Ehdokasesittely – Eliisa Moilanen

Hei, olen Eliisa Moilanen, Keski-Savon Yrittäjänaisten puheenjohtaja ja viime vuonna palkittu Yrittäjänaisten yhdistysaktiivi. Olen savolaistunut, vilkas eteläkarjalainen, joka on valmis pistämään itsensä likoon tärkeiksi kokemisensa asioiden eteen.

Minusta on hienoa, että Suomen Yrittäjänaiset on ylpeästi aatteellinen yhdistys, sillä tasa-arvo ei ole Suomessakaan vielä valmis. Yrittäjyyden toimintaympäristö muuttuu koko ajan kiihtyvällä vauhdilla, ja haluan omalta osaltani olla mukana tässä tulevaisuustyössä. Varkautelainen Helka Haukka, Suomen Yrittäjänaisten kunniajäsen, on aina kannustanut meitä rohkeasti sinne missä päätökset oikeasti tehdään.

Olen mielestäni rohkea, innostava ja vaikuttava toiminnan nainen. Osaan perustella kantani ja ”puhua euroja”. Opetan mielelläni tätä taitoa myös hyvinvointi-, palvelu-, tapahtuma- ja kulttuurialojen yrittäjille.  Luonteeltani olen kehittäjä ja tehokas organisaattori. Rakastan kehittämiseen liittyvää ongelmanratkaisua ja positiivisena organisaattorina näen helposti asioiden vahvuudet ja potentiaalin.

Osaaminen on pääomaa
Osaaminen on naisille pääomaa, jota mikään kriisi ei voi viedä pois (Naisten Pankki). Yrittäjänä minua innostaa jatkuva oppiminen. Jatkuva mielenkiintoisten asioiden opiskelu on itselleni elämäntapa ja mielestäni elinehto myös tulevaisuuden yrittäjyydelle.

Vuonna 2020 toimin projektivastaavana Keski-Savon Yrittäjänaisten Re-boot-hankkeessa. Olin myös mukana suunnittelemassa Suomen Yrittäjänaisten Hallitusosaaja -koulutusta koulutustoimikunnan aktiivisena jäsenenä. Yhdessä oppiminen (Social Learning) on sekä tehokasta että hauskaa. Saan siitä iloa ja energiaa. Yrittäjänä koen hyötyneeni valtavasti kaikista omista opinnoistani, sillä ne ovat kehittäneet myös omaa liiketoimintaosaamistani ja luoneet uusia monialaisia verkostoja.

Uusia keinoja jäsenhankintaan
Perinteinen yhdistystoiminta ei ole enää vuosiin houkutellut nuoria. Suomen Yrittäjänaisetkin tarvitsee uusia jäseniä. Yksinyrittäjyys lisääntyy, mutta se ei ole näkynyt yhdistyksen kasvavina jäsenmäärinä.

Yksinyrittäjistä jopa neljännes kokee olevansa pienituloinen. Yrittäjyyden yleisten toimintaedellytysten parantamisen lisäksi myös konkreettiset vinkit oman taloudellisen perusturvallisuuden rakentamiseksi ovat tärkeitä. Esimerkiksi juuri Tampereen mallin mukainen sijoitusklubitoiminta, voisi olla uusi Yrittäjänaisten ”aate”, joka houkuttelee uusia yrittäjiä mukaan yhdistystoimintaan.

Toiminnan läpinäkyvyys synnyttää luottamusta
Uskon, että Suomen Yrittäjänaisten hallituksessa osaamisellani ja positiivisella toimintaenergiallani olisi käyttöä. En ole juhlien keskipiste, mutta yllättävän hyvä vaikuttamaan, rakentamaan verkostoja ja tutustuttamaan ihmisiä toisiinsa. Olen kiinnostunut ihmisistä ja heidän tarinoistaan. Henkilökohtaisesti lupaan viestiä läpinäkyvästi toiminnastani ja tekemisistäni myös Yrittäjänaisten hallituksessa, samaan tapaan kuin teen tällä hetkellä Keski-Savossa.

Kuka minä olen?
Koulutukseltani olen energiatekniikan diplomi-insinööri Lappeenrannasta (1991), ja tein pitkän työuran Nokiassa vuosina 1995–2010. Yrittäjä minusta tuli keväällä 2016.

Olin jo hieman aiemmin liittynyt Keski-Savon Yrittäjänaisiin, sillä yhdistyksen vaikuttavasti näkyvä ja iloinen toiminta paikallisesti kiinnosti. Yrittäjänaisten lisäksi olen mm. puutarhamartta ja Varkauden Museonystävä. Henkilökohtainen missioni, ”lottovoittajavisioni” on pelastaa ja elävöittää Vanhan Varkauden ainutlaatuinen puutaloalue.

Tällä hetkellä päätyöni on kuopiolaisen start-up yrityksen Spindeco Technologies Oy:n toimitusjohtajuus, jonka patentoitua SpinX -teknologiainnovaatiota olemme tuotteistamassa kansainvälisesti.

Oma yritykseni Liinaten Oy tarjoaa LEAN-valmennusta selkosuomeksi suomalaiselle pk-yrityksille. Luontaiset Taipumukset -lisenssivalmentajana autan sekä yksilöitä että yrityksiä arvostamaan ihmisten erilaisuutta ja ymmärtämään yksilöiden erilaisia vahvuuksia.

Yrittäjävuosina innostuin toden teolla opiskelemaan myös sellaista mistä sai tutkinnon. Vuonna 2016 suoritin tuotekehittäjän erikoisammattitutkinnon (TK EAT, 2016) ja seuraavana vuonna yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon (YJ EAT, 2017). Vuonna 2019 suoritin sekä HHJ-tutkinnon että HHJ-puheenjohtajakurssin.

Korona-ajan 2020–21 piristys oli Keski-Savon Yrittäjänaisten Re-Boot -hanke ja sen tarjoamat etäkoulutukset. Lisäksi suoritin Luontaiset Taipumukset -valmentajalisenssin sekä Internet of Things (IoT)-opinnot (15 op) Kajaanin AMK:ssa. Tänä vuonna aion suorittaa loppuun koronan takia kesken jääneet ammatillisen opettajan (AmO) opintoni Haaga-Heliassa.

Kaikkea kivaa ehtii, kun käyttää aikansa tehokkaasti ja nauttii myös ”matkalla olosta”. Jatkuva uusien asioiden opiskelu ja uudet suunnitelmat ovat minun tapani olla luova. ”Eniten kiinnostaa kaikki” on elämäntapana joskus haasteellinen, mutta onnekseni osaan myös priorisoida ja tehdä päätöksiä. Joskus ihan parasta on vaan olla.
Ystävät ja perhe❤️

Tapaamisiin Turussa!
Eliisa Moilanen
Keski-Savon Yrittäjänaisten puheenjohtaja


Blogissa: