Minna Parikka: ”Ideat syntyvät elämällä”

”Ideat syntyvät elämällä”

[dropcap]H[/dropcap]yllyillä säihkyy pinkkiä ja hopeaa. Tennareita koristavat pupunkorvat, karvatupsut ja pandat. Monissa kengissä on tuplasti enemmän korkoa tai pohjaa kuin kaduillamme on totuttu näkemään.

“Yllätyin, että suomalaisnaiset löysivät kenkäni. Olen kiitollinen tästä kotijoukoilta saamastani tuesta”, Minna Parikka sanoo liikkeessään Helsingin Aleksanterinkadulla.

Parikka perusti yrityksensä 11 vuotta sitten ja ajatteli asiakkaidensa löytyvän pelkästään kansainvälisiltä markkinoilta. Hän ei uskonut suomalaisten olevan valmiita hänen villiin ja leikkisään tyyliinsä.

Parikka oli väärässä. Myös suomalaisnaiset haluavat kohauttaa juhlissa punaisilla sydän-Parikoilla.

“Mikään ei ole tullut ilman kovaa työtä”, Minna Parikka sanoo omat puputennarit jaloissaan.

Yritystä perustaessaan Parikka oli saanut potkut italialaiselta miestenkenkämerkiltä, mikä oli hänen mielestään onnenpotku. Toisen alaisena työskentely ei sopinut hänelle. Pienen merkin leivissä hän kuitenkin näki, millaista brändin pyörittäminen on.

Ensimmäiset kolme vuotta Parikka pyöritti yritystään yksin. Hän suunnitteli kengät ja hoiti lisäksi logistiikan, markkinoinnin sekä paperihommat. Parikka otti ison lainan, pyysi apua tuttavaverkostoltaan, kiersi messuja ja teki välillä 24-tuntisia päiviä.

“Uskoni on meinannut loppua ainakin tuhat kertaa. Suurimmat ongelmat ovat olleet tuotantopuolella, kun kengät eivät ole esimerkiksi saapuneet ajoissa tai ovat olleet huonoa laatua.”

Nyt Parikalla on jo 13 työntekijää, jotka hoitavat markkinointia, logistiikkaa ja myyntiä. Tavoite on edelleen sama kuin alussa: olla maailman paras niche-kenkämerkki. Se tarkoittaa, ettei tavoitteena ole tehdä kaikille kaikkea.

Jokainen hyllyllä seisova kenkäpari on edelleen Minna Parikan itsensä suunnittelema. Tällä hetkellä hänellä on käynnissä materiaalivalinnat kevään ja kesän 2017 mallistoon. Sitä on edeltänyt suunnittelujakso.

Parikkaa ei juuri omassa liikkessään näy eikä hän kiertele messuilla. Sen sijaan hän hakee inspiraatiota, suunnittelee ja matkustelee paljon. Yrittäjälle kun on mahdollista lähteä lyhyellä varoitusajalla vaikka Kuubaan tai Aasiaan kiertelemään.

parikka-750

“Aktiivinen elämä, näkeminen ja kokeminen inspiroivat. En jaksaisi yrittäjän elämää, jos istuisin yhdeksästä viiteen toimistolla. Luova ala ja yrittäjyys sopivat täydellisesti yhteen, sillä luovuus vaatii vapautta. Olen saanut luoda itselleni oman näköiseni elämäntyylin.”

Suunnittelijan uusin juttu ovat lastenkegät, joita on myynnissä tänä keväänä lontoolaisessa Harrods-luksustavaratalossa omalla pop-up-osastolla. Tavaratalon sisäänostajalla oli Parikalle hyviä uutisia.

“Hän sanoi, että lapsi on uusi käsilaukku”, Parikka nauraa. Ei ehkä kaikille, mutta kaikille kaikkea ei olekaan Minna Parikan brändin tavoite.


Artikkeleita: