Yrittäjänaisilta tuki Sinisten esitykseen äitiyslomalle jäävälle yrittäjänaiselle

Sinisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Simon Elo nostaa esiin sen, että perhepolitiikan tulee nousta yhdeksi eduskuntavaalien kärkiteemaksi. Elo perustelee asiaa huolestuttavalla väestöennusteella ja Sinisten perhemyönteisyydellä.

Siniset esittää, että äitiys- tai vanhempainvapaalle jäävälle naisyrittäjälle maksettaisiin 2 500 euron kertakorvaus, jonka voisi käyttää yritystoiminnasta aiheutuviin pakollisiin lakisääteisiin kustannuksiin. Elo tuo esille, että nuoret naisyrittäjät ovat erityisen hankalassa tilanteessa työn ja perheen yhteensovittamisessa.

Suomen Yrittäjänaiset ovat tyytyväisiä Sinisten esitykseen.

– On arvokasta, että Siniset ovat nostaneet agendalle yrittäjä-äidin taloudellisen aseman parantamisen. Suomessa syntyvyys on laskenut. Tarvitsemme pienokaisia ja samaan aikaan naisten panosta yrittäjyydessä, toteaa Yrittäjänaisten toimitusjohtaja Natalia Härkin.

– Tänä päivänä yhä useampi nuori nainen ryhtyy yrittäjäksi. Esitetty kertakorvaus on yhteiskunnan positiivinen signaali ja rohkaisu yrittäjänaisille perheenlisäykseen kiittää esitystä Härkin.


Lisätiedot:

Toimitusjohtaja Natalia Härkin, p. 050 410 1739


Tiedotteita: