Joulukiireet työllistävät – mutta sehän on aivan mahtavaa!



❤Yrittäjänaisen tarina ❤

Kymmenen vuotta ravintola- ja cateringyrittäjänä tulee täyteen ensi keväänä. Aika on mennyt todella nopeasti. Yrittäjyydessä kiehtoi tuolloin ja kiehtoo vieläkin se, että saa itse määritellä mitä tekee ja kenen kanssa. Ympärillämme on mahtava henkilökunta, kaikki aivan huipputyyppejä. Heidän kanssaan on mukava jakaa nämä kiireet. Joulun aikaan sitten saamme kaikki hengähtää.

Onnistumisen tunne tulee, kun ravintolasali on täynnä ja asiakkaat viihtyvät ja nauttivat pöytäseurueen kesken hyvästä ruoasta, palvelusta sekä fiiliksestä! Sillä tunteella jaksaa pitkään.

Tukea yrittäjyyteen saan aviomieheltäni sekä muulta perheeltä. Unohtamatta yrittäjäverkostoa, johon olen saanut tutustua vuosien varrella. Tukea uskon luomiseen tulevaisuutta kohti kyllä tarvitaan, sillä onhan viimeiset kaksi vuotta menneet odottaessa, että joko nyt saa tehdä!

On tärkeää pysyä mukana kaikessa kehityksessä, ja pitää mieli avoinna uusille asioille ja siinä samassa kehittää sekä omaa että henkilökunnan ammattitaitoa. Olisi mukava tietää, mitä alallamme tapahtuu seuraavan kymmenen vuoden aikana – kunpa pääsisi kristallipallosta kurkkaamaan!

Koen haasteellisena ajan käytön, kuten varmaan monet muutkin yrittäjät sekä oman jaksamisen ja hyvinvoinnin kaiken kiireen keskellä. Myös työvoiman saanti on tulevaisuudessa suuri haaste meille kaikille, mistä löytää hyvät tyypit asiakaspalveluun.

Tasapainoa ja iloa elämääni tuo ehdottomasti puutarhatyöt ja kasvien, kukkien ym. kasvattaminen. Pidän myös sunnuntain metsäretkistä, joita teemme mieheni kanssa. Toisaalta voi kuitenkin sanoa, että työni on harrastukseni, vaikka niin ei kai saisi olla 😊

Yrittäjyydestä haaveileville naisille sanon, että ole rohkea ja tartu toimeen! Kukaan muu ei tee sitä puolestasi.

Miia Keski-Nikkola
Oy Onnen Juurella, johon kuuluu kaksi ravintolaa Juurella ja Äärellä Kuppi+Kattila sekä Catering -palvelut.
Seinäjoen Yrittäjänaisten jäsen


Blogissa: