Anne Partanen on vuoden 2021 valtakunnallinen Yrittäjänainen

Suomen Yrittäjänaiset on valinnut vuoden 2021 valtakunnalliseksi Yrittäjänaiseksi lappeenrantalaisen parturi-kampaamoyrittäjän Anne Partasen. Partanen on kulkenut alusta asti rohkeasti omia polkujaan: hän on kasvattanut yrityksestään neljän toimipaikan ketjun ja työllistää lähes 30 parturi-kampaamoalan ammattilaista.

”Tuntuu niin mahtavalta, että en oikein osaa sitä edes sanoin kuvailla. Tämän palkinnon saaminen on ollut haaveeni, ja sen voimalla jaksaa taas pitkään yrittää”, Anne Partanen sanoo.

Partanen kertoo kiinnostuneensa alan bisnespuolesta jo opiskeluaikoinaan. Yrittäjäksi hän ryhtyi 20-vuotiaana. Vuonna 1981 perustettu parturi-kampaamo PääAsia juhlii tänä vuonna 40-vuotista taivalta.

”Suvussa ei ollut yrittäjiä ennen minua. Huomasin jo opiskelijana olevani hyvin yrittäjähenkinen ja kunnianhimoinen. Mainonta ja markkinointi kiinnosti minua jo tuolloin. Niinpä lähdin yrittäjäpolulle.”

Vuoden Yrittäjänaisen palkinto myönnetään yrittäjälle, joka on tehnyt esimerkillistä ja uraauurtavaa työtä oman yrityksensä ja alansa kehittäjänä. Keskeisiä kriteerejä ovat myös kannattavasti ja menestyksellisesti hoidettu, terve ja hyvämaineinen yritys, näyttö erityisestä suunnitelmallisuudesta ja luovuudesta sekä positiivinen vaikutus paikkakunnan työllisyyteen tai palvelusektoriin.

Vuoden Yrittäjänainen -kilpailun tuomaristo kiitti Partasta rohkeudesta ja yrityksen määrätietoisesta kasvattamisesta. Erityiskiitosta tuli siitä, että Partanen on valinnut poikkeuksellisen toimintatavan alalla, jolla yleensä työllistetään korkeintaan vuokratuoliyrittäjiä. PääAsia on laajentunut 4o vuodessa neljän toimipisteen ketjuksi, joka työllistää lähes 30 ihmistä. Tuomaristo piti sitä merkittävänä vastuunottona.

PääAsian toimipisteet sijaitsevat hyvillä liikepaikoilla, ja yritys tunnetaan paikkakunnalla hyvin. PääAsiasta on tullut Lappeenrannassa brändi.

”Olemme panostaneet erottuvaan markkinointiin ja mainostimme jo 90-luvulla televisiossa. Myös tuotemyynti yltää meillä hyviin lukuihin. Olen muutenkin tehnyt asioita alusta saakka hyvin eri tavalla kuin muut. Meillä on kolme lasta ja päätimme, että mies jää kotiin hoitamaan heitä. Se ei ollut tuohon aikaan ollenkaan tavallista. Tämän myötä minulla oli mahdollisuus kasvattaa PääAsiaa ja kehitellä siitä hyvä bisnes”, Partanen kertoo.

Anne Partanen on ollut Suomen Yrittäjänaisten jäsen kymmenen vuotta. Hänet palkittiin vuonna 2011 silloisen paikallisyhdistyksensä Saimaan Yrittäjänaisten vuoden yrittäjänaisena. Vuonna 2020 hän lähti yrittäjäkollegoidensa kanssa perustamaan Etelä-Karjalan Yrittäjänaisia ja on tällä hetkellä yhdistyksen hallituksen jäsen.

Vuoden valtakunnallinen Yrittäjänainen palkittiin Turussa järjestetyillä valtakunnallisilla liittokokouspäivillä. Palkinnon myöntävät Suomen Yrittäjänaiset sekä LähiTapiola-ryhmä ja Työeläkeyhtiö Elo.

PääAsia Oy
Toimiala: parturi-kampaamo
Perustamisvuosi: 1981
Henkilökunta: 27
Yhtiömuoto: osakeyhtiö
Omistus: Anne Partanen
Liikevaihto 2020: 1 444 400 €

Lisätietoja:

Anne Partanen
toimitusjohtaja, PääAsia Oy
p. 050 331 8634
[email protected]

Carita Orlando
toimitusjohtaja, Suomen Yrittäjänaiset
p. 040 544 5519
[email protected]

Tiina Koski
puheenjohtaja, Suomen Yrittäjänaiset
p. 050 375 9234
[email protected]

Pia Kanerva
kehittämispäällikkö, LähiTapiola-ryhmä
p. 040 507 3537
[email protected]


Tiedotteita:

Yksi kommentti artikkeliin ”Anne Partanen on vuoden 2021 valtakunnallinen Yrittäjänainen”

Kommentointi on suljettu.