Hallitusvaaliehdokkaat esittäytyvät: Kati Vasell

Paikallisyhdistystemmme jäsenet ovat voineet asettua ehdolle hallitusvaalissa. Julkaisemme etukäteen 4.9. ilmoittautuneiden ehdokkaiden blogikirjoituksia saapumisjärjestyksessä. Uusi hallitus valitaan Yrittäjänaisten Liittokokouksessa pe 4.10. Jyväskylässä.
Ehdokkaaksi voi asettua vielä kokouksessa.

Kati Vasell

“Yrittäjänaisissa on sopivasti kipinää ja ihania persoonia”

Olen liittynyt mukaan Yrittäjänaisiin heti ensimmäisen toiminimen perustettuani alkuvuodesta 2010. Jäin miettimään niitä syitä, MIKSI olen aikoinani lähtenyt mukaan. Koska mielestäni on ensiarvoisen tärkeä, nyt kirkastaa myös muille, MIKSI Yrittäjänaisilla on oma paikkansa ja minkä takia nuorten yrittäjiksi ryhtyneiden naisten kannattaa edelleen lähteä meidän toimintaan mukaan. Tämän lisäksi minulle on tärkeää myös edistää naisten asemaa ja tasa-arvoisuutta mm. työmarkkinoilla sekä tehdä yrittäjyydestä uravalintana edelleen houkuttelevampi vaihtoehto.

Olen 33-vuotias ammattijuontaja sekä stylisti, tällä hetkellä minulla on yritys ystäväni Tuuli-Elina Ruuskasen kanssa. Yrityksemme MAIKKI Crew kouluttaa ja välittää ammattijuontajia ympäri Suomen. Olen kahden ihanan neidon (3,5-v. ja 5-v.) äiti ja asun perheeni kanssa Tampereella. Aiemmin minulle eri järjestöissä mukana oleminen oli tärkeää verkostoitumissyistä mutta nyttemin äidiksi tultuani edunvalvonta-asiat ovat siirtyneet lähemmäksi sydäntä.

Yrittäjyys on mahdollistanut nauttimisen ajasta myös lasten kanssa kotona.

Yrittäjänaiset tarkoittaa minulle ystäviä ja tukea, sparrausta ja naurua, jaettuja murheita ja upeita onnistumisen hetkiä. Yrittäjänaisten jäsenistä yli 90% on pienyrittäjiä ja siksi kun toiminimen aikoinani perustin, niin koin, että Yrittäjänaisten oli minulle niitä puuttuvia työkavereita. Siksi aloittava yrittäjänä oli helppo kysyä myös niitä tyhmiä kysymyksiä kokeneemmilta naisyrittäjiltä. Edelleen kaikista aloittavista yrittäjistä vain kolmasosa on naisia ja Yrittäjänaisten toiminnan pitää jatkossakin tähdätä siihen, että esimerkkien voimalla myös naiset rohkaistuvat yrittämään ja toteuttamaan omia unelmiaan.

Tärkeää on, että hyvä yhteistyö Suomen Yrittäjien kanssa jatkuu. Mitä enemmän meitä yhdessä on, sitä enemmän meitä kuullaan ja on mahdollista vaikuttaa asioihin. Edunvalvonnalliset kysymykset markkinoinnin ohella on asia, joita haluan olla viemässä eteenpäin. Mua kylmää ajatus, että kun tyttäreni hakeutuvat jossain vaiheessa työelämään (elleivät yrittäjiksi ryhdy), niin heitä ei välttämättä palkata raskausriskin vuoksi. Koska äitiys on asia, mistä ei ainakaan saisi rangaista.

Yrittäjän omaan äitiyeen ja jopa vitsiltä kuulostavaa “äitiyslomaan” liittyy myös paljon epäkohtia. Vaikka meidän upea järjestelmä sen mahdollistaakin, että saa nauttia kotona olosta lapsen kanssa ja olemme monessa asiassa paljon muita maita edellä, niin silti voi aina päivittää asioita seuraamaan nykyaikaa. Koen, että Yrittäjänaiset on mun paikkani tehdä tästä maailmasta parempi paikka lapsilleni kasvaa -pieni siivu kerrallaan.

Yrittäjänä saan tehdä juuri niitä asoita, joista nautin.

Yrittäjänaisissa on sopivasti kipinää ja ihania persoonia. Mä uskon, että naisissa on voima aikaansaada se muutos, joka tarvitaan, että olemme kaikki samalla viivalla. On tärkeää, että osaaminen ja intohimo ratkaisee – eikä se, mitä ihmisellä on jalkovälissä.

Loppuun haluan lainata Malkan naistenpäivänä 2019 lanseeraamaa biisiä nimeltä “Pussy”:

En tarvii testosteronii, sä voit vihaa mua tän takii
Ei mua oo tehty ruusuista, en päässy tänne tällä lookilla
Mä en tarvii boolssei, mä en tarvii boolssei -kun mul  on pussy.

Kati Vasell, (33 v)
MAIKKI Crew – Juontamisen luottokumppani / viihde, koulutus, perustajayrittäjä
Tampereen Seudun Yrittäjänaisten jäsen 2009 –
Ehdolla Suomen Yrittäjänaisten hallitukseen 2020-2021


www.maikki.fi
www.instagram.com/kativasell
www.facebook.com/kati1.vasell

Ilmoittaudu mukaan Liittokokouspäiville Jyväskylään 4.-6.10.2019.


Blogissa: