Ehdokasesittely – Kati Vasell

Kuva Mikko Ovaska

Kati Vasell 35-vuotias tamperelainen, yrittäjä ja äiti.

Olen toiminut tapahtuma-alan yrittäjänä vuodesta 2010. Minulla on yhteinen yritys Maikki Media Oy ystäväni kanssa. Toimin esiintymisvalmentajana, kouluttajana, juontajana ja stylistinä. Lisäksi toimin Mothers in Business MiB ry:n Yrittäjyyshautomon vetäjänä kannustaen perhevapailla olevia äitejä pohtimaan yrittäjäksi lähtemistä ja antaen heille työkaluja yrityksen perustamiseen.

Heti yrittäjäksi ryhtymisen jälkeen liityin jäseneksi Yrittäjänaisiin. Ensisijaisesti saadakseni apua, tukea ja neuvoja yrittäjyyteen, sillä yrittäjiä ei omasta lähipiiristä löytynyt. Myös verkostojen laajentaminen ja uudet tuttavuudet olivat tervetulleita. Olinkin aktiivinen heti alusta asti ja mukana mm. tapahtumatoiminnassa ja hallituksessa. Tampereen Seudun Yrittäjänaisten puheenjohtajana toimin kaudella 2017–2018 ja sittemmin taasen hallituksen jäsenenä.

Lasten syntymieni jälkeen edunvalvonta on alkanut kiinnostaa koko ajan enemmän ja tullut minulle tärkeäksi aiheeksi. Siksi hain liiton hallitukseen mukaan ensimmäisen kerran pari vuotta sitten ja ilokseni pääsin mukaan työskentelemään hallitukseen vuosiksi 2020–2021.

Ensimmäisellä hallituskaudellani 2020 toimin hallituksessa toisena varapuheenjohtajana ja viestintätoimikunnan puheenjohtajana. Toisella kaudella 2021 olin aluevastaavana Pirkanmaalla sekä jatkoin viestintätoiminkunnan puheenjohtajana. Viestintätoimikunnassa suunnittelemme ja ideoimme Yrittäjänainen-lehden sisältöä sekä someviestintää.

Paitsi, että meillä on mukava porukka ja hallitus työ on kivaa, meillä on vielä myös paljon (nais)yrittäjyyteen sekä tasa-arvoon liittyviä epäkohtia. Näiden asioiden edistämisessä haluan olla mukana vaikuttamassa.

Siksi asetun ehdolle ja haen uudelle kaudelle mukaan hallitukseen Turun liittokokouksessa. Kun omat lapset kasvaa isoiksi, olisi hienoa nähdä, ettei silloin enää vanhemmuuden kulut tulisi vain äidin työnantajan maksettavaksi ja yrittäjät olisivat sosiaaliturvan kannalta tasavertaisia palkansaajien kanssa.

Toivon myös, että saisin esimerkilläni ja oppilaitosvierailuilla houkuteltua mukaan muita nuoria naisyrittäjiä, jotta joukkomme kasvaisi ja saisimme mukaan yrittäjätaipaleen alussa olevia yrittäjänaisia. Kasvatan jatkuvasti seuraajamäärääni Instassa ja tuon siellä myös esille tasa-arvoon sekä yrittäjyyteen liittyviä asioita oman elämäni lisäksi.

Siispä irti kahleista – nähdään Turussa 😀👍

Kati Vasell
Suomen Yrittäjänaisten hallituksen jäsen
Tampereen Seudun Yrittäjänaisten hallituksen varapuheenjohtaja


Blogissa: