Into on kova, uusi ala antaa virtaa


❤ Yrittäjänaisen tarina ❤

Aloitin päiväkotiyrittäjänä vuonna 1997. Halusin perustaa päiväkodin, joka on juuri sellainen, mitä haluaisin omille lapsilleni. Ideana perustamassani päiväkodissa oli tarjota monipuolista toimintaa ja harrastuksia, kuten jumpat, pianotunnit ja muskarit. Tyytyväiset lapset ja vanhemmat sekä työntekijät ovat aina olleet ykkösprioriteetti yritystoiminnassani.
Toimin yrittäjänä, päiväkodin johtajana ja erityisopettajana tammikuuhun 2017 saakka, jonka jälkeen myin yritykseni ja jäin päiväkotiin vielä töihin pariksi vuodeksi.

Tämän jälkeen siirryin täysin uudelle alalle miesvaltaiseen työyhteisöön Ledimainokselle ja Ecoledille. Nykyisin olen pääomistajana molemmissa yrityksissä. Tavoitteena on yritysten kasvattaminen ja fuusioituminen. Tammikuussa olemme Ledi Group!! Into on kova, uusi ala antaa valtavasti virtaa ja johtaminen sekä yrittäminen on samojen lainalaisuuksien alainen niin varhaiskasvatuksessa kuin ledi- /sähköalalla.

Yrittäjyydessä parasta on ketteryys päättää asioita nopeasti. Valta päättää omasta ajankäytöstä ja viedä yritystä eteenpäin luovasti hyvällä tiimillä. Puolisoni on töissä samassa yrityksessä ja hän on loistava sparraaja ja yrityskumppani.

Haasteellisena koen tällä hetkellä työvoiman kalleuden, verotuksen ankaruuden ja nousevat materiaalikulut.

Tasapainoa elämääni tuo hyvä parisuhde, perhe, terveys, mielekäs työ, mökkeily, luonto, käsityöt, ystävät ja liikunta. Haluan nauttia vapaa-ajasta sekä kokea stressitöntä arkea. Haluan myös jatkuvasti kouluttautua ja kehittää itseäni.

Viestini yrittäjyydestä haaveileville naisille on, että ole rohkea, toteuta unelmasi, verkostoidu. Mieti, laske, pohdi. Anna aikaa ajattelulle. Aloita aluksi, vaikka kevytyrittäjänä. Tunnustele ja sitten anna palaa!

Sirkku Vahvaselkä
Ledimainos Oy ja Ecoled Oy
ledimainos.fi
ecoledlight.fi
Keski-Suomen Yrittäjänaisten jäsen


Blogissa: