Yrittäjänaiset vastustaa luottamusmiespakkoa

Suomen Yrittäjänaiset vastustaa paikallisessa sopimisessa luottamusmiespakkoa. Puheenjohtaja Seija Estlander ja toimitusjohtaja Marju Silander sanovat luottamusmiehen lisäksi luottamusvaltuutetun tai muun henkilöstön edustajan hanskaavan paikallisen sopimisen.

Yrittäjänaiset vastustaa Suomen Yrittäjien tavoin linjausta, jonka mukaan paikallisen sopimisen osapuoleksi kelpaisi yleissitovaa työehtosopimusta noudattavissa yrityksissä vain luottamusmies. Liiton mukaan tuollainen järjestelmä rampauttaisi paikallista sopimista etenkin pienissä yrityksissä, minkä lisäksi se loukkaisi kansalaisten yhdistymisen vapautta.

Silander katsoo päättäjillä olevan nyt korkea aika katsoa silmästä silmään faktoja.
— Suomessa on tällä hetkellä noin 400 000 työtöntä. Kaiken huipuksi maan teollisuustuotanto on rähmällään eikä vienti vedä.
— On suorastaan järjenvastaista, jos näissä olosuhteissa vain ammattiliitoon kuuluva luottamusmies kelpaisi työntekijöiden edustajaksi työpaikkasopimisessa myös työnantajaliittoon kuulumattomissa yrityksissä.

Suomen Yrittäjien hallitukseen kuuluva Estlander painottaa Suomen hallituksella olevan selvät pelimerkit tarvittaviin uudistuksiin.
— Suomen perustuslain mukaan valta Suomessa kuuluu kansalle, jota käyttää valtiopäiville kokoontunut eduskunta. Lakiin ei siis ole kirjoitettu, että valta kuuluisi korporaatioille, jota käyttävät liittojen neuvottelupöydissä istuvat johtajat.
— Mikäli talouden mollivireeseen halutaan nyt puskea nousua kannustava muutos, hallituksen on päivitettävä työmarkkinoiden vanhat rakenteet tämän päivän tasolle.
— Pk-yritykset tuovat jo nyt leivän reilusti yli 60 prosentille työntekijöistä, ja uudet työpaikat ovat syntyneet viime vuosina nimenomaan pk-yrityksiin. Nämä ovat silkkoja tosiasioita, joiden yli ei kannata kävellä, mikäli Suomi aiotaan hilata nousuun, Estlander summaa.

[su_note note_color=”#efefef” radius=”2″ class=”info”]Lisätiedot:
Seija Estlander, puheenjohtaja, p. 050 302 8460
Marju Silander, toimitusjohtaja, p. 050 409 2561

Yrittajanaiset-vastustaa-luottamusmiespakkoa.pdf (pdf, 184 KB)[/su_note]


Tiedotteita:

Jätä kommentti