Brändi esiin hyvillä kuvilla

Halusin lapsena aina valokuvaajaksi, sillä kuljin isän matkassa paljon juttukeikoilla. Isäni kuvasi siihen aikaan enimmäkseen aikakauslehtiin ja työ oli ajan mukaisesti aika paljon rauhallisempaa ja hidasrytmisempää kuin nykyään. Lukion jälkeen

Tunnetko uusyrityskeskusten palvelut?

Uusyrityskeskukset ja seudulliset kehitysyhtiöt ovat olennainen osa yritysmaailman tukirakenteita myös jo toimiville yrityksille. Niitä kehitetään tarvelähtöisesti, edistämään yritysten kasvua ja kehitystä. Yritykset saavat uusyrityskeskuksista ja kehitysyhtiöistä ammattitaitoista neuvontaa esimerkiksi markkinoinnin,

Yrittäjänaisten huima reissu

Työtehoseuran Yrittäjä-Ladyt -johtamiskoulutus kokosi yhteen 30 yrittäjänaista eri puolelta Suomea. ”Huima reissu huimien ladyjen seurassa. On rikkautta päästä opiskelemaan yhdessä toisten yrittäjien kanssa, jotka puhuvat samaa kieltä ja samalla huomaamatta

Henkilöstön palkitsemisen useat eri tavat

Jäljempänä käydään läpi yleisesti käytettyjä tapoja järjestää työntekijä palkitseminen. Verovapaat kollektiiviset henkilöstöedut – erityisesti hyvinvointi ja lahjat Verovapaat kollektiiviset henkilöstöedut ovat etuja, jotka järjestetään työsuhteen perusteella, mutta eivät ole korvausta