Hyvää alkanutta vuotta Arvon Naiset!

Puheenjohtaja Tiina Koski

Lämpimät kiitokset lukuisista onnitteluista saavuttaessani 50 vuoden iän.

Suomen Yrittäjänaiset järjestäytyivät, tutustuivat toisiinsa ja starttasivat uuden toimintakauden käyntiin viikonloppuna kauniin luonnon keskellä Nuuksiossa. Päivät olivat täynnä intoa, uusia ideoita ja asiaa. Kävimme läpi hallitustyöskentelyä, vastuita, velvoitteita, edunvalvontaa, toiminnallisia ja strategisia painopisteitämme sekä tulevan vuoden aikatauluja.

Hallitus valitsi keskuudestaan varapuheenjohtajiksi entuudestaan tutun ja pätevän Kristiina Engströmin Turun Yrittäjänaisista sekä upean nuoren naisen Kati Vasellin Tampereen Seudun Yrittäjänaisista.

Työvaliokuntaan valittiin puheenjohtajiston lisäksi yrittäjäkonkari Marjo Määttä Koillismaan Yrittäjänaisista ja pirteä oikeudellinen asiantuntija Tiina Lepola Forssan Seudun Yrittäjänaisista.

Viime vuonna asetettiin uusia toimikuntia ja ne osoittautuivat varsin onnistuneeksi. Tälle vuodelle tehtiin näihin vielä pieniä muutoksia. Viestintätoimikunta jatkaa lehden ja viestinnän ideoimista Kati Vasellin johdolla. Koulutus- ja tapahtumatoimikunta päätettiin eriyttää ja molemmat siis toimivat tulevana vuonna ominaan. Koulutustoimikuntaa johtaa Helsingin Yrittäjänaisten Jaana Koskinen, joka on tehnyt jo viime vuoden ansioitunutta työtä koulutustoimintamme suunnittelussa. Koulutukset pääsemme aloittamaan tämän toimintakauden aikana.

Tapahtumatoimikunta tulee tekemään työtä sekä valtakunnallisten tapahtumien seurannassa että paikallisten tapahtumien ideoinnissa. Tapahtumatoimikuntaa johtaa tarmokas Tiina Karppinen Iisalmen Seudun Yrittäjänaisista. Täysin uutena toimikuntana aloittaa edunvalvontatoimikunta, jonka tehtävänä on mm. kerätä faktaan pohjautuvaa tietoa edunvalvonnan tueksi sekä tuoda hallituksen linjattavaksi tärkeitä asioita. Edunvalvontatoimikuntaa luotsaa pitkänlinjan järjestökonkari Mia Ristioja Turun Yrittäjänaisista.

Palkitsemistoimikunta tulee tänä keväänä tarkistamaan palkitsemiskriteerit ja tietysti myös valitsee syksyn palkittavat: Vuoden 2020 valtakunnallisen Yrittäjänaisen, vuoden 2019 paikallisyhdistyksen ja yhdistysaktiivin. Hallitus valtuutti minut jatkamaan tämän toimikunnan vetovastuussa.

Haut toimikuntiin ovat alkaneet. Mikäli koet, että sinulla olisi asiantuntemusta, osaamista ja innokkuutta johonkin näistä toimikunnista, niin laitathan hakemuksen tulemaan!

Hihat on siis kääritty ja toimeen ryhdytty. Tulkoon tästä hyvä vuosi.

Tehdään muutos yhdessä,

Tiina Koski
Puheenjohtaja