Edessä on reipas toimintavuosi

Suomen Yrittäjänaisilla on edessä reipas toimintavuosi, joka starttasi äskettäin hallituksen järjestäytymispäivillä.

Vuoden vaalirumbaan kuuluvat presidentinvaalien jälkeen tämän vuoden lokakuussa järjestettävät maakuntavaalit ja kevään 2019 eduskuntavaaleihin valmistautuminen. Hallituksemme on päättänyt tehdä liitollemme oman maakuntavaaliohjelman ja meidän on myös syytä miettiä etukäteen, mitä asioita tahdomme uuden eduskunnan edistävän.

Olemme hioneet edunvalvontaamme pitkin vuotta. Tiedämme hyvin, että uudet työpaikat syntyvät pitkälti pk-yrityksiin ja noin puolet alkavista yrittäjistä alkaa olla jo naisia.

Liittomme mielestä naiset kannattaa nivoa jo taloudellisista syistä rakentamaan Suomea sekä yrittäjinä että työntekijöinä. Suomalaiset naiset ovat sijoittuneet OECD:n kansainvälisissä vertailuissa jo vuosi toisensa jälkeen tilastojen kärkipaikoille. Meidät naiset koulutetaan Suomessa verorahoilla siinä missä miehetkin, joten Suomella ei ole varaa kävellä naisten yli.

Siksi rummutamme liittona vahvasti sitä, että perhevapaauudistusta jatketaan. Ajanjakomalleja tässä maassa on nyt riittävästi, mutta ajan jakamisen ohella nyt on puhuttava rahasta, lapsen edusta ja yrittäjä-äidin asemasta.

Arvonlisäveron alaraja kannattaa nostaa Suomessa myös 10 000 eurosta 50 000 euroon, minkä lisäksi alarajan päälle tulevaa huojennusaluetta tulee porrastaa. Esimerkiksi Ruotsi on jo nostanut oman alvin alarajansa 30 000 euroon.

Olemme tyytyväisiä siihen, että yrittäjän sairausajan omavastuu supistui vuoden alusta yhteen päivään ja mielestämme nyt on aika tilkitä sosiaaliturvan loputkin porsaanreiät.

Meille tärkeitä tavoitteita ovat myös omistajanvaihdoksien edistäminen, työnantajan sivukulujen pienentäminen ja työntekijän irtisanomissuojan päivittäminen. Myös paikallista sopimista ja turhaa sääntelyn purkamista kannattaa viedä eteenpäin.

Seija Estlander
Suomen Yrittäjänaisten puheenjohtaja


Blogissa: