Yrittäjyyden ja Yrittäjänaisten uusia tuulia

Yrittäjyydelle on tänä päivänä kysyntää ja on hyvin trendikästäkin toimia joko yrittäjänä taikka yrittäjyyden parissa. Myös yrittäjyyden merkitys tunnistetaan aiempaa avoimemmin ja laajemmin. Erinomaista näin, sillä yrittäjyys ja yrittäjät ovat maamme kivijalka. Jotta yritykset menestyvät, yrittäjiä määrä kasvaa sekä yrittäjien taloudellinen ja sosiaalinen asema kasvavat – on yrittäjien aseman, yrittämisen toimintaympäristön ja yrittämisen edellytysten tuettava tätä kokonaisvaltaisesti, vaikuttavasti ja dynaamisesti. Merkitystä korostaa se, että yritykset takaavat kuntien sekä valtion elinvoiman ja kilpailukyvyn.

Suomessa yrittäjyyden toimintaympäristö on vakaa, joskin aikaamme haastaa toimintaympäristön muutokset, väestön ikääntyminen, globalisaatio, erilaiset megatrendit ja niukat talouden resurssit. Nämä nostavat esiin suurtenkin muutosten välttämättömyyden. Tällä hetkellä sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä kasvupalvelun uudistukset etenevät ja uusi Business Finland käynnistää toimintojaan. Valtakunta on valmistautumassa jo presidentin vaaleihin ja syksyn maakuntavaaleihin. Uusi maakunta- ja sote-uudistus tulee voimaan vuoden 2020 alusta alkaen. Valtiovallan taholta elinkeinoministeri Mika Lintilä on nostanut esille tarpeen vaalikauden ylittävän yrittäjyysstrategian tarpeesta, jotta yrittäjyydessä yksittäisten sirpalemaisten uudistusten sijaan asioita vietäisiin eteenpäin kokonaisvaltaisemmin ja pitkäjänteisemmin.

Muutosten myötä aiemman tekemisen tapa ja suunta muuttuu – hyvä näin – joskin on ratkaisevaa ja keskeistä, millaisia päätökset ovat. Yrittäjänaiset tekevät vaikuttamis- ja edunvalvontatyötä vieden päättäjille tietoa siitä, millaisia valintoja tulee päätöksenteossa tehdä taikka olla tekemättä, jotta erityisesti naisyrittäjien ja pk-yritysten toiminta- ja menestymisen edellytykset paranevat. Vuonna 2017 tuli voimaan perhevapaakustannuksen eli vauvalaskun tasaaminen äidin työantajalle 2 500 euron kustannuksella. Yrittäjänaiset ovat ajaneet asiaa jo useamman vuosikymmenen ajan ja pitää uudistusta oikeansuuntaisena. Perhevapaajärjestelmän osalta maamme hallitus on päättänyt budjettiriihessä, että uudistus aloitetaan ja muutokset tulevat voimaan vuonna 2019. Yrittäjänaisten tavoite on, että perhevapaakustannukset jaetaan jatkossa laajapohjaisesti yhteiskunnassa, eikä tästä aiheutuvat kustannukset jää yrittäjän maksettaviksi.

Yrittäjänaiset ovat vaikuttamistyössään tyytyväisiä siitä, että pitkän vaikuttamistyömme myötä yrittäjien sairausajan omavastuu lyheni neljästä päivästä yhteen päivään vuoden 2018 alusta alkaen. Yrittäjänaisissa vaikuttamistyötä tehdään päämäärätietoisesti ja pitkäjänteisesti– tehtävää riittää yrittäjän sosiaaliturvan parantamisessa, verotuksen päivittämisessä työntekoa ja yrittämistä kannustavaksi sekä turhan sääntelyn ja byrokratian purkamisessa. Myös sesonki- ja osa-aikaista työntekoa tulisi helpottaa ja paikallista sopimista edistää.

Yrittäjänaiset etsivät aktiivisesti myös itse omia vahvuuksiaan, kehittämiskohtiaan ja uudistuksen tuulia. Tähän liittyen liitto teetti vuoden 2017 lopussa ulkopuolisen arvioinnin kartoittamalla jäsentensä ja ei-jäsenten näkemyksiä ja kehittämisehdotuksia. Kyselyyn saatiin yhteensä 990 vastausta. Liitolle on juuri valmistumassa kyselyn yhteenveto sekä suositukset jatkotoimista. Tässä mielessä olemme ilolla ja innostuksella etsimässä uusia tuulia jäsentemme ja tulevien jäsentemme tarpeisiin. Tällä viikolla Yrittäjänaisten uusi hallitus kokoontuu sekä strategiatyöskentelyä tehdään koko hallituksen voimin. Uusien tuulien ja tekemisten myötä uskon, että tämä vuosi on hyvin antoisa ja energinen.

Yhdessä olemme enemmän,

 

Natalia Härkin
Suomen Yrittäjänaisten toimitusjohtaja


Blogissa: