Arvoisa liittokokousväki

Tänään saamme jälleen tulla yhteen päättämään meille Yrittäjänaisille tärkeistä yhteisistä asioista. Hienoa, että näin moni on ympäri Suomen tullut paikalle. Haluan jo nyt kiittää Hämeenlinnan Yrittäjänaisia, että olette ottaneet osaltanne vastuuta kokousjärjestelyistä ja koko Yrittäjänaispäivien toteutuksesta.

Järjestökenttä Suomessa elää voimakasta murrosvaihetta. Suomen Yrittäjänaisetkaan eivät voi välttyä tältä. Kaikki järjestöt kipuilevat enemmän tai vähemmän jäsenkehityksen kanssa miettien, mistä löytyy tulevaan jäseniä ja sitoutuneita vastuunkantajia. Syitä on monia. Ihmisten elämäntapa on muuttunut, vapaa-ajastamme kilpailee niin moni tekijä, suuret ikäluokat eläköityvät ja erilaiset alustat tarjoavat vaihtoehtoisia kohtaamisen ja verkottumisen paikkoja perinteiselle fyysiselle tilalle. Nämä ovat faktoja, jotka on tunnustettava.

Meidänkin on uudistututtava ensin mielen asenteella ja sen jälkeen toiminnassa. Meidän strategiamme yksi painopisteistämme onkin kasvu ja uudistuminen. Tämän myötä olemme tehneet käytännön uudistuksia liiton toimintaan.

Olemme tuottaneet nyt enemmän mm. paikallisyhdistysten toimintaa tukevaa markkinointimateriaalia, niin tavoitteitamme kuin jäsenhankintaa koskien. Olemme kirjanneet liiton viestintästrategiaa ja kohdentaneet viestinnän varoja hieman eri tavoin. Järjestimme myös keväällä ensimmäisen; Vaikuttava nainen vaikuttava paikallisyhdistys edunvalvontavalmennuksen luottamushenkilöillemme.  Tiukka talous on toki iso haasteemme. Nyt toteutamme toimenpiteitä, jotka vuosi sitten päätimme ja niitä hallituksessa tiukasti seuraamme.

Kiitos istuvalle hallitukselle kuluneesta vuodesta ja tietenkin lämmin kiitos myös yhdessä tekemisestä toimitusjohtaja Caritalle sekä järjestösihteeri Helenalle.

Tässä kokouksessa valitaan jälleen uusia jäseniä hallitukseen. Uudet ihmiset osaltaan tuovat uudistumista mukanaan. Haluan erityisesti kiittää työstänne liittomme eteen teitä, jotka nyt jätätte hallitustyön taaksenne. Toivon, että jaatte jatkossakin osaamistanne tavalla tai toisella Suomen Yrittäjänaisten hyväksi. Kiitän myös jäsenistöämme luottamuksestanne saada toimia puheenjohtajana ensimmäisen kaksivuotiskauden aikana. Olen kokenut tehtäväni merkityksellisenä ja mielelläni olen käytettävissä seuraavalle kaudelle.

Olen kiertänyt ensimmäisen kauden aikana ympäri Suomen paikallisyhdistystemme kutsumana ja kohdannut jäsenistöämme. Tätä olen pitänyt todella tärkeänä, jotta olen ajan hermolla toiminnastamme ympäri maan.

Osalla on haasteita paikallisen tekemisen kanssa, osa on löytänyt täysin uuden vaihteen ja paikallisyhdistyksen toiminta on ottanut ison loikan eteenpäin. Tämä vahvistaa sitä, että meidänkin on uudistuttava joka tasolla ja se kannattaa. Loikan ottaneissa paikallisyhdistyksissä tuloksena on positiivinen jäsenkehitys ja vahvistunut jäsenkokemus. Tämä kaikki työ, mitä te teette paikallisyhdistyksissä varmistaa myös liittomme tulevaisuutta, sillä koko olemassaolomme kiteytyy liiton sääntöjen mukaisesti naisyrittäjien toimintaedellytysten parantamiseen, terveeseen kilpailuun ja yrittäjänaisten yhteistyöhön.  Näiden asioiden edistäminen on yhteinen tehtävämme.

Ensi keväänä on kunta- ja aluevaalit. Nämä vaalit ovat meille tärkeät vaalit, koska kunnissa ja alueilla tehdään yrittäjää lähinnä olevia päätöksiä. Valmistelemme syksyn aikana omat vaalitavoitteemme vaaleihin. Näiden tavoitteiden esillä pitäminen omilla paikkakunnillanne tuleekin olemaan paikallisyhdistysten kevään tärkeimpiä tehtäviä. Monien jäsenyritystemme liiketoimintaa harjoitetaan keskustojen kivajalkatiloissa ja nämä palvelut ovat suorassa yhteydessä kuntien elinvoimaan. Osa naisyrittäjistä linkittyy tavalla tai toisella hyvinvointialueisiin, suoraan sote- palveluja tai tukipalvelua, kuten siivous-, ruoka-, tai pesulapalveluja tuottaen. Tänään jätämme myös tähän liittyvän kannanottomme. Pidetään yhdessä ääntä, että naisvaltaisten yrittäjyyden alojen näkökulmat nousevat esiin kevään keskusteluissa.

Meidän vahvuutemme ovat maan kattava verkosto, yhteisöllisyys ja hyvä henki, mikä on käsinkosketeltavaa. Tämän olen kuullut monesti myös yhteistyökumppaneiltamme. Annetaan sen näkyä ja kuulua entistä isommin myös ulospäin. Positiivisuus ja into vetävät puoleensa. Rohkaistaan ja kannustetaan toisiamme, uskalletaan katsoa huomiseen- Yhdessä!

Julistan liittokokouksen avatuksi.

Katja Rajala
Puheenjohtaja
Suomen Yrittäjänaiset