En halua olla robotti

Pinja Sanaksenaho, eli Pikku Pinsku aloitti tubettamisen 11-vuotiaana.
Nyt se on nuorelle yrittäjänaiselle kokopäivätyö.

Teksti Annamari Typpö Kuvat Sonja Lahtinen

On mageeta voida sanoa, että mä olen yrittäjä”, nauraa vantaalainen Pinja Sanaksenaho, jonka ainakin parikymppiset ja sitä nuoremmat tuntevat paremmin tubettaja Pinkku Pinskuna.

Nyt 19-vuotias Sanaksenaho aloitti tubettamisen 11-vuotiaana. Työksi tubettaminen muuttui muutamaa vuotta myöhemmin, kun kaupalliset yhteistyöt alkoivat lisääntyä.

”Olen kasvanut tähän. Aluksi tubettaminen oli harrastus eikä siinä ollut sen syvempää ajatusta. Tein sitä vain omaksi iloksi”, Sanaksenaho sanoo.

Eikä ilo mihinkään ole vieläkään kadonnut, vaikka videoiden tekeminen onkin muuttunut ammattimaiseksi: säännölliseksi, suunnitelmalliseksi ja tavoitteelliseksi sisällöntuotannoksi. Pinkku Pinsku haluaa pitää YouTube-kanavansa 264 000 tilaajaa tyytyväisinä.

Parasta tubettajan työssä on Sanaksenahon mukaan mahdollisuus toteuttaa itseään ja käyttää luovuuttaan. Helppoa se ei kuitenkaan aina ole.

”Julkaisen uuden videon aina sunnuntaisin. Jos viikolla ei ajatus kulje, ei ideoitakaan synny tai ne tuntuvat kaikki huonoilta. Se on välillä haastavaa.”

Inspiraatiota Kallion ilmaisutaidon lukiossa opiskellut ja viimeiset aineet tänä syksynä kirjoittanut Sanaksenaho hakee – mistäpä muualta kuin – YouTubesta.

”Katson sitä tosi paljon ja saan sieltä ideoita omiin videoihin. Yritän myös katsella ympärilleni ja miettiä boksin ulkopuolelta.”

Viime aikojen kohokohtiin kuuluu Halloween-video, jonka Sanaksenaho teki yhdessä toisen tubettajan Mandimain eli Mandimai Sundbergin kanssa. Sanaksenaho suunnitteli alusta loppuun kolmen huoneen pakohuonepelin, joka Sundbergin piti ratkaista. Yhteistyössä virvoitusjuomabrändi Fantan kanssa tehty projekti on Pinkku Pinskun tubettajauran toistaiseksi suurin.

”Video kuvattiin monella kameralla, ja siinä oli monta ihmistä messissä. Fantan salainen resepti oli kadonnut, ja Mandimai oli yksityisetsivä, jonka tehtävä oli löytää resepti.”

Useimmiten Sanaksenaho tekee videonsa alusta loppuun itse: suunnittelee, kuvaa ja editoi. Editoijan apua hän on testannut esimerkiksi viime ja tämän vuoden jouluvlogiputkessa. Lisäksi työhön kuuluu somekanavien päivitys: sisältöä Snapchatiin, TikTokiin ja Instagramiin on tuotettava säännöllisesti.

Ensimmäisen järjestelmäkameransa Pinkku Pinsku osti kotitöistä ansaitsemillaan rahoilla puoli vuotta sen jälkeen, kun oli ensi kerran eksynyt YouTubeen vuonna 2013. Ensimmäisen videonsa yritteliäs tyttö puolestaan julkaisi palvelussa neljä päivää kameran ostamisesta.

”Olen aika kunnianhimoinen tyyppi. Pelasin fudista kuusi vuotta. Siitä on varmaan tullut kilpailuhenkisyys ja halu onnistua.”

Nykyisin Pinkku Pinskulta menee yhden videon tekemiseen viikko. Nyt kun lukio on takanapäin, työpäivät voi rakentaa toimiviksi. Kouluvuosina vapaa-aika ja työ sekoittuivat helpommin.

”Pyrin yleensä tekemään töitä kahdeksasta neljään tai viiteen. Herään kahdeksalta, vastailen pari tuntia viesteihin ja suunnittelen kalenteria. Iltapäivällä on haastatteluita tai kuvauksia. Tykkään siitä, että jokainen päivä on erilainen. En halua olla robotti.”

Videoiden editointityön Sanaksenaho jakaa yleensä usealle päivälle. Sillä tavalla luovuusvaranto ei pääse ehtymään.

Pinkku Pinskun liikevaihdosta pääosa tulee kaupallisista yhteistöistä. Mainostuloilla, joita maksetaan videoiden yhteydessä näytettävistä display-, peittokuva- ja videomainoksista katselukertojen perusteella, ei pienessä Suomessa suosittukaan tubettaja pääse rikastumaan.

Suurin osa kaupallisista yhteistyöstä tulee suomalaisten tubettajien Splay Suomi -verkoston kautta. Fantan lisäksi Pinkku Pinsku on tehnyt yhteistyötä muun muassa BookBeatin, WWF:n, Nordisk Filmin, Teknologiateollisuuden ja Euroopan komission kanssa. Eläinkokeilla testatuille meikeille ja poliittisille toimijoille hän sanoisi suoralta kädeltä ei. Ne eivät istu Pinkku Pinskun brändiin.

Brändinsä Sanaksenaho sanoo rakentuneen pikkuhiljaa ja luontevasti muun tekemisen sivussa. Kovin tietoisesti hän ei ole siihen panostanut.

”Teen somesisältöjä aika lailla siitä, mitä itse koen ja ajattelen. Harvoin teen mitään sen takia, että saisin luotua jotain parempaa somepersoonaa.”

Monelle yrittäjälle esiintyminen omilla kasvoilla sosiaalisessa mediassa tuntuu vaikealta ja pelottavalta. Sanaksenaho sanoo kasvattaneensa vuosien varrella itselleen niin paksun kuoren, etteivät ikävät kommentit enää pääse ihon alle.

Uran alkuvaiheissa tilanne oli toinen. Sanaksenahon perhettä kritisoitiin kovin sanoin siitä, että vanhemmat antoivat niin nuoren lapsen julkaista netissä videoita. Pahimmalta tuntuivat suoranaiset tappouhkaukset, joita sateli jo 11-vuotiaalle.

”Nuorempana olin ehkä vähän varautuneempi ja mietin, mitä ihmiset minusta ajattelevat. Nyt olen rohkeampi ja uskallan tehdä, mitä itse haluan.”

Pinkku Pinskun tyypillinen fani on 16–20-vuotias nuori, joka on seurannut kanavaa jo pitkään, on kiinnostunut muodista ja vaatteista ja pitää rennoista jutuista ja arkipäiväisestä sisällöstä. Videoihin liittyviä toiveita tulee seuraajilta säännöllisesti, lähes päivittäin.

”Minulta toivotaan tosi paljon My Day- ja My Week -videoita”, Sanaksenaho kertoo. Niillä tubettaja näyttää arkeaan ja tallentaa videolle koko päivänsä tai viikkonsa.

Seuraajat ottavat yhteyttä eniten Snapchatin yksityisviestien kautta: kommentoivat tarinoita ja ottavat kantaa kiinnostaviin aiheisiin. Sellainen on esimerkiksi naisten tasa-arvo, joka on Sanaksenahollekin tärkeä teema.

Vapaa-aikaansa Sanaksenaho viettää urheillen, tietokoneella pelaten ja kavereiden kanssa hengaillen.

”Salilla käyminen on uusi harrastus, olen treenannut aktiivisesti vuoden ajan. Käyn salilla 5–6 kertaa viikossa. Kaikista rentouttavin juttu on kuitenkin tietokoneella pelaaminen. Kun keskittyy peliin, ei voi miettiä mitään muuta. Se on aivojen nollaamista.”

Tärkein tukihenkilö Sanaksenaholle on itsekin aiemmin yrittäjänä toiminut äiti, joka auttaa muun muassa kirjanpidossa ja veroasioissa.

”Vaikka on minulla kirjanpitäjäkin”, Sanaksenaho korostaa.

Tulevaisuuden miettiminen tuntuu hetkessä eläjän mielestä pelottavalta. Haaveita toki riittää, niistä tärkeimpinä oma asunto ja koira. Työrintamalla sosiaalinen media tuntuu edelleen omalta jutulta, mutta myös näytteleminen ja vaateala kiinnostavat.

”Olen oppinut esiintymään sosiaalisen median kautta, kun olen puhunut niin paljon kameralle. Sekä lavalla että kameran edessä esiintyminen tuntuu luontevalta. Siitä olen tosi iloinen.”

Pinja Sanaksenaho
Syntynyt vuonna 2002
Perusti Pinkku Pinsku Oy:n vuonna 2019
Yrityksen toimitusjohtajana toimii hänen äitinsä Jaana Sanaksenaho
Liikevaihto vuonna 2020 päättyneellä tilikaudella oli 139 000 euroa

Lue koko lehti tästä


Artikkeleita: