Anu Areva on vuoden 2022 Yrittäjänainen

Suomen Yrittäjänaiset on valinnut vuoden 2022 valtakunnalliseksi Yrittäjänaiseksi salolaisen aurinkoenergia-alan yrittäjän Anu Arevan. Salo Solar Oy:tä johtava Areva toimii tulevaisuuden alalla ja pyörittää veljensä kanssa voimakkaasti kasvavaa konsernia, joka on kansainväliselläkin mittapuulla omaa luokkaansa.

“Tämä tuli ihan puskista ja täytenä yllätyksenä. En ole aina osannut arvostaa itseäni tarpeeksi, enkä olisi koskaan uskonut, että tämä palkinto osuu minun kohdalleni. Minä vain teen töitä”, yrittäjyyttä elämäntavakseen kutsuva Anu Areva sanoo.

Yrittäjäsuvusta tuleva Areva tarttui perheyrityksen ohjaksiin yhdessä veljensä kanssa vuonna 1993 isänsä sairastuttua. He perustivat Lasse-isänsä kommandiittiyhtiön seuraajaksi tuolloin Areva Service -nimeä kantaneen osakeyhtiön ja ryhtyivät kehittämään yrityksestä askel askeleelta aurinkosähköjärjestelmien kansainvälistä edelläkävijää.

Arevan sisarusten isä kiinnostui aurinkoenergiasta ja alkoi myydä ja asentaa amerikkalaisvalmisteisia aurinkopaneeleja jo 1970-luvun lopulla, vaikka hänen yrityksensä toimikin sukupolvenvaihdoksen aikaan vielä myös kodinkone- ja matkailuajoneuvohuollon alalla.

”Isällä oli oma pellepelottomien yhteisö, joka puuhasi vahvasti aurinkopaneelien parissa. Meille tuli mökille ensimmäinen aurinkopaneeli jo vuonna 1978, aurinkoenergia oli osa minun ja veljeni elämää alusta asti. Kiinnostuksemme uusiutuvaan energiaan vain kasvoi vuosien varrella.”

Aurinkoenergialiiketoiminta eriytettiin Areva Servicestä omaksi yritykseksi nimeltä Areva Solar vuonna 2013. Se vaihtoi myöhemmin nimekseen Salo Solar. Areva Solaria ja aurinkopaneelitoimintaa kehittämään tuli jo alkuvaiheissa mukaan salolainen yrittäjä Lasse Jokinen. Jokinen oli mukana perustamassa aurinkopaneelitehdasta, ja hänen panoksensa on ollut merkittävä yrityksen laajenemisessa Solar Finland -konserniksi.

Vuoden Yrittäjänaisen palkinto myönnetään yrittäjälle, joka on tehnyt esimerkillistä ja uraauurtavaa työtä oman yrityksensä ja alansa kehittäjänä. Keskeisiä kriteerejä ovat myös kannattavasti ja menestyksellisesti hoidettu, terve ja hyvämaineinen yritys, näyttö erityisestä suunnitelmallisuudesta ja luovuudesta sekä positiivinen vaikutus paikkakunnan työllisyyteen tai palvelusektoriin.

Anu Arevan johtama Salo Solar on erikoistunut aurinkosähköjärjestelmien suunnitteluun, myyntiin ja asennukseen avaimet käteen -periaatteella. Se on osa vuonna 2016 perustettua Solar Finland -konsernia, joka tarjoaa ainoana maailmassa saman katon alta kaikki aurinkosähköjärjestelmien elinkaaren palvelut kierrätystä lukuun ottamatta – ja senkin varalta on jo suunnitelmia olemassa. Solar Finlandiin kuuluva Salo Tech vastaa aurinkopaneelien valmistuksesta ja myynnistä, Salo Automation suunnittelee ja valmistaa automatisoituja aurinkopaneeleiden tuotantolinjoja, ja Salo Energy rakentaa aurinkopuistoja sekä sijoittaa suomalaiseen aurinkosähköön.

Vuoden Yrittäjänainen -kilpailun tuomaristo kiitti Arevaa rohkeasta ja määrätietoisesta panostuksesta yrityksen kasvattamiseen. Arevan valintaa siivitti myös toimiminen tulevaisuuden toimialalla ja alalla, joka on naiselle epätyypillinen.

Solar Finland on toiminut jo vuosia globaaleilla markkinoilla ja vienyt aurinkopaneeleita muun muassa Viroon ja Aasiaan. Tänä vuonna kansainvälinen toiminta laajeni, kun yritys perusti Thaimaahan aurinkopaneeleita valmistavan tuotantolaitoksen. Tuotantolaitoksen rakentamisesta ja ylläpidosta vastaa Salo Tech Thailand Ltd. Sen omistajia ovat Solar Finlandin lisäksi suomalainen Finnfund sekä Thaimaan valtion energiayhtiö PEA Encom International.

”Aurinkopaneelien kysyntä on globaalisti tosi isoa, ja koko aurinkoenergia-ala kasvaa kovasti. Me haluamme olla siinä kasvussa mukana. Meidän vahvuutemme on laadussa. Kilpailemme laatukriteerit edellä maailmassa, jossa melkein aina halvin hinta voittaa”, Areva sanoo.

Anu Areva on ollut Suomen Yrittäjänaisten jäsen yrittäjyytensä alkumetreiltä asti. Vuonna 2013 hänet valittiin paikallisyhdistyksensä Salon Yrittäjänaisten vuoden yrittäjänaiseksi.

Vuoden valtakunnallinen Yrittäjänainen palkittiin Iisalmessa järjestetyillä valtakunnallisilla liittokokouspäivillä. Palkinnon myöntävät Suomen Yrittäjänaiset sekä LähiTapiola-ryhmä ja Työeläkeyhtiö Elo.

Salo Solar Oy
Toimiala: sähkötarviketukkukauppa
Perustamisvuosi: 2013
Henkilökunta: 20
Yhtiömuoto: osakeyhtiö
Omistus: Solar Finland Oy 100 %
Liikevaihto 2020: 3 051 891  €

Lisätietoja:

Anu Areva
toimitusjohtaja, Salo Solar Oy
040 508 3616
[email protected]

Carita Orlando
toimitusjohtaja, Suomen Yrittäjänaiset
040 544 5519
[email protected]

Pia Kanerva
kehittämispäällikkö, LähiTapiola-ryhmä
040 507 3537
[email protected]


Tiedotteita: