Isän paikka on kotona

Ansiosidonnaisen isyysvapaan pitäminen on usein taloudellisesti kannattavaa, kirjoittaa Nordeassa yksityistalouden ekonomistina työskentelevä Olli Kärkkäinen.

Tiastojen mukaan joka neljäs isä ei pidä isyys- tai vanhempainvapaita päivääkään. Isyysvapaalle jäävistä isistä suuri osa käyttää ainoastaan äidin kanssa samaan aikaan pidettäviä vapaita. 

Yleisin perustelu asialle on kokemus perhevapaan pitämisen taloudellisesta mahdottomuudesta. Tämä julkisessa keskustelussa yleinen käsitys isyysvapaan negatiivisista taloudellisista vaikutuksista on kuitenkin monissa tapauksissa virheellinen. Jos vaihtoehtona on se, että äiti on lapsen kanssa kotona kotihoidontuella, on ansiosidonnaisen isyysvapaan pitäminen perheille myös taloudellisesti kannattavaa.

Perhevapaakeskustelussa pitää aina muistaa sanoa, että perheet ja työtilanteet ovat erilaisia eikä kaikilla ole samanlaisia mahdollisuuksia perhevapaiden pitämiseen. Jostain syystä tämä nostetaan esiin vain isien kohdalla. Naiset sen sijaan ovat onnistuneet yhdistämään äitiyden yrittäjyyteen ja menestyksekkääseen työuraan ilman ihmettelyä siitä, onko siihen työn puolesta mahdollisuutta.

Jos halutaan edistää tasa-arvoa kodeissa ja työelämässä, tarvitaan muutoksia järjestelmiin ja asenteisiin. Perhevapaauudistuksessa on syytä muistaa, että isille kiintiöidyt osuudet lisäävät isien perhevapaiden käyttöä. 

Järjestelmäuudistuksen lisäksi työelämässä olisi tarve muuttaa asenteita ja odotuksia tasa-arvoisempaan suuntaan. Äitejä tarvitaan työelämässä ja siksi myös isien paikka on kotona.


Artikkeleita: