Hei, mehän lennetään!

Yrittäjänaisten puheenjohtaja Seija Estlander ideoi 100 visiota tulevaisuuden Suomesta -sivulle siitä, millainen maamme on sadan vuoden kuluttua.

Elämme valtavien muutosten aikaa. Yrittämistä liippaavia uudistuksia ovat perheen ja työn yhteensovittaminen sekä työnteon ja yrittämisen välisen raja-aidan kaataminen.

Uskon, että viimeistään ensivuosikymmenellä monet naisvaltaisten firmojen yrittämistä jarruttavat ongelmat on isketty kanveesiin. Näitä ovat esimerkiksi vauvalaskun eli perhevapaakulujen tasaaminen verovaroilla, yrittäjän sosiaaliturvan petraaminen ja yrittämistä ja työntekoa kannustavan veropolitiikan voittokulku.

Uudistuspaineiden taustalla ovat talouden rakenteissa tapahtuneet muutokset, ja uudistusurakkaan kuuluu eittämättä työpaikkasopimisen läpivienti.

Elämämme on ollut nopeatempoista jo pitkään, sillä vain sata vuotta sitten Suomi oli kehitys- ja maatalousmaa. Nyt minun polveni on kokenut kaupungistumisen, globalisaation, matkustamisen ihmeet sekä hyvinvointivaltion rakentamisen ja uhan sen menettämisestä.

Riskejämme ovat valtion velkaantuminen ja ihmisten jääminen menneisyyden vangeiksi. Pelottavaa on myös se, jos syrjäytymisen ja kehityksen kelkasta tippumisen annetaan muuttua perinnölliseksi. Sellainen Suomi olisi useimmille meistä vieras ja pelottava.

Tulevaisuutemme megaluokan riskejä ovat etenkin ilmaston muutoksen kiihtyminen, ympäristön saastuminen elinkelvottomaksi, hallitsemattomat pakolaisvirrat ja paikallisten sotien ja terrori-iskujen räjähtäminen maailmanpaloksi.

Uskon koulutuksen arvostukseen tulevaisuudessakin. Se on mielestäni niin perisuomalaista. Toisaalta kädentaitojen arvostus noussee uusiin sfääreihin, ja vuonna 2117 ihmiset ovat valmiita maksamaan yksilöllisistä tuotteista, palveluista ja elämyksistä. Elinikäinen oppiminen ja monien kielten hanskaaminen lienevät myös selvää pässinlihaa.

Mitä tulee digitalisaatioon ja robotisaatioon, niin ne ovat jo lyömässä itseään läpi. Lääketiede etenee myös huimasti ja monia sairauksia, kuten muistisairauksia tullaan parantamaan. Toisaalta jotkut nyt vaarattomat sairaudet voivat muuttua vaarallisiksi, kun lääkkeet eivät enää pure niihin.

Lisäksi uskon, että tekninen kehitys kiihtyy ja erikoistuu ja pian identiteettimme tunnistetaan vaikkapa silmän avulla. Olenkin varma, että Seija-mummo näkee vielä sen päivän, kun autot suhaavat liikenteessä jatkuvalla syötöllä. Eikä niitä enää omisteta.

Silloin sovimme vain mökkinaapureiden kanssa siitä, koska starttaamme kimppakyydillä maalle. Kerromme robottiautolle osoitteen, ja automaattiohjattu menopeli kuskaa meidät turvallisesti perille.

Senkin näen jo sieluni silmin, että sadan vuoden kuluttua autot ”lentävät” ilmassa tien yläpuolella. Ilmatila jaetaan puolestaan siten, että lähinnä maankamaraa ovat ”yksityisautot” ja puiden latvuston korkeudella huristaa ammattiliikenne.

Seija Estlander

puheenjohtaja

Suomen Yrittäjänaiset


Blogissa: