauksia saatiin 990 kappaletta, joista 85 % jäseniltä.

Kyselyn mukaan Yrittäjänaisten jäsenistöstä yksinyrittäjien määrä on 55 %. Jäsenet siis työllistävät keskimääräistä useammin, sillä yksinyrittäjien määrä on 64 % Suomen yrityskannasta. Vastausten mukaan jäsenten yleisin yritysmuoto on osakeyhtiö. Vastanneista noin 60 % on kasvuhakuisia, josta voimakkaasti kasvavien osuus on noin 10 %.

– Kyselyn tulokset tuovat uutta tietoa myös yrittäjyyden kasvukeskusteluun, sillä joissakin yhteyksissä naisyrittäjien kasvun esteinä nousee esille rohkeuden, riskinoton tai riittävän osaamisen puute. Jäsenistössämme nämä eivät nousseet merkittävästi esille, vaan suurimmat kasvun esteet ovat resurssitekijät, kilpailutilanne sekä muut syyt, kuten lähestyvä eläkeikä ja perhesyyt, nostaa esiin toimitusjohtaja Natalia Härkin.

Yrittäjänaisten jäsenten mukaan liiton jäsenyyden suurin lisäarvo syntyy verkostoista, vertaistuesta ja tapahtumista. Nämä toteutuvat käytännössä pääsääntöisesti paikallisyhdistysten toiminnan kautta. Valtakunnallisena lisäarvona esiin nousee edunvalvonta, joka on jäsenten mielestä myös Yrittäjänaisten kattojärjestön päätehtävä.

– Jäsenistön vastaukset kiteyttävät loistavasti paikallisyhdistysten ja kattoliiton jäsenyyden lisäarvon. Yhteisillä tavoitteilla, työllä ja ekosysteemillä olemme tärkeä toimija yksittäisten naisyrittäjien arjessa paikallis- ja aluetason elinkeinotoimijoina aina valtakunnan vaikuttamistyöhön asti. Tärkeää on myös tieto siitä, että jäsenistämme 94 % tuntee työniloa vähintään viikoittain, kertoo Härkin.

Kyselyllä kerättiin tietoa myös ei-jäseniltä. Nämä vastaukset osoittivat, että Yrittäjänaisten toimintaa ei tunneta järjestön ulkopuolella. Tämä näyttäytyy vastauksissa myös ylivoimaisesti suurimpana syynä ei-jäsenyydelle.

– Kyselyn perusteella nousseita kehittämissuosituksia ovat liiton viestinnän, kuten tunnettuuden ja brändin vahvistaminen sekä paikallisyhdistysten toiminnan tukeminen. Näistä meillä on liitossa parhaillaan kehittämistoimia valmisteilla, toteaa Härkin.

Lisätiedot:

Natalia Härkin

Suomen Yrittäjänaisten toimitusjohtaja

puh. 050 410 1739


Tiedotteita:

Yksi kommentti artikkeliin ”Yrittäjänaiset työllistävät, ovat kasvuhakuisia ja tekevät työnsä ilolla”

Kommentointi on suljettu.