Hallitusvaaliehdokkaat esittäytyvät

Paikallisyhdistystemmme jäsenet ovat voineet asettua ehdolle sekä hallitus- että puheenjohtajavaalissa. Hallitusvaaliehdokkaaksi etukäteen 27.8. ilmoittautuneet henkilöt esittelevät itse itsensä tällä sivulla hakemusten saapumisjärjestyksessä. Uusi puheenjohtaja sekä neljä hallituksen jäsentä valitaan Yrittäjänaisten liittokokouksessa la 29.9. Kuopiossa.

Ehdokkaaksi molempiin vaaleihin voi kuitenkin asettua vielä liittokokouksessa la 29.9. Kuopiossa.

Anne Auramo

Urheilutermein ilmaistuna olen pikapuoliin naiset 50 sarjaan siirtyvä yrittäjänainen, jonka aikuiset lapset ovat muuttaneet kotoa. Mieheni kanssa järjestötoiminnan ohella harrastamme liikuntaa, luontoa ja monipuolista kulttuuria.

Yrittäjänaisten toiminnassa olen ollut mukana heti yrittäjyyteni alusta lähtien. Kokemusta itselläni on toimimisesta niin yksinyrittäjänä kuin työnantajana.

Osallistuminen toimintaan on antanut minulle paljon kokemusta, oppia, yhteistyökumppaneita sekä ystäviä eri puolelta Suomea.

Yrittäjänaisten toiminnassa haluan olla tekemässä sekä aktiivisesti vaikuttamassa.

Monet tavoitteet ovat edenneet, vaikkakin joskus tuntuu, että kovin hidas on muutos. Tavoitteemme ovat niin suuria ja vaikuttavia, että niitä ei voida pikamatkalla saavuttaa. Mielestäni sinnikkäästi jatkamme eteenpäin, tavoitetta ja siihen johtavia erilaisia latuja tarkastellen, sillä jos me emme sitä tee, sitä ei tee kukaan muukaan.

Liputan vahvasti avoimen ja rakentavan yhteistyön puolesta. Tärkeää tavoitteeseen pääsemisessä on yhteinen matka, se jota eletään porukalla toimien. Joukkueessa tarvitaan erilaisia vahvuuksia ja osaamista. Maalin tavoittelu on tavoittelemisen arvoista, kun toimitaan hyvällä mielellä, rohkeasti ja rennolla otteella. Näin toimien haluan kannustaa nykyisiä jäseniä jatkamaan ja uusia liittymään tähän toimeliaaseen joukkoon. Tekemisen meininkiin tuon mukanani kokemukseni, osaamiseni, verkostoni sekä asenteeni, lopulta se ratkaisee.

Sirpa Huhtala

Olen Sirpa Huhtala 58 v Yrittäjänainen Porista ja kolmen aikuisen tyttären (kaksi yrittäjiä myös) äiti, ja neljän lapsenlapsen mummi. Yrittäjänaisten toiminta on minulla lähellä sydäntä. Samoin kaikki urheilu ja mummina oleminen lapsenlapilleni.

Yritystoimintaa olemme pyörittäneet mieheni kanssa vuodesta -82, eli olen pitkänlinjan yrittäjä.

Olen toiminut miehisellä alalla ja siksi mielestäni omaan kokemusta puolustaa myös naisten asemaa yrittäjämaailmassa.

Olen sanavalmis ja uskallan sanoa mielipiteeni. Samoin olen innokas uusille asioille sekä osallistumaan ja toimimaan yrittäjänaisten asioiden puolesta.

Haluan viedä eteenpäin kehittävää yhteistä toimintaa yrittäjänaisille, niin paikallistasolla kuin valtakunnan tasollakin.

Olen kestävän kehityksen kannattaja.

Nuorten ja uusien yrittäjänaisten vahva kannattaja.

Yrittäjänaisten jäsen vuodesta 2012

Porin Yrittäjänaisten hallituksen jäsen vuodesta 2013

Porin Yrittäjänaisten hallituksen varapuheenjohtaja 2018

Porin yrittäjänaisten Vuoden 2018 Yrittäjänainen

Koen myös, jos tulen valituksi, että hallitustyöskentely tarkoittaa vastuuta.

Kristiina Engström

Olen Kristiina Engström (49v) yrittäjä, toimitusjohtaja yrityksessä Casamolino Oy.

Olen kaupan takahuoneessa kasvanut, yrittäjähenkinen ja yhteistyökykyinen työmyyrä.

Yrittäjänaisten erityiskysymykset, yrittäjyyden tukeminen, yrittäjän tukiverkostot ja ympäristövastuullinen toiminta ovat lähellä sydäntäni.

Olen toiminut luottamustoimissa ja saanut palautetta siitä, että saan suuni auki, olen ratkaisukeskeinen ja ymmärrän myös tukea muita.

Minulla on laaja kokemus yritysjohtamisesta, myynnistä, myynnin kouluttamisesta, rekrytoinnista, sekä vakuutus-, pankki- ja sijoitusalasta.

Talouden tuntemus ja sopimusoikeuden perusteet ovat olleet monesti eduksi.

Olen toiminut liiton hallituksessa yhden 2-vuotiskauden, josta minulla on pelkkää hyvää sanottavaa.

Toivon että pääsen tekemään arvokasta työtä jäsenten eteen.

Etukäteen kiitos tuestasi!

Jaana Koskinen

Olen Jaana Koskinen, 48-vuotias. Yrittäjävuosia minulle on kertynyt lähes 20 vuotta. Pari ensimmäistä vuotta olin yksinyrittäjä. Sitten kaksin osaomistajana ja nyt perheyrittäjänä. Olen työnantaja. Yritysvuosiin on mahtunut menestyksen ja menetysten vuosia. Minulla on kolme lasta. Kolmas lapsista syntyi ollessani yrittäjänä. Miehelläni on toiset kolme lasta. Lasten ikähaarukka on 17 – 30 vuotta. Luonnossa, erityisesti erämaassa liikkuminen on meille tärkeää.

Pohdin työkseni oppimisen johtamista osana organisaatioiden strategiaa sekä henkilökohtaisia motivaatiotekijöitä oppimisen suhteen. Tuotamme noin 100 oppimistapahtumaa vuosittain. Taloushallinto on erityisosaamistani. Olen ollut valtakunnallisen tilitoimiston johdossa ja mukana lanseeraamassa Suomen ensimmäistä pilvipohjaista taloushallinnon palvelua. Verkko-oppimisen kokemuksia minulla on toista vuosikymmentä. Nyt seuraan tiiviisti robotiikan vaikutuksia ja etenemistä asiantuntijatyössä. Olen myös ollut ESR-projektin koordinaattorina.

Jos minut valittaisiin, mitä asioita ajaisin. Tässä niistä kolme nostoa, jotka kaikki liittyvät valtakunnallisen jäsenpotentiaaliin ja sen hyödyntämiseen.

1. Oma oppimisportaali pystyyn.

Oppiminen mahdolliseksi – mistä vain ja milloin vain, webinaareja ja live-striimeja. Chat – palvelu mukaan. Kouluttajia jäsenistöstä. Relevantteja, räätälöityjä ja osuvia koulutuksia. Sellaisia, joita ei saa mistään muualta.

2. Valtakunnallinen appsi.

Jotta tiedetään toisemme, voidaan ostaa toisiltamme. Kaikkien halukkaiden yritykset ja toiminta näkösälle, tarjoukset, tilaisuudet, kutsut, synttärit ym.

Kahden edellisen rahoitus. Halukkaille, esim. toimiville yrittäjille, 100 eur/v sekä oppimisportaalin ja appsin haluaville.  Myydään mainoksia appsiin.

3. Tarinoiden ja kokemusten voima vielä paremmin käyttöön.

Menetys&Menestys – tarinoita, molempia. Miten päästä tavoitteisiin, miten selvitä kriiseistä.

Paikallisyhdistykset keskittyvät alueillaan verkostoihin ja tunnettuisuuden kasvattamiseen. Liitto huolehtii edunvalvonnassa, toimii myös avittajan roolissa. Koulutustarvekysely säännöllisesti ja koulutustoiminnasta kiinnostuneet vapaaehtoiset toteuttamaan ja tuottamaan tapahtumia.

Tieto ei ole enää valtaa, mutta tiedon jakaminen voi sitä tuoda.  Jaetaan enemmän – ollaan enemmän!

Sari Hagemeier

Olen Sari Hagemeier, 47-vuotias hämeenlinnalainen yrittäjänainen. Kohta 12 vuotta paikallisyhdistyksessä aktiivisena ja kaksi vuotta liiton hallituksessa on antanut minulle hurjan paljon ja toivon että jatkossakin saan antaa myös tätä kaikkea takaisin.

Kahden tyttären äitinä edunvalvonnassa minulle ykkösasia on työllistämisen esteiden poistaminen ja perhevapaiden kustannusten tasaaminen. Haluan, että tyttäreni ovat tasa-arvoisina työmarkkinoilla. Tämän vuoksi tunnen, että Suomen yrittäjänaisten hallitus on minulle juuri se oikea paikka vaikuttaa.

Edunvalvonnan lisäksi yrittäjänaisissa minulle tärkeää on verkostot ja ystävyyssuhteet. Yhdistystoiminnassa minulla on etuoikeus tutustua loistaviin, energisiin naisiin ja saan olla mukana ainutlaatuisessa yhteisössä. Tiedän myös antavani kokemukseni ja aktiivisuuteni ansiosta tärkeän panoksen yhteisiin asioihin ja verkostoihin.

Yrittäjänainen olen ollut nyt 13 vuotta. Arkena pääosa ajastani menee yrittäjäyhteisössä Hämeenlinnassa, jossa saan myös rakentaa verkostoja ja järjestää yrittäjille tapahtumia.

Energiaa ja iloa riittää vielä toisellekin kaudelle yrittäjänaisissa!

Ulrika Larpes

Puh. 045 277 4545
[email protected]

Asianajotoimisto Ulrika Larpes Consulting Oy /asianajotoiminta, omistaja/osakas 2009 –

Yhteiskunnalliset luottamustehtävät:

  • Varustamosäätiö, hallituksen jäsen ja asiamies 2010 – 2017

Miksi ehdokas on sopiva SYN:n hallitukseen?:
Ehdokas on naisyrittäjyyden ja vastuullisen yrittäjyyden toimintaedellytysten edistäjä. Hänen osaamisalue on neuvontapalveluissa asianajajana ja lakimiehenä liike-elämän ja asianajotoimistojen palveluksessa sekä omassa asianajotoimistossa viimeiset 10 vuotta.